Nanolle näkyvyyttä jo 20:tta kertaa!
Jyväskylän yliopiston nanotiedekeskus järjestää jo 20. kerran kansainvälisen Nanoscience Days konferenssin Jyväskylässä välittääkseen uusinta tietoa nanotieteen ja nanoteknologian viimeisimmistä saavutuksista maailmalle. Juhlavuoden kunniaksi puhujiin kuuluu esimerkiksi kemian Nobel-palkittu Morten Meldal sekä muita kansainvälisesti tunnettuja tutkijoita. Nanotiedepäivät järjestetään 8.–9.10.2024.
Nanotiede tutkii nanometrin mittakaavan ilmiöitä ja rakenteita eli pieniä hiukkasia ja molekyylejä, mikä saattaa kuulostaa monimutkaiselta, vaikka todellisuudessa nanotiede näkyy jo jokaisen arjessa, esimerkiksi jokaisen kännykän sisällä. Nanotiede on tulevaisuuden ala, jolla on jo nyt monia käytännönsovelluksia. Yksi kuuluisimmista Jyväskylän nanotiedekeskuksessa tehdyistä keksinnöistä on nanopohjasukset, joissa nanokokoiset hiukkaset tekevät pohjan epätasaiseksi ja takaavat sujuvan luiston yhdistettynä hyvään pitoon painoa lisättäessä.
- Nanotieteellä on valtavasti sovelluksia lukuisilla eri aloilla lääketieteestä teknologiaan. Lääketieteessä kehitetään nanokokoisia täsmälääkkeitä eri sairauksien hoitoon, jolloin hoitoon tarvittava lääkemäärä on mahdollisimman pieni ja sen voi kohdentaa tarkemmin. Nanoteknologia on myös mahdollistanut energian kulutuksen vähentämisen valaistuksessa sekä helpottanut siivoamista, sillä itsepuhdistuvat pinnat ovat nanoa, kertoo nanotiedekeskuksen tieteellinen johtaja Lotta-Riina Sundberg, joka on myös nanotiedepäivien yksi pääjärjestäjistä.
JYU nanotieteen eturintamalla
Jyväskylän yliopiston poikkitieteellinen Nanotiedekeskus on biologian, fysiikan ja kemian tutkimuksen yhdistävä ainutlaatuinen tutkimuskeskus sekä Suomessa että maailmalla. Nanotiede on myös yksi Jyväskylän yliopiston kärkialoista ja sen tutkimus Jyväskylässä on aktiivista ja kansainvälistä. Keskuksen uusimmissa hankkeissa on esimerkiksi kehitetty uudenlaisia viruksia torjuvia pintoja, uudenlaisia itsejärjestyviä rakenteita, huippuherkkiä molekyylielektroniikan kytkimiä ja ilmaisimia sekä kvanttitietokoneen komponentteja.
- Meidän ehdoton vahvuutemme on poikkitieteellisyys. Avoin ilmapiiri ja kahvipöytäkeskustelut ovat synnyttäneet aivan uusia yhteistyöprojekteja ja ideoita, iloitsee Sundberg.
Nanotiedepäivät jo 20. kerran
Luonnontieteilijät ympäri maailmaa kokoontuvat Jyväskylään nanotiedepäiville. Nanotiedepäivien ohjelma koostuu alan arvostettujen asiantuntijoiden esityksistä. Tänä vuonna kemian Nobel –voittaja Morten Meldal on puhumassa nanotiedepäivillä. Lisäksi konferenssissa verkostoidutaan ja vaihdetaan kuulumisia.
- Yhteistyötä syntyy usein juuri epävirallisten, suunnittelemattomien keskustelujen kautta, kun samoista asioista kiinnostuneet tapaavat. Yksi tavoitteistamme on lisätä nuorempien tutkijoiden sekä jatko-opiskelijoiden mahdollisuuksia päästä keskustelemaan maailman huippututkijoiden kanssa, selventää Sundberg.
Jyväskylän yliopiston Nanotiedekeskus (NSC) on Suomen laajin poikkitieteellistä tutkimusta tekevä tutkimuskeskus. Siellä työskentelee yli 140 tutkijaa bio- ja ympäristötieteiden, kemian ja fysiikan aloilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nanotiedekeskuksen tieteellinen johtaja Lotta-Riina Sundberg, lotta-riina.sundberg@jyu.fi, +358408053931
Kuvat
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu muutti viisivuotiaiden lasten kasvuympäristöä varhaiskasvatuksessa20.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Vuosina 2021–2024 toteutetun kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun seurannassa arvioidaan paitsi lasten oppimisvalmiuksien kehittymistä myös kokeilun yhteyksiä esiopetus- ja varhaiskasvatustoiminnan järjestämiseen. Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat tarkastelleet varhaiskasvatuksen laadun rakennetekijöitä kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun kokeilu- ja verrokkiryhmissä.
Jyväskylän yliopiston tutkimushankkeille 2,5 miljoonan euron EU:n Horisontti Eurooppa -rahoitus19.12.2024 09:15:00 EET | Tiedote
Horisontti Eurooppa (Horizon Europe) on EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vuosille 2021–2027. Ohjelman tavoitteena on luoda Eurooppaan kasvua ja uusia työpaikkoja vahvistamalla EU-alueen tieteellistä osaamista, tukemalla uusien teknologioiden ja innovaatioiden kehitystä ja käyttöönottoa yrityksissä ja etsimällä ratkaisuja suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin Euroopassa. Jyväskylän yliopiston hankkeet saivat ohjelmasta rahoitusta 2,5 miljoonaa euroa. Hankkeet käynnistyvät alkuvuodesta.
Mielen hyvinvointi ja liikkuminen voivat muodostaa positiivisen kehän19.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan taipumus kokea positiivisia tunteita myötävaikutti siihen, että ihmiset olivat koronarajoitusten aikaan fyysisesti aktiivisia tai jopa lisäsivät aktiivisuuttaan. Masennusoireiden yhteys fyysiseen aktiivisuuteen oli päinvastainen. Tulokset viittaavat siihen, että mielen hyvinvointi voi auttaa ylläpitämään liikunnallisesti aktiivista elämäntapaa. Mielen hyvinvointi ja liikkuminen voivatkin muodostaa positiivisen kehän.
ERC-miljoonarahoituksella pyritään luomaan yhtenäistävä matemaattinen teoria Charles Darwinin 1800-luvulla kehittämästä seksuaalivalinnan teoriasta18.12.2024 07:10:00 EET | Tiedote
Euroopan tutkimusneuvosto ERC on myöntänyt Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden apulaisprofessori Jussi Lehtoselle merkittävän ERC Consolidator Grant -rahoituksen. Viisivuotinen rahoitus on arvoltaan noin 1,8 miljoonaa euroa. Matemaattiseen evoluutiobiologiaan kuuluva tutkimus keskittyy yhtenäistämään kiisteltyä seksuaalivalinnan tutkimuskenttää kehittämällä yhtenäisen matemaattisen viitekehyksen, joka kattaa kaikki seksuaalivalinnan merkittävät teoriat.
Tiedeilta Tieteen päivillä 2025: Lukeminen on portti ihmisyyteen – lukumotivaation nousu vaatii uusia oivalluksia16.12.2024 13:38:27 EET | Tiedote
Mitä hyötyä lukemisesta on? Mitä se tarjoaa aivoille ja ihmisen hyvinvoinnille? Miksi lukeminen estää ulkopuolisuutta? Tiedeillassa lukumotivaatiota pohditaan lukutaidon ja aivotutkimuksen näkökulmista. Kokemukset kentältä havainnollistavat ratkaisevia onnistumisen kokemuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme