Lammin koulukeskuksen rakentamistyöt alkoivat kesällä
Lammilla on alkanut tulevan koulukeskuksen uudisrakennustyöt. Kevään aikana hankkeen suunnitteluvaihe saatiin päätökseen ja kesän aikana tontilla tehtiin purkutöitä ja rakennettiin väistötiloja. Uudisrakennus valmistuu suunnitelmien mukaan helmikuussa 2026 ja koulukeskuskokonaisuus piha-alueineen syyslukukaudeksi 2026.
Lammin koulukeskuksen toteutus käynnistyi keväällä 2024. Kilpailuvaiheen suunnitelmia kehitettiin käyttäjien kuten opettajien ja koululaisten sekä liikuntapuolen toiveiden mukaisesti.
Muun muassa uudisrakennuksen pohjasuunnitelmia sekä säilytysratkaisuja ja kalustettavuutta tarkasteltiin ja hiottiin kehitysvaiheessa saadun palautteen pohjalta.
Myös laajalle piha-alueelle tulevia toimintoja sekä leikkiväline- ja kuntoilulaitevalintoja on suunniteltu tulevien käyttäjien eli opettajien, oppilaiden ja tulevien vapaa-ajankäyttäjien kanssa. Piha tulee toimimaan myös alueen lähiliikuntapaikkana. Piha-alueilla on toimintoja eri-ikäisille liikkujille, sinne tulee muun muassa erilaisia keinuja, leikkivälineitä ja pelikenttiä.
”Eri käyttäjäryhmät osallistuivat erittäin aktiivisesti kehitysvaiheeseen ja olemme hioneet suunnitelmia erinomaisessa yhteistyössä. Saimme kehitysvaiheen päätökseen aikataulussa, mikä mahdollisti rakennusluvan saamisen ja työmaan käynnistämisen kesäkuussa. Rakentaminen on lähtenyt sujuvasti käyntiin. Koulun toiminnassa vahvasti näkyvä kestävä kehitys on näkynyt työmaallakin jo aivan alkumetreistä lähtien”, kertoo Laptin Pirkanmaan aluejohtaja Tuomo Turkkinen.
Suunnittelussa ja rakentamisessa huomioidaan kestävä kehitys
Hankkeelle myönnettiin rakennuslupa kesäkuussa 2024, jolloin työt tulevan koulukeskuksen työmaalla alkoivat. Kesän aikana tulevan koulun alta purettiin erillinen musiikkiluokkarakennus, jolle rakennettiin väistötilat Pasaapeli-rakennuksen liikuntasaliin. Pasaapeli-koulurakennus säilytetään uudisrakentamisen ajan, mutta puretaan lopuksi uutta piha-aluetta varten.
Nyt kun alun purkutyöt ja väistötilat ovat valmiit, työmaalla on siirrytty uudisrakennustöihin. Perustukset on tehty ja betonielementtien asennus on käynnissä. Lokakuussa alkaa sääsuojan asentaminen rakennuksen ympärille. Sääsuojan sisässä koulutuskeskus saavuttaa harjakorkeuden loppuvuodesta 2024.
Kestävä kehitys näkyy vahvasti paitsi Lammin lukion painotuksessa, myös tulevan koulukeskuksen toteutuksessa. Esimerkiksi uudisrakennuksessa ja muuallakin tontilla on hyödynnetty jo tontilla valmiiksi olleita maa-aineksia. Uusiokäytettyä maamassaa on kertynyt yhteensä 2 140 tonnia, joka vastaa painoltaan noin 1 300 keskikokoista henkilöautoa. Lisäksi puretuista luokista säästetään sopivia laitteita ja modernisoidaan niitä uusiokäyttöön. Työmaalla tullaan myös hyödyntämään tontille toteutettavaa maalämpöä jo rakennusaikana.
Uudet tilat rakennetaan neljän tähden Rakennustiedon ympäristöluokituskriteerien mukaisesti, mikä varmistaa koulurakennukseen muun muassa energiatehokkuuden, kosteudenhallinnan, sisäilman sekä ylläpidon kannalta kestävät ratkaisut. Rakennuksen lämmittämisessä hyödynnetään maalämpöä ja sen katto varustetaan laajalla aurinkopaneelijärjestelmällä.
Lue lisää Hämeenlinnan kaupungin rakennuttamien kohteiden laadunhallinnasta sivulta Talonrakennuttamisen laadunhallinta
Koulukeskuksesta rakentuu muunneltava oppimisympäristö
Lammin koulukeskuksesta tulee muunneltava oppimisympäristö alakoulun, yläkoulun ja lukion oppilaille.
Lammin koulukeskuksen hankkeeseen kuuluu uudisrakennuksen rakentamisen lisäksi myös Hakkalan koulun keittiön perusparannus ja muutokset rakennuksen yhdistämiseksi toiminnallisesti tulevaan yhteiskouluun. Uudisrakennukseen tulee perus luokkatiloja alakoululaisille sekä ala- ja yläkoululaisten yhteiseen käyttöön taito- ja taideaineiden sekä kotitalouden ja musiikin tilat. Uudisrakennuksen laajuus on noin 4 400 brm2.
Tulevan kokonaisuuden keskiöön muodostuu uuden ja vanhan puolen yhdistävä sydänalue, jossa sijaitsevat uusien tilojen pääaula ja näyttämö opinportaineen sekä nykyisten tilojen ruokala ja koulun kirjasto nuorisotilatoimintoineen. Monipuolinen alue luo puitteet yhteisöllisille tapahtumille sekä koulupäivän aikana että vapaa-ajalla.
Hanke toteutetaan KVR (kokonaisvastuurakentamisen) -urakkana. Koulutuskeskuksen suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti Oy.
Lisätietoa hankkeesta löydät sivulta Lammin koulukeskuksen rakentaminen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Mustajärvi, rakennuttajainsinööri, Hämeenlinnan kaupunki, 050 574 5230, antti.mustajarvi@hameenlinna.fi
Tuomo Turkkinen, aluejohtaja, Rakennusliike Lapti Oy, 040 717 7576, tuomo.turkkinen@lapti.fi
Tietoja julkaisijasta
Lapti lyhyesti
Lapti on monipuolinen ja vakavarainen kotimainen rakennusliike. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa koteja, toimitiloja, päivä- ja hoivakoteja, kouluja sekä sairaaloita ympäri Suomea. Meillä työskentelee noin 500 alan ammattilaista. Vaikuttavasta jäljestämme kertovat niin viimeistelty kädenjälki kuin yhteistyöstämme syntyvä lämmin muistijälki. www.lapti.fi
Vaikuttavaa jälkeä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Lapti toteuttaa ICECAPITALille asuinkerrostalon Helsingin Konalaan18.9.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Rakennusliike Lapti Oy ja ICECAPITAL ovat allekirjoittaneet sopimuksen asuinkerrostalon toteuttamisesta Helsingin Konalaan. Lapti suunnittelee ja rakentaa Konalaan seitsemänkerroksisen talon, johon tulee 35 vuokra-asuntoa. Kerrostalon rakentaminen alkaa syys-lokakuun taitteessa 2024 ja asunnot valmistuvat loppuvuodesta 2025.
Ojalan päiväkoti ja koulu valmistui kesällä Tampereella – energiatehokkuuden näkökulmasta Suomen parhaimpia opetusrakennuksia13.9.2024 11:30:00 EEST | Tiedote
Tampereen kantakaupungin koillisosassa sijaitsevan Ojalan uuden asuinalueen päiväkoti ja koulu valmistui kesällä 2024. Ojalan päiväkoti tarjoaa paikat 160 lapselle ja koulu 150:lle esi- ja alkuopetuksen oppilaalle. Päiväkodissa ja koulussa on panostettu erityisesti tilojen toiminnallisuuteen ja energiatehokkuuteen.
KYSin 12-kerroksisen vuodeosastorakennuksen peruskorjauksessa siirrytään uudisrakentamiseen – valmis syksyllä 202526.8.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Kuopion yliopistollisen sairaalan peruskorjattavan 12-kerroksisen vuodeosastorakennuksen massiiviset purkutyöt ovat valmistuneet. Purkutöiden väistyessä siirrytään kokonaisuudessaan uudisrakentamiseen, jota on tehty purkutöiden rinnalla jo yli vuoden verran. Rakennuksen peruskorjaus valmistuu kokonaisuudessaan syksyllä 2025.
Koulutuskeskus Valo Ylöjärvellä laajenee ainutlaatuisen oppimisympäristön tarjoavalla uudisrakennuksella – kehitysvaiheen urakkasopimus solmittu22.8.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Koulutuskeskus Valo Ylöjärven keskustassa laajenee modernilla uudisrakennuksella, jonne sijoittuvat monipuoliset opiskelutilat sekä lukion uuden teknologialinjan opetus- ja robotiikkatilat. Uudisrakennus toteutetaan yhteistoiminnallisena KVR-urakkana, jonka kilpailutuksen voitti Rakennusliike Lapti Oy täysillä laatupisteillä ja hinta-laatusuhteiltaan parhaalla tarjouksella.
Pirkkalan vapaa-aikakeskuksen näyttävä laajennus avautui käyttäjille19.8.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Pirkkalan vapaa-aikakeskuksen yhteyteen rakennettu laajennusosa on valmistunut ja se avautui käyttäjille tänään maanantaina. Monikäyttöisen ja arkkitehtuurisesti näyttävän vapaa-aikakeskuksen laajennusosan suunnittelusta ja rakentamisesta vastasi Rakennusliike Lapti Oy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme