Liikuntalautakunnan päätökset 26.9.2024
Espoon liikuntalautakunta hyväksyi kokouksessaan osavuosikatsauksen sekä Liikunnan ja urheilun tulosyksikön vuoden 2025 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2026–2027 taloussuunnitelman.
Vuoden 2025 talousarvioehdotuksen mukaan urheilupuistoissa kehitetään entisestään kaikille kuntalaisille avoimia liikuntapaikkoja, joita voi käyttää ilman varausta. Vielä vuoden 2024 aikana Liikunnan ja urheilun tulosyksikkö tekee ulkokuntosalit Juvanpuiston ja Latokasken pallokenttien yhteyteen sekä kuntoportaat Laaksolahteen ja Kalajärvelle. Matinkylän urheilupuistoon on valmistunut lähiliikunta-alue.
Leppävaaran urheilupuistossa on aloitettu tekojään ja tekonurmen, tenniskenttien, rantalentopallokentän sekä lähiliikunta-alueen rakentaminen. Hankkeet valmistuvat kesällä 2025.
Espoonlahden uimahallin uudisrakentamisen aikataulu ei ole selvillä. Hallissa kunnossapitotyöt lisääntyvät ja uusia ongelmia ilmenee, mikä aiheuttaa pitkiä huoltokatkoja.
Tapiolan urheilupuiston katu- ja puistosuunnittelu jatkuu ja uusien kenttien rakentaminen alkaa 2025. Stadionin rakentamisen aikataulu ei ole vielä selvillä. Tapiolan uimahallin peruskorjaus alkanee loppuvuonna 2024 ja sen odotetaan valmistuvan 2027.
Saariston reittiliikennettä kehitetään edelleen. Pyrkimyksenä on löytää uusia saarikohteita ja parantaa kuntalaisten mahdollisuutta vierailla saaristossa, minkä lisäksi saariston telttailu- ja grillauspaikkoja kehitetään.
Tavoitteena on lisätä erityisesti yli 75-vuotiaille suunnattuja liikuntaryhmiä. Myös perheille suunnattuja Töpinöitä sekä lasten ja nuorten matalan kynnyksen harrasteryhmiä lisätään alueellisen tarpeen mukaan. Liikuntaryhmiä järjestetään tiiviissä yhteistyössä seurojen sekä muiden kumppanien kanssa.
Espoo on saanut positiivista tunnettuutta suurten urheilutapahtumien järjestämispaikkana. Vuonna 2025 Espoossa järjestetään esimerkiksi Kalevan kisat, SM-viikko ja maalipallon seurajoukkueiden MM-kisat.
Yhteyshenkilöt
Leo HeiskanenLiikuntalautakunnan puheenjohtaja
Puh:040 5096924lexa.heiskanen@gmail.comMartti MerraLiikuntajohtajaEspoon kaupunki
Puh:043 8249586martti.merra@espoo.fiEspoon kaupungin Liikunnan ja urheilun yksikkö vastaa noin viidensadan liikunta- ja ulkoilupaikan käytöstä ja kunnosta. Seitsemän urheilupuistoa, kuusi urheiluhallia, noin 100 urheilukenttää, noin 200 kilometriä hiihtolatuja, kiintorasteja, avantoja ja uimarantoja. Lisäksi satoja ohjattuja liikuntaryhmiä viikottain. Liikunnan yksikkö vastaa myös venesatamista aj saaristoliikenteestä.
Koko Espoo liikkumaan! Omatoimisesti, ohjatusti, luontoon ja liikuntapaikoille!
www.espooliikkuu.fi
#EspooLiikkuu @espooliikkuu
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Eetvartti 4/2024 -toimintaympäristökatsaus on julkaistu18.12.2024 15:50:28 EET | Tiedote
Ajankohtaista: Opiskelua tukevaa ja opettamista helpottavaa kehittämistä Espoossa Konsulttiyritys WSP:n tutkimus kertoo: Espoon elinvoima Suomen kuntien kärkipäätä Espoon kaupungin tuottamat väestöennusteet 2024 on julkaistu Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän vuodet ovat olleet voimakasta kasvun aikaa
Kaupunginhallitus: Asemakaavamuutoksia Otaniemessä ja Niittykummussa16.12.2024 20:53:40 EET | Tiedote
Asemakaavamuutosten lisäksi kaupunginhallitus mm. päätti alue- ja kuntavaalien 2025 äänestyspaikat sekä merkitsi tiedoksi nuorisovaltuuston aloitteet ja kannanotot 2024.
Tila- ja asuntojaosto vuokrasi Länsi-Espoon lukiolle tilat Ruukintieltä16.12.2024 10:41:38 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto päätti vuokrata Länsi-Espoon lukiolle toimitilat ja pysäköintioikeudet 20 vuodeksi osoitteesta Ruukintie 10, Kivenlahti.
Espoo tarkentanut näkymää rakennuskannan ilmastopäästöjen kehityksestä – rakennusmateriaalien päästöt korostuvat tulevaisuudessa13.12.2024 15:02:58 EET | Tiedote
Espoon uusi skenaariotyö syventää kaupungin ymmärrystä rakentamisen päästöjen kehityksestä aina vuoteen 2060 asti. Tämän hetken tiedon mukaan rakennuskannan ilmastopäästöissä energialla on merkittävin osuus 2030 asti, jonka jälkeen suurin osa päästöistä syntyy materiaalien valmistuksesta. Skenaariotyön tulokset auttavat tarkentamaan kuvaa rakentamisen ilmastotyön kehitystarpeista.
Info från nämnden Svenska rum 12.12.202412.12.2024 19:03:00 EET | Pressmeddelande
På torsdagens möte beviljade nämnden årligt understöd för grundläggande konstundervisning för år 2025, beslutade om förändringar i timfördelningen för den grundläggande utbildningen på svenska i Esbo och gjorde beslut om höjning av kommuntillägg för stöd av privat vård.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme