Happee hyvästeli legendaarisen Monnarin voitolla SPV:stä
F-liigan illan tapaus oli Jyväskylän Happeen viimeinen ottelu tuhansien tarinoiden ja miljoonien muistojen Monitoimitalolla. Laukaan Hirviareenalle siirtyvä Happee palkitsi paikalle saapuneen kotiyleisönsä 4–2-voitolla Seinäjoen Peliveljistä.
Seuraavat F-liigan ottelunsa Happee pelaa vieraissa, kunnes marraskuun alussa on vuorossa seuraava kotiottelu uudella kotiareenalla Laukaan Leppäveden Hirviareenalla.
Illan ottelussa nähtiin maaleja vasta toisessa erässä, jossa SPV ehätti johtoon ensin Jukka-Pekka Pelto-Arvon ja sitten Didrik Lillasin osumilla, mutta Happee vastasi Niko Laitin ja Roni Laasosen kuiteilla. Päätösjaksolla osuikin sitten enää kotijoukkue. Roni Laasonen iski jo illan toisen irtopallomaalinsa, kun hän otti Rasmus Hasun torjuman pallon haltuun ja taituroi sen omien jalkojensa välistä verkkoon. Neljäs maali merkittiin taas Niko Laitille, jonka yläputkesta alas kimmonnutta laukausta tutkittiin pitkään videolta ennen kuin osuma päästiin viemään pöytäkirjaan.
Happee on kartuttanut pistetiliään kauden jokaisessa kolmessa ottelussaan, kahdesti pelannut SPV hakee vielä avauspisteitään.
Perjantain toisessa ottelussa hallitseva mestari Oilers kaatoi Lahdessa LASBin maalein 6-4. Öljymiehet latoivat sekä ensimmäiseen että toiseen erään kaksi maalia karaten jo 4–1-johtoon, mutta sitkeä LASB teki tapahtumasta vielä pelin, kun Niko Einiö kavensi ensin tasakentällisin ja viisi minuuttia ennen loppua vielä kuudella viittä vastaan nostaen LASBin maalin päähän. Oilersin päästyä ylivoimalle sivalsi Markus Salmi kuitenkin eron taas kahteen Heikki Iiskolan poikkipassista, ja Justus Kainulainen nosti vielä tyhjiin uransa 400. liigapisteen. Kainulaisen illan tehot olivat 2+1, ja kahdesti osuivat myös Markus Salmi sekä Perttu Järvinen.
Lauantaina ovat vuorossa ottelut Nokian KrP–SPV, Nurmon Jymy–TPS, LASB–FBC Turku ja CLassic–OLS.
F-liigan naisten sarjassa pelattiin perjantaina yksi ottelu, jossa Suvi Hämäläinen tehtaili kuusi tehopistettä Classicin murskatessa kotonaan ÅIF:n 10-1.
Illan sävellaji tuli selväksi heti avauserässä, jonka Classic vei Elli Kylmäluoman kahdella maalilla ja Suvi Hämäläisen sekä Meri Jokisen osumilla 4-0. Kolmannessa Classic johti enimmillään jo 7-0 ennen kuin Iida Sinkko osui ylivoimahyökkäyksen kruunuksi sipoolaisten illan ainokaisen Senni Luukkosen poikkisyötöstä.
Suvi Hämäläinen oli neljällä maalillaan ja kahdella syöttöpisteellään illan selkeä tehotar. Natalia Pitkäkangas syötti Classicin maaleista kolme, ja Elli Kylmäluoma osui kahdesti.
Sarja jatkuu lauantaina otteluilla O2-Jyväskylä–SaiPa, SSRA–EräViikingit ja Koovee–PSS.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
SB-Prolle syksyn avauspisteet, PSS yhä nollakerhossa25.9.2024 21:02:48 EEST | Tiedote
SB-Pro nappasi kolmannella yrittämällä kauden avauspisteensä F-liigan naisten sarjassa, kun se kaatoi kotonaan PSS:n 4-3. Porvoolaiset jatkavat edelleen nollakerhossa.
EräViikingeille kauden avausmaalit ja avauspisteet – OLS taipui 5-422.9.2024 19:54:01 EEST | Tiedote
F-liigan avauksessaan ilman niin maaleja kuin pisteitäkin jäänyt EräViikingit pesi kasvojaan toisella yrittämällä, kun OLS taipui Tapanilan Mosahallissa 5-4.
Nokian KrP jatkaa puhtaalla pelillä, SPV yhä ilman pisteitä21.9.2024 19:54:01 EEST | Tiedote
SPV haastoi sitkeästi Nokian KrP:n joukkueiden lauantain kohtaamisessa, mutta KrP voitti lopulta 8-7 ja jatkaa sarjakärjessä puhtaalla pelillä. Peliveljet puolestaan hakee edelleen avauspisteitään.
Uudistunut Koovee jatkaa voitokkaasti – nyt kaatui PSS21.9.2024 18:13:13 EEST | Tiedote
Uudistunut Koovee voitti toisenkin ottelunsa kauden F-liigan naisten sarjassa, kun se murjoi kotonaan kolmen vuoden takaisen mestarin PSS:n peräti 9-2. Lauantain muissa otteluissa SSRA löi kotonaan EräViikingit 5-4 ja SaiPa vieraissa O2-Jyväskylän 2-1.
Classicin pistetili auki maalijuhlissa – Ville Lastikka osui kuudesti18.9.2024 21:23:14 EEST | Tiedote
Avausottelunsa hävinnyt Classic avasi kauden pistetilinsä maalijuhlilla, kun FBC Turku taipui kotonaan Kupittaan palloiluhallissa osumin 18-6. Ville Lastikka laukoi tamperelaisten osumista kuusi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme