Oma Hämeen elintapamuutoksen ja Tietoa tyypin 2 diabeteksesta -etäryhmät käynnistyvät pian
Ryhmät ovat maksuttomia, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Vuoden 2024 aikana Oma Häme sai etäryhmiin osallistuneilta paljon positiivista palautetta.
Etäryhmiin voivat osallistua kaikki Kanta-Hämeen alueen asukkaat. Asukkaat voivat osallistua joko yhteen tai useampaan tapaamiseen. Ryhmät ovat maksuttomia, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.
Etäryhmään osallistuminen ei vaadi erityisiä taitoja tai välineitä. Asukas voi liittyä ryhmään omalta kotisohvaltaan, kunhan hänellä on käytössään internet-yhteys ja tietokone, tabletti tai älypuhelin.
Osallistujilta on saatu paljon positiivista palautetta
Etäryhmätoiminta on osoittautunut erittäin onnistuneeksi ja arvokkaaksi osaksi Oma Hämeen palveluvalikoimaa. Vuoden 2024 aikana Oma Häme sai paljon positiivista palautetta osallistujilta. Osallistujat kokivat ryhmien parantaneen merkittävästi heidän arkeaan ja hyvinvointiaan.
"Täksi vuodeksi olemme kehittäneet uusia ryhmätoimintoja ja parantaneet teknisiä ratkaisuja, jotta osallistuminen olisi entistä helpompaa ja sujuvampaa", etäryhmätoiminnasta vastaava Susanne Andersson-Tapio kertoo.
Hyvinvointialueen ja asiakkaiden näkökulmasta etäryhmät tarjoavat kustannustehokkaan ja saavutettavan tavan tarjota tukea ja ohjausta kaikille Kanta-Hämeen asukkaille, heidän sijainnistaan riippumatta.
Lue syksyn 2024 elintapaohjauksen etäryhmään osallistuneen Marikan kokemuksia
Kevään 2025 etäryhmät
Elintapamuutoksen etäryhmä
Ke 15.1 klo 16.30–18.00 Yksi pieni muutos kerrallaan – miten onnistun?
Ke 29.1 klo 16.30–18.00 Joustava tie monipuoliseen ravitsemukseen
Ke 12.2 klo 16.30–18.00 Kaikki alkaa unesta ja palautumisesta
Ke 26.2 klo 16.30–18.00 Mieli mukaan muutokseen
Ke 12.3 klo 16.30–18.00 Liikettä arkeen askel kerrallaan
Tietoa tyypin 2 diabeteksesta -etäryhmä
To 23.1. klo 16.30–18.00 Osa 1: tietoa diabeteksesta sairautena ja sen vaikutuksista elämääsi
To 30.1. klo 16.30–18.00 Osa 2: tietoa diabeteksen elintapahoidosta
To 6.2. klo 16.30–18.00 Osa 3: tietoa diabetesliiton toiminnasta, suun terveydestä ja tyypin 2 diabeteksen insuliinihoidosta
Oma Hämeellä on lisäksi etäolkapääryhmä, johon pääsee mukaan fysioterapeutin lähetteellä.
Liity täältä kevään 2025 ryhmiin
Muista myös ottaa seurantaan Oma Hämeen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen somekanavat Facebookissa ja Instagramissa! Löydät ne nimellä ”Voi Hyvin Oma Hämeessä”. Kanavilta saat vinkkejä oman ja läheistesi hyvinvoinnin edistämiseksi.
Yhteyshenkilöt
Susanne Andersson-TapioYlihoitajaKanta-Hämeen hyvinvointialue (Oma Häme)
Puh:045 773 47499susanne.andersson-tapio@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
”Elintaparyhmä on vaikuttanut yllättävän paljon arkeeni ja hyvinvointiini”10.1.2025 13:45:23 EET | Artikkeli
Syksyllä 2024 elintapaohjauksen etäryhmään osallistunut Marika Lehtonen on saanut ryhmästä paljon hyviä vinkkejä ja oivalluksia omaan arkeensa. Lue Marikan ajatuksia etäryhmästä.
Kanta-Hämeen hyvinvointialue on aloittamassa yhteistoimintaneuvottelut9.1.2025 09:01:14 EET | Uutinen
Neuvottelut koskevat terveydenhuollon ja konserni- ja tukipalveluiden toimialaa.
Oma Hämeen palveluissa edelleen hitautta – kiireettömiä aikoja siirretään lähipäiviltä8.1.2025 10:53:36 EET | Uutinen
Kiireettömiä aikoja saatetaan joutua perumaan tai siirtämään tulevilta päiviltä. Oma Häme toivoo edelleen, että jos asia ei ole kiireellinen, asiakas siirtäisi yhteydenottoa myöhemmäksi.
Potilastietojärjestelmän hitaus ruuhkauttaa palveluita vielä tiistaina7.1.2025 10:21:25 EET | Uutinen
Jonoja ja ruuhkaa on muodostunut mm. Sairaanhoitaja-chatiin sekä päivystysapu 116 117 –kiireellisen hoidon ensilinjaan.
Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystys on pahasti ruuhkautunut3.1.2025 13:08:40 EET | Uutinen
Ruuhkautuneeseen tilanteeseen on vaikuttanut muun muassa pitkät pyhät sekä koronasta ja influenssasta johtuvat sairastumiset. Tilanne ei johdu potilastietojärjestelmän muutoksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme