Kokoomuksen Laiho: Ensi vuonna sote-uudistuksen onnistumista mitataan
Kokoomuksen kansanedustaja sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho iloitsee hallituksen panostuksista sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Eduskunnassa on alkanut vuoden 2025 valtion talousarvioesityksen käsittely. Budjetissa esitetään hyvinvointialueille 26,2 miljardin euron rahoitusta ensi vuodelle.
”Ensi vuosi on ensimmäinen, jolloin hyvinvointialueiden rahoitusta nostetaan vastaamaan toteutunutta kustannustasoa jälkikäteistarkistuksen avulla. Toisin sanoen rahoitusta lisätään 2,2 miljardia euroa niin toteutuneiden kustannusten kuin palvelutarpeen kasvun takia. Lisäys myös jää rahoituksen pohjaan pysyvästi, joten tämän jälkeen on helpompi nähdä, miten hyvin sote-malli todellisuudessa toimii”, Laiho sanoo.
Hyvinvointialueet ovat joutuneet tarkoin arvioimaan hallinto- ja palvelurakenteitaan käytössä olevan rahoituksen riittämiseksi samalla kun monet kustannukset ovat nousseet. Ensi vuodeksi Laiho lupaa helpotusta paitsi rahoituksen myös tehtävien vähentämisen kautta.
”Hallitus purkaa erilaisia epätarkoituksenmukaisia ja byrokratiaa lisänneitä normeja kuten lausuntoja, mikä helpottaa henkilöstön työtä ja vapauttaa aikaa itse asiakastyöhön. Myös esimerkiksi henkilöstömitoitus on sitonut hyvinvointialueita ja hankaloittanut järkeviä ja sujuvia toimintoja. Henkilöstömitoituksen väljentäminen tulee vähentämään ylikalliin vuokrahenkilöstön tarvetta sekä lisäämään vanhushoivan asiakaspaikkoja. Norminpurkua tehdään kuitenkin vastuullisesti ja asiakkaan tarpeet huomioiden”, Laiho toteaa.
Laiho löytää ensi vuoden budjetissa myös niitä opposition usein penäämiä arvovalintoja.
”Olen äärettömän iloinen, että tämä hallitus vihdoin säätää lasten ja nuorten terapiatakuun, saattaa vammaispalvelulain voimaan, panostaa nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluihin, lastensuojelun hybridimallin kehittämiseen sekä lisää YTHS:n rahoitusta. Esimerkiksi vammaispalveluihin ja terapiatakuuseen tulee yhteensä melkein 50 miljoonaa lisärahoitusta”, Laiho iloitsee.
”Uskallan väittää, että nämä muutokset näkyvät myönteisesti koko Suomessa”, Laiho päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia LaihoKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sammallahti: Hallituksen Ara-reformit ovat välttämättömiä26.9.2024 17:35:33 EEST | Tiedote
Kokoomuksen uusimaalainen kansanedustaja Tere Sammallahti kiittää hallitusta kunnianhimoisesta valtion tukeman asuntotuotannon uudistamisesta. Hallitus on muun muassa päättänyt valtion tukemien vuokra-asuntojen asukasvalinnan tulorajojen käyttöönotosta, asumisoikeustuotannon valtiontuen lopettamisestä sekä valtion asuntorahaston ja erillisen Ara-viraston lakkauttamisesta.
Kokoomuksen Limnell: Hallitus huolehtii tiukassakin taloustilanteessa Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta26.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell korostaa, että hallitus varmistaa Suomen ja suomalaisten turvallisuuden haastavasta taloustilanteesta huolimatta.
Kokoomusedustajat iloitsevat suden suojeluaseman keventämisen edistymisestä EU:ssa25.9.2024 17:08:13 EEST | Tiedote
Kokoomuksen maa- ja metsätalousvaliokunnan kansanedustajat Teemu Kinnari, Milla Lahdenperä, Markku Eestilä ja Janne Jukkola pitävät EU-maiden määräenemmistön tukea suden suojeluaseman keventämisestä tärkeänä virstanpylväänä suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen edistämiseksi.
Kokoomuksen Talvitie: Oikea-aikaista tukea lapsille, vähemmän paperisotaa opettajille25.9.2024 15:24:06 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Mari-Leena Talvitie on tyytyväinen oppimisen tuen uudistukseen. Orpon hallitus varmistaa lapsille tuen saamisen viivytyksettä ja kuormittamatta opettajia ylimääräisillä paperitöillä. Tämä on vaikuttavampaa ja kustannustehokkaampaa kuin korjaavat toimenpiteet.
Kokoomuksen Kaunistola: Poliisien määrän lisäys parantaa turvallisuutta25.9.2024 14:33:08 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallitus lisää poliisien määrää. Kokoomuksen kansanedustaja Mari Kaunistola on tyytyväinen poliisin saamiin lisäresursseihin ja muistuttaa, että kansalaisten turvallisuus kyetään turvaamaan ainoastaan riittävällä määrällä operatiivisissa tehtävissä toimivia poliiseja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme