Vesilahden värikkään kirkkoherra Harri Henttisen henkilökuva ja kasvutarina omannäköiseksi persoonaksi tulemisesta
Harri Henttinen tunsi jo lapsena, että hän on tyttö pojan kehossa. Ongelmat alkoivat, kun koulussa piti opetella olemaan poika – se oli välillä yhtä helvettiä.
Teini-iässä Harri kohtasi Jumalan ja päätti ryhtyä opiskelemaan papiksi. Tie seurakuntaan oli kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo.
Pitkälle aikuisuuteen Harri oli hukassa itseltään, hän ei oikein osannut olla mies eikä nainen. Mielessä kävi jopa, tapahtuiko Jumalan luomistyössä hänen kohdallaan jokin lipsahdus. Vasta viisikymppisenä Harri löysi viimein todellisen minänsä. Oivallus avasi sisäisen lukon ja valoa alkoi tulvia sinne, missä ennen oli pimeää.
Lohjalainen Miia Siistonen on pitkän linjan toimittaja. Hän työskentelee nykyisin Otavamedian naistenlehdissä. Kirjaa varten hän seurasi lähietäisyydeltä Harri Henttisen työtä ja elämää Vesilahdella.
Miia Siistonen: Harri Henttinen – Sieluni värit (Docendo 2024), sidottu, 264 sivua.
Kirjaan liittyvät tilaisuudet
Helsinki
Kirjan julkaisutilaisuus järjestetään tiistaina 24.9.2024 klo 16.30–18.00.
Tilaisuudessa kirjamyynti. Miia Siistonen ja Harri Henttinen haastateltavissa tilaisuudessa.
Ilmoittaudu ennakkoon viimeistään 22.9.2024:
https://www.lyyti.in/sielunivarit
Vesilahti
Vesilahdessa juhlitaan julkaistavaa kirjaa sunnuntaina 29.9.2024.
Miia Siistonen ja Harri Henttinen paikalla tilaisuudessa.
Tilaisuus järjestetään aamujumalanpalveluksen jälkeen seurakunnan tiloissa.
Tilaisuudessa kirjamyynti. Vapaa pääsy.
Lisätietoja tapahtumasta:
Messu - Vesilahden seurakunta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veera TossavainenViestintäpäällikköDocendo
Puh:040 728 0924veera.tossavainen@docendo.fihttps://docendo.fiKuvat
Lisätietoa julkaisijasta Docendo
Docendo
Piippukatu 7 A 7
40100 JYVÄSKYLÄ
https://docendo.fi
Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Docendo
Tapani Ruokanen, historian silminnäkijä raportoi 17. syyskuuta julkistettavassa elämäkerrassaan17.9.2024 02:00:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa Tapani Ruokanen Silminnäkijänä -omaelämäkerran julkistustilaisuuteen 17.9. kello 10.30–12. Julkistuspaikkana toimii Ravintola Ostrobotnian Juhlasali, osoitteessa Museokatu 10. Tapani Ruokasen kanssa kirjasta on keskustelemassa toimittaja Katja Ståhl. Ennakkoilmoittaudu julkistukseen tiedotteen lopussa olevasta linkistä.
Elämäntyö humanitaaristen kriisien etulinjassa – Jouni Hembergin ammatti on auttaa niitä, jotka sitä eniten tarvitsevat11.9.2024 02:00:00 EEST | Tiedote
Jouni Hembergin teos Kolme kiloa maissia kertoo kouriintuntuvasti siitä, millaista työ humanitaarisen avustusjärjestön tehtävissä on. Keitä kannattaa tai edes pystyy enää auttamaan, kun saapuu ensimmäisenä haastaviin olosuhteisiin? Ilmoittaudu julkistustilaisuuteen tiedotteen linkistä.
Docendo vahvistaa organisaatiotaan4.9.2024 09:54:00 EEST | Tiedote
Viime vuodet menestyksekkäästi kasvanut Docendo on palkannut kaksi uutta kustannuspäällikköä kehittämään edelleen kustantamon kustannusohjelmaa ja vahvistamaan asemaa kirjallisuuskentällä.
Suomi joutuu sotaan Helena Immosen yli 100 000 kappaletta myyneen Operaatio Kettu -trillerisarjan päätösosassa.6.8.2024 14:02:00 EEST | Tiedote
Operaatio Tulikettu on pelottavan ajankohtainen trilleri Venäjästä ja sen Euroopalle aiheuttamista uhista: hybridi-iskuista, sabotaaseista ja täysimittaisen sodan vaarasta.
Suomalaisen kommunismin historiaa: Lauri Hokkaselta ensimmäinen taistolaisjohtajasta kirjoitettu kriittinen elämäkerta, julkistus vapun kynnyksellä25.4.2024 02:00:00 EEST | Tiedote
Lauri Hokkasen Kommunismin teloitettu unelma – Seppo Toiviaisen elämä ja tragedia -kirjan julkistustilaisuus ja puheenvuorotapahtuma järjestetään 25.4. klo 17.00–19.00 Helsingissä, KOM-teatterissa, osoitteessa Kapteeninkatu 26. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme