Kasvien monimuotoisuuden lisääminen maataloudessa voi edistää maaperän hiilen varastoitumista ilman sadon heikkenemistä
Helsingin yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että kasvien monimuotoisuuden lisääminen maataloudessa voi kasvattaa kasvien biomassaa ja parantaa mikrobien vuorovaikutusta – nämä molemmat edistävät maaperän hiilen varastoitumista, eivätkä vaikuta sadon määrään.
Tutkimuksessa selvitettiin, että voiko peltoekosysteemin kasvidiversiteettiä lisäämällä vaikuttaa maaperän mikrobiyhteisöiden rakenteeseen ja toimintaan maaperän hyvinvoinnin ja hiilensidonnan edistämiseksi. Erityisesti kokeessa seurattiin kuinka juuristomikrobien kasvu, monimuotoisuus ja yhteisörakenne reagoivat kasvilajeihin.
– Tuloksemme viittaavat siihen, että kasvien monimuotoisuuden edistäminen maataloudessa voisi olla tehokas strategia hiilen varastointiin, joka auttaa kehittämään kestävämpää maatalouspolitiikkaa Euroopan unionissa, sanoo tutkimuksen johtaja professori Anna-Liisa Laine Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta.
Tutkijoiden mukaan maatalouden pinta-alan laajentuminen on johtanut maaperän hiilen vähenemiseen, ja tämän ongelman ratkaiseminen on keskeistä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
– Käytännössä jopa pieni parannus pellon hiilensidontakyvyssä voi olla merkittävä, sillä globaalisti suuri osa maapinta-alasta on valjastettu ruuantuotannon käyttöön, pohtii Laine.
Tutkimus toteutettiin Viikin kampuksen tutkimuspelloilla tehdyssä poikkeuksellisen laajassa biodiversiteettikokeessa, jossa koeviljana oli ohra. Tutkijat selvittivät myös, kuinka ohran seuralaislajit puna-apila, sinimailanen ja sikuri, vaikuttavat ohran satoisuuteen, sillä sato ei saa vaarantua peltoekosysteemien kestävyyden kustannuksella. Ohraa kasvatettiin joko yksin tai yhden, kahden, neljä tai kahdeksan seuralaislajin kanssa koeruuduissa.
Ekologiassa kasvien lajimäärän ja ekosysteemitoimintojen kuten maaperän hiilensidonnan välillä on jo aikaisemmin kokeellisesti osoitettu olevan positiivinen suhde. Peltoekosysteemi poikkeaa kuitenkin huomattavasti luonnonkasviyhteisöä mukailevasta kokeesta, koska siellä on yksi valtalaji. Tutkijat yllättyivät kuinka nopeasti maaperän mikrobit reagoivat positiivisesti kasvien monimuotoisuuteen, vaikka ohra oli koeruuduissa valtalaji.
Miten viljelijät voivat kasvattaa monimuotoisuutta omilla pelloillaan?
Apiloiden käytöllä viljojen aluskasvina on jo pitkät perinteet, mutta nyt tehty koe tuo aivan uutta tietoa siitä kuinka maaperäprosessit reagoivat kun aluskasvien monimuotoisuutta lisätään jopa kahdeksaan lajiin. Käytännössä kahdeksan lajin lisääminen peltoekosysteemiin voi olla haastavaa, mutta jo neljän lajin lisäys tuotti toivottuja vasteita.
Laine muistuttaa, että aluskasvit kilpailevat tilasta, valosta ja ravinteista viljelykasvien kanssa, Niiden tiheydet täytyy pitää riittävän alhaisina, ettei tämä kilpailutilanne heijastu kasvuun ja satoon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiAnna-Liisa LaineProfessori
Puh:0504484430anna-liisa.laine@helsinki.fiEeva KarmitsaViestintä, Helsingin yliopisto
Puh:0294158461Puh:0504150396eeva.karmitsa@helsinki.fiLinkit
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Istukan geenit antavat uutta tietoa hedelmöityshoitojen vaikutuksista lapsiin19.12.2024 12:05:25 EET | Tiedote
Hedelmöityshoidoissa käytettyjen menetelmien vaikutusta lasten kehitykseen selvitettiin ensi kertaa tutkimalla istukan geenejä. Ero pakastetuista alkioista ja tuoresiirrolla alkunsa saaneiden raskauksien välillä näkyi istukoissa selvästi. Lisäksi löytyi muutos lihavuuteen ja kakkostyypin diabetekseen yhdistetyssä geenissä.
Kuppa kukoisti Etelä-Amerikassa jo ennen Kolumbusta18.12.2024 18:18:27 EET | Tiedote
Muinaisten luurankojen DNA:ta tutkimalla selvisi, että kuppa ja sen sisartaudit olivat Amerikassa jo paljon ennen Kristoffer Kolumbusta. Kolumbus toi taudin mukaan Eurooppaan, ja myöhemmin kolonialismi teki siitä maailmanlaajuisen.
Naisparien todennäköisyys saada lapsia on kasvanut, mutta vain korkeasti koulutetuilla18.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Korkeasti koulutetut naisparit saavat lapsen useammin kuin vähemmän kouluttautuneet naisparit. Koulutuksen merkitys on korostunut entisestään ajan myötä, selviää Helsingin yliopiston tutkimuksesta.
Lohen geenit paljastavat puberteetin ja evoluution salaisuuksia17.12.2024 12:45:00 EET | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa, miten yksittäinen geeni voi vaikuttaa merkittävästi lohen sukukypsyysikään, joka on ratkaisevan tärkeä lohen elinkaaren kannalta.
Narukuviot valottavat kulttuurien välisiä yhteyksiä ja matemaattisen ajattelun juuria17.12.2024 09:51:50 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan ympäri maailman dokumentoidut sormilla muodostettavat narukuviot voivat viitata jopa vuosituhansia vanhaan yhteiseen kulttuuriperintöön. Tutkimus tarjoaa uudenlaisen tavan tutkia kulttuuristen ilmiöiden kehitystä ja levinneisyyttä matemaattisten menetelmien avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme