Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

Esperi ja SuPer: Hallitusten tuuliviiripolitiikka vaarantaa laadukkaan hoivan ja alan vetovoiman

Jaa

Vuonna 2019 koimme valtakunnallisen hoivakriisin, joka paljasti vakavia puutteita ikääntyneiden hoivassa. Tämä johti siihen, että henkilöstön vähimmäismitoitusta korotettiin, ja 0,7 mitoitusta pidettiin tarpeellisena askelena kohti laadukkaampaa hoitoa. Nämä muutokset eivät tulleet helposti, vaan niiden taustalla oli laajaa poliittista keskustelua ja merkittäviä taloudellisia panostuksia.

Nykyinen hallitus on kuitenkin päätynyt jäädyttämään vähimmäismitoituksen 0,65 tasolle, ja lisäksi suunnitellaan sen laskemista 0,60 vuoden 2025 alusta. Kenen etu on, että yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista ei saada aikaan yhteistä näkemystä eri hallituskokoonpanojen välillä?

Hoitohenkilöstön saatavuus on parantunut juuri sen ansiosta, että mitoitusta nostettiin – se mahdollisti riittävän hoivan ja paransi hoidon laatua. Vähimmäismitoituksen laskeminen tarkoittaa käytännössä vähemmän hoitajia ja vähemmän aikaa asukkaille. On harhaanjohtavaa väittää, ettei tällä olisi negatiivisia vaikutuksia hoivaan.

Vuosien aikana alalle on tehty merkittäviä investointeja. Esimerkiksi Esperi on sijoittanut yli 4 miljoonaa euroa saavuttaakseen nykyisen henkilöstötason ja vastaavia investointeja ovat tehneet muutkin alan toimijat. Jos mitoitusta nyt lasketaan, tarkoittaa se käytännössä, että nämä investoinnit olivat turhia. Mitä tapahtuu, jos seuraava hallitus taas päättää nostaa mitoitusta? Kuka vastaa siitä, että alalle jälleen hankitaan lisää työvoimaa?

Vähimmäismitoituksen laskun kanssa toteutetaan samanaikaisesti rakenteellisia muutoksia, kuten kaikkein raskashoitoisimpien laitoshoitopaikkojen sulkeminen ja siirtyminen yhteisölliseen asumiseen. Tämä tarkoittaa, että ympärivuorokautisen hoivan piiriin jää yhä vaativampi asiakasryhmä, mutta samaan aikaan vähimmäismitoitusta lasketaan. Näiden tavoitteiden välillä on selvä ristiriita: kuinka voidaan varmistaa riittävä hoito, jos samalla vähennetään hoitajia?

Esperi ja SuPer ehdottavat, että vähimmäismitoituksen alentamisesta luovutaan kokonaan. Tämä mahdollistaisi laadukkaiden hoivapalveluiden tarjoamisen iäkkäille ja samalla varmistaisi hoitajille turvallisen ja mielekkään työympäristön. Hallituksen päätöksenteon on oltava johdonmukaista ja pitkäjänteistä – ei epäröivää soutamista ja huopaamista, joka vaarantaa sekä hoidon laadun, yritysten investointihalukkuuden epävakaassa toimintaympäristössä ja romuttaa yhteiskunnan luottamuksen päättäjiin.

Iäkkäiden hoivapalvelut ovat yksi keskeisistä yhteiskunnan tukipilareista, ja kansalaisten näkökulmasta niihin tehdyt panostukset ovat ensisijaisia. Hoivapalvelut eivät ole paikka säästää, vaan ne ovat sijoitus yhteiskunnan kaikkein haavoittuvimpien ihmisten hyvinvointiin.

Arne Köhler
liiketoimintajohtaja, ikäihmisten palvelut
Esperi Care

Päivi Inberg
puheenjohtaja, SuPer ry



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry

SuPer on Suomen suurin toisen asteen koulutettujen sote-ammattilaisten ja varhaiskasvatuksen hoitajien ammattiliitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPer muistuttaa hyvinvointialueita vastuista ja velvollisuuksista, jotka lainsäädäntö asettaa sote-palvelujen tuottamiselle3.10.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Hyvinvointialueiden edustajat ovat laatineet laajoja leikkauslistoja, joilla on merkittäviä vaikutuksia palvelujen saatavuuteen, saavutettavuuteen ja henkilöstön asemaan. – Nopeasti kasatut leikkauslistat eivät paranna sote-sektorin vakavaa henkilöstöpulaa eivätkä nosta alan houkuttelevuutta turvallisena ja hyvänä työpaikkana, SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.

HALI ja SuPer: Lähihoitajien osaaminen otettava laajemmin käyttöön25.9.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ja Hyvinvointiala HALI ry pitävät tärkeänä, että lähihoitajien osaaminen ja koulutus hyödynnetään jatkossa täysimääräisesti. Liitot näkevät, että lähihoitajat voisivat esimerkiksi tehdä hoidon tarpeen arviointia, toimia useammin tiimin- tai yksikönvetäjinä sekä osallistua nykyistä enemmän rokottamiseen. Norminpurku ja mielekäs työnjako eri ammattiryhmien välillä tarjoavat ratkaisuja sote-alan työvoimapulaan.

SuPer asiakas- ja potilasturvallisuuspäivänä 17.9.: Koulutettu ammattilainen on asiakas- ja potilasturvallisuuden varmistaja17.9.2024 05:00:00 EEST | Tiedote

Tänä vuonna asiakas- ja potilasturvallisuuspäivän teemana on diagnostiikan turvallisuus, joka kiinnittää huomion oikean diagnoosin merkitykseen turvallisuuden takaajana. - Moniammatillinen yhteistyö ja lähihoitajan osaamisen täysimääräinen hyödyntäminen varmistavat turvallista palvelua ja hoitoa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa, toteaa SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg.

SuPerin Inberg: Teknologiaa ei saa sisällyttää vanhustenhoidon henkilöstömitoitukseen12.9.2024 14:43:46 EEST | Tiedote

SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg kritisoi hallituksen esitystä laskea teknologia mukaan vanhusten ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitukseen. Esitys ei tue hallituksen tavoitteita nostaa alan veto- ja pitovoimaa. Valmistelu tapahtuu liian kiireisellä aikataululla, ja muutoksen on tarkoitus tulla voimaan jo 1.7.2025. Inberg muistuttaa, että kaikki säästöt vanhustenhoidosta syventävät alan kriisiä. – Eurot jyräävät nyt julmasti ihmisen hallituksen päätöksissä. Lainsäädäntövalmisteluun ei käytetä riittävästi aikaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye