Blogi: Riittävätkö rahat, hyvinvointialue?
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen rahoitus- ja investointijohtaja Petrus Kukkonen pohtii blogissaan hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmää.
Keskustelu hyvinvointialueiden taloustilanteesta on käynyt kuumana alkusyksyn aikana. Ilmassa on paljon korjausehdotuksia, mutta hyvin vähän kysytään, miksi alijäämää on syntynyt. Hyvinvointialueen rahoitusjärjestelmään perehtyessäni kävi hyvin helposti selville jo vuonna 2022, että alueet tulevat tekemään merkittävää alijäämää vuosina 2023–2024. Suomen inflaatio oli historiallisen korkealla tasolla ja myös korot lähtivät voimakkaaseen nousuun. Lisäksi sotesektorin palkkaratkaisu ylitti yleisen palkkatason, johon hyvinvointialueen rahoitusmalli perustuu. On kuitenkin todettava ja annettava synninpäästö rahoituslakeja laatineille virkamiehille: hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmää ei ole laadittu vastaamaan näihin poikkeuksellisiin muutoksiin, eikä muutoksia pystytty ennustamaan.
Lakeja laatinut ministeriö on ollut suhteellisen hiljaa rahoitusjärjestelmän ongelmista ja asiaa on riepoteltu niin politiikassa kuin mediassa. Itseäni pohdituttaa se, että kenen etu on hyvinvointialueiden parjaus – kansalaisenko?
Hyvinvointialueiden ensimmäisten vuosien toiminnan ja talouden suunnittelua on vahvasti ohjannut alijäämien kattaminen, joka pitäisi tehdä vuoden 2026 loppuun mennessä. Tämä lainkohta on aiheuttanut paljon harmia ja turhautumista kaikilla hyvinvointialueilla. On hyvä todeta, että alijäämät olisivat syntyneet myös kuntapohjaisessa järjestelmässä. Nyt alijäämä ongelmat vain pintautuvat valtakunnalliseen keskusteluun. Kuntapohjaisessa järjestelmässä keskusteltaisiin tällä hetkellä lisätalousarvioiden laatimisesta, kuntaveron korotuksista tai kustannusleikkauksista. Kaikki toimijat ovat tienneet jo vuodesta 2023 lähtien, että tavoite on mahdotonta saavuttaa, jos samalla pyritään tuottamaan kansalaisille lakisääteiset palvelut. Syntyneiden alijäämien kattamisen sijaan olisi tärkeää, että alueiden taloudet saataisiin vuositasolla tasapainoon ja kansalaisten palveluita voitaisiin kehittää pitkäjänteisesti.
Toivottavasti kaikilta löytyisi malttia ja hyvinvointialueille annettaisiin työrauha taloustilanteen parantamiseksi ja toiminnan uudistamiseksi. Vuosi 2025 tulee olemaan ensimmäinen ns. normaali vuosi, kun rahoituksen tasoa korjataan jälkirahoituksella. Jälkirahoituskaan ei ole ongelmatonta, koska se kohtelee alueita eri tavoin, osa voittaa, osa häviää. Ettei asia olisi niin yksinkertainen, tulee rahoitusjärjestelmä tarjoamaan hyvinvointialueille yllätyksiä myös tulevina vuosina erilaisten leikkurien muodossa. Leikkureiden vaikutukset yksittäisille alueille tarkentuvat myöhemmin.
Petrus Kukkonen, rahoitus- ja investointijohtaja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petrus Kukkonenrahoitus- ja investointijohtaja
Puh:0504617820petrus.kukkonen@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
RS-virusinfektioiden ehkäisy käynnistyy Kanta-Hämeessä – nirsevimabi tarjolla kaikille vastasyntyneille ja riskiryhmien lapsille18.9.2024 16:08:18 EEST | Tiedote
Kanta-Hämeen hyvinvointialueella käynnistetään loka-marraskuussa uusi RS-virusinfektioiden ehkäisyohjelma, joka tähtää alle 3 kuukauden ikäisten vauvojen ja vakavan RSV-infektion riskiryhmiin kuuluvien alle 1-vuotiaiden lasten suojaamiseen.
Kanta-Hämeen keskussairaala siirtyy älypuhelinten käyttöön DECT-puhelinverkosta luopumisen myötä18.9.2024 08:56:22 EEST | Tiedote
Kanta-Hämeen keskussairaalassa tehdään merkittävä teknologinen uudistus, kun perinteinen DECT-puhelinverkko poistuu käytöstä ja sen tilalle otetaan käyttöön älypuhelimet. Tämä siirtymä parantaa sairaalan sisäistä viestintää ja edistää uuden teknologian käyttöä osana sairaalan päivittäisiä toimintoja.
Ypäjän terveysaseman toiminnallinen muutos 1.10.2024 alkaen17.9.2024 17:27:24 EEST | Tiedote
Muutosten tavoitteena on taata kuntalaisille tarvittavat terveysasemapalvelut ja varmistaa työntekijöille turvalliset ja toimivat työolosuhteet. Tämä toiminnallinen muutos ei liity 1.1.2026 voimaan astuvaan palveluverkkomuutokseen.
Puhelinnumerovaihdoksia Oma Hämeen palveluissa syksyn 2024 aikana13.9.2024 12:50:52 EEST | Tiedote
Oma Hämeen alueella on lähdetty kehittämään puhelinpalveluita asiakasystävällisemmiksi vähentämällä paikkakuntakohtaisia puhelinnumeroita ja korvaamalla niitä keskitetyillä puhelinnumeroilla.
Oima-palvelu tuo helpotusta henkilökohtaisen avun sekä perhe- ja omaishoidon hallintaan13.9.2024 09:36:49 EEST | Tiedote
Uusi palvelu helpottaa tuntikirjausten, kulukorvausten ja muiden dokumenttien hallintaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme