Kelan Porvoon palvelupisteen aukioloaika muuttuu
Kelan palvelupiste Porvoossa on jatkossa avoinna ti–ke ja pe klo 12–16 sekä ajanvarauksella. Lähes kaikki Kela-asiat voi hoitaa myös verkossa tai puhelimessa.
Kelan palvelupiste Porvoossa palvelee jatkossa kesällä tutuksi tulleilla aukioloajoilla. Henkilökohtaista neuvontaa saa tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 12–16 sekä ajanvarauksella. Ajan palvelupisteeseen voi varata Kelan puhelinpalvelusta. Porvoon palvelupiste sijaitsee osoitteessa
Lundinkatu 22.
– Muutimme aukioloaikoja, koska haluamme tarjota asiakkaille enemmän palvelua ajanvarauksella. Näin pystymme tarjoamaan kaikille palvelupisteellä asioiville riittävän tuen. Kiireellisiä asiakastilanteita hoidetaan kaikkina päivinä, kertoo Kelan eteläisen asiakaspalveluyksikön keskuksen päällikkö Mari Harju.
Useimmat Kela-asiat hoituvat verkossa ja puhelimitse
Lähes kaikki Kela-asiat voi hoitaa myös verkossa tai puhelimessa. Kelan henkilöasiakkaille tarkoitetussa asiointipalvelussa eli OmaKelassa voi hakea etuuksia, lähettää liitteitä ja ilmoittaa muutoksista. OmaKelassa voi myös tarkistaa oman hakemuksen tilanteen ja etuuksien maksupäivät. OmaKelaan kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla.
Puhelinpalvelussa asiakas saa henkilökohtaista neuvontaa verkkoasiointiin ja hakemuksen tekemiseen. Kelan puhelinpalvelu on avoinna joka arkipäivä klo 9–16. Tarvittaessa puhelinpalvelussa voi myös jättää suullisen hakemuksen, jos mikään muu asiointitapa ei ole mahdollinen.
Lue lisää
Yhteyshenkilöt
Mari Harjupalvelukeskuksen päällikköKela
Puh:050 592 4985mari.harju@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
FPA ber 20 000 studerande lämna in en utredning om varför studierna inte har framskridit tillräckligt30.9.2024 09:34:37 EEST | Pressmeddelande
FPA följer årligen upp att framgången i studierna varit tillräcklig, både när det gäller studerande på andra stadiet och högskolestuderande. En studerande måste ha framskridit tillräckligt i sina studier för att FPA ska kunna betala ut studiestöd.
Kela pyytää 20 000 opiskelijalta selvitystä siitä, miksi opinnot eivät ole edistyneet30.9.2024 09:34:37 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Kela seuraa vuosittain sekä toisen asteen opiskelijoiden että korkeakouluopiskelijoiden opintojen riittävää edistymistä. Opiskelijan täytyy edetä opinnoissaan riittävästi, jotta Kela voi maksaa opintotukea.
Kela has sent a request for further information on study progress to 20,000 students30.9.2024 09:34:37 EEST | Press release
Kela monitors study progress annually for students in upper secondary education and higher education. Students are required to make satisfactory progress with their studies in order to get financial aid for students from Kela.
Kelan päätoimitalon peruskorjauksen rahoitus turvattava – Aaltojen suunnitteleman rakennuksen suojelu voi edetä vasta sen jälkeen27.9.2024 13:00:00 EEST | Tiedote
Alvar ja Aino Aallon suunnittelemaa Kelan päätoimitaloa on esitetty suojeltavaksi rakennusperintölain perusteella. Kela edellyttää, että laajan peruskorjauksen rahoitus varmistetaan ennen kuin suojeluhanketta edistetään.
Anvisningar till kommunerna för smidig implementering av AN24 och KOTO2427.9.2024 09:15:00 EEST | Pressmeddelande
Ett informationspaket för att stödja kommunerna inför reformerna av sysselsättningstjänsterna (arbets- och näringstjänster, AN24) och integrationslagen (KOTO24) i början av 2025 har publicerats på FPA:s webbplats.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme