Susi tappoi ansioituneen mäyräkoiran Porissa
Ari Alisen ja karkeakarvainen mäyräkoira Eddyhummerin hakuharjoitus päättyi traagisesti, kun susi tappoi koiran sunnuntaina 15.9.2024.
– Aina on riskinsä, kun koiran irrottaa metsälle. Mutta en olisi ikinä uskonut, että tämä tapahtuisi lähellä Niittymaan kylää, jossa on ihmisiä aivan vieressä, Ari Alinen sanoo.
Tunteet nousevat pintaan, kun hän kertaa päivällä tapahtunutta. Hakulenkki alkoi normaalisti puolenpäivän aikoihin. Ari käveli metsäuraa ja hänellä oli näköyhteys koiraan maastossa.
– Yhtäkkiä alkoi kova ajo, sitten koira huusi. Juoksin sinne. Eddyhummerin sydän löi vielä hetken. Tiheässä kuusikossa en nähnyt pitkälle, mutta kuulin rapinaa, hän kertoo.
Suurpetoyhdyshenkilö ja maatalousviranomainen totesivat, että koiran tappoi susi.
Eddyhummer oli kuollessaan 10-vuotias. Se oli ansioitunut niin kisoissa, maastossa kuin jalostuksessakin – sillä on 67 jälkeläistä 17 pentueesta. Arin luona asustaa Eddyhummerin sisko Essi, joka ei sydänvaivojen takia enää käy metsällä, sekä 9-viikkoinen pentu Ferrari.
– Mäyräkoira on minusta kaikkein monipuolisin rotu metsästykseen. Itse käytän koiriani pääsääntöisesti koetoiminnassa sekä peura- ja kaurismetsällä, Ari kertoo.
Ari osallistuu myös SRVA-toimintaan, eli riistanhoitoyhdistyksen poliisille tarjoamaan suurristavirka-apuun. Eddyhummerin veli Einari kuoli vuosi sitten SRVA-toiminnassa hirven potkaistua sitä.
– Nyt jää SRVA vähiin, kun ei ole sopivaa koiraa, Ari toteaa.
Hän sanoo toivovansa, että Eddyhummer ei kuollut turhaan, vaan koiran kuolemalla olisi jotain merkitystä Suomen suurpetopolitiikkaan edes tulevaisuudessa.
Ari on toiminut Porin Eteläisen Metsästysseuran puheenjohtajana 15 vuotta, ja näkee, että sudet vaikuttavat nykyään voimakkaasti metsästykseen Länsi-Suomessa.
– Hirviporukkamme koiranomistajat ilmoittivat, että eivät tänä syksynä päästä koiriaan irti susien takia. Pelkään, että sudet voivat käydä myös ihmisen kimppuun, jos riistaa ei ole saatavilla.
Tiesitkö tämän koiravahingon korvaamisesta:
Metsästyskaudella 2023-2024 sudet raatelivat tai tappoivat 66 metsästyskoiraa metsästäjien epävirallisen ilmoitusjärjestelmän mukaan. Syksyllä aktiivisimman jahtikauden aikaan metsästyskoiria joutuu suden suuhun jopa joka toinen päivä. Koirien käyttö vähenee vuosi vuodelta susien määrän kasvaessa, sillä luonnollisesti koiranomistajat pyrkivät suojelemaan koiriaan susilta. Silti vahinkoja tapahtuu.
Jos susi tappaa koiran, on siitä mahdollisuus saada rahallista korvausta. Suden aiheuttamasta koiravahingosta tulee ilmoittaa viipymättä vahinkopaikkakunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Näin tieto vahingosta päätyy myös riistavahinkorekisteriin.
Toimi näin petovahingon sattuessa
- Ilmoita pedon aiheuttamasta vahingosta heti vahinkokunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle ja riistanhoitoyhdistyksen suurpetoyhdyshenkilölle. Ilmoita myös poliisille.
- Varo jälkien peittymistä.
- Ota kuvia.
- Tallenna puhelimeesi valmiiksi maaseutuviranomaisten yhteystiedot ja hakulomake ruokavirasto.fi sekä riistanhoitoyhdistysten yhteystiedot riista.fi
- Koiran käypä arvo finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180834
Lisätietoja:
- Koiravahingon korvaaminen, Metsästäjäliiton Jahtimedia: www.jahtimedia.fi/metsastyskoirat/susivahinko
Yhteyshenkilöt
Jaakko SilpolaToiminnanjohtajaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiKuvat
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luotoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Sudet saartoivat Ullan ja koiran Mynämäellä13.9.2024 10:38:50 EEST | Tiedote
Uhkaava tilanne sattui syyskuun 9. päivänä 2024 aamupäivällä Mynämäellä, kun Ulla Maaniitty kohtasi koiransa Onnin kanssa kaksi isokokoista sutta, joista toinen ilmestyi vain kolmen metrin päähän heistä.
Torniossa lauantaina sorsien pesäputkien rakennuspäivä11.9.2024 16:17:33 EEST | Tiedote
Suomen Metsästäjäliitto, Metsästäjäliiton Lapin piiri sekä Eräkontti ovat mukana ensi lauantaina Torniossa järjestämässä sorsien pesäputkien rakennuspäivää.
Hyvä haukku hiljeni – susi oli Manulle armoton11.9.2024 13:51:40 EEST | Tiedote
Teppo Siren oli torstaina 5. syyskuuta 2024 treenaamassa nuorta hirvikoiraansa Manua Jämijärvellä. Reilun tunnin hyvän haukunnan jälkeen koira hiljeni. Manu ei ollut ennen yksinään haukkunut hirveä, tämä oli sen ensimmäinen oma löytö.
Hollannissa sudet hyökänneet lasten kimppuun2.9.2024 11:32:04 EEST | Tiedote
Suden tai susien on raportoitu hyökänneen kaksi eri kertaa lasten kimppuun Hollannissa kuluvan kesän aikana. Susi hyökkäsi 5-vuotiaan tytön päälle tätä purren heinäkuun puolivälissä Leusdenissa, Amsterdamista 50 kilometriä kaakkoon. Toinen tapaus sattui kuun lopussa lähellä edellistä paikkaa Austerlitzissa, kun susi kaatoi tytön.
Metsästäjät erittäin pettyneitä valtion suurpetopolitiikkaan19.8.2024 16:25:40 EEST | Tiedote
Karhun metsästys alkaa tiistaina 20. elokuuta 2024 ainoastaan poronhoitoalueella. Muualla Suomessa karhua ei metsästetä Suomen suurpetopolitiikan ajauduttua umpikujaan. Riistakeskus eväsi lähes kaikki karhun pyynnin poikkeuslupahakemukset ja myönsi vain yhden poikkeusluvan. Lieksaan myönnetystä karhuluvasta kuitenkin valitettiin ja hallinto-oikeus asetti luvan toimeenpanokieltoon. Myös susien ja ilvesten kannanhoidollinen metsästys on estynyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme