Julkisivu-urakoitsija Robert Rakentajat liittyy re:mountiin
Pääkaupunkiseudun julkisivurakentajien kärkeen lukeutuva Robert Rakentajat liittyy yrityskaupalla re:mount-konserniin. Vuonna 2021 perustettu yhtiö on sekä nuori että vanha, sillä sen nimi periytyy vuosisadan takaa ja avainhenkilöillä on kosolti kokemusta.
re:mount ostaa pääkaupunkiseudulla toimivan Robert Rakentajat Oy:n koko osakekannan. Yhtiö jatkaa toimintaansa konsernin tytäryhtiönä omalla nimellään, ja henkilöstö jatkaa vanhoina työntekijöinä. Matti Kuokkanen sekä Vesa Rantala, Olli Rantala ja Kai Oksanen tulevat re:mountin osakkaiksi.
– Robert Rakentajien johtoa ja henkilöstöä arvostetaan osaavina ammattilaisina, ja keskustelu liittymisestä meihin sujui luontevasti. Yhtiön osaamisalueet täydentävät hyvin nykyistä tarjoomaamme. On ilo toivottaa robertit tervetulleeksi meille, re:mount-konsernin toimitusjohtaja Iisakki Koski toteaa.
re:mountiin kuuluu myös julkisivujen korjausurakoitsija MK Facade, joka keskittyy asuinkerrostaloihin pääkaupunkiseudulla. MK Facaden ja Robert Rakentajien liikevaihto oli vuonna 2023 yhteensä noin 14 miljoonaa euroa.
– Pääkaupunkiseudulla toimii useita kymmeniä yrityksiä kerrostalojen julkisivukorjauksissa. Niistä parikymmentä yltää vähintään viiden miljoonan euron liikevaihtoon, ja kokonaisuudessaan arvioimme markkinan olevan noin 300 miljoonan euron kokoinen. Julkisivujen korjausvelkaa on hyvin monen tyyppisissä rakennuksissa lähiökerrostaloista arvokohteisiin, julkisiin rakennuksiin ja toimitaloihin. Siksi re:mount tarvitsee monipuolisen valikoiman yrityksiä ja osaajia, Iisakki Koski kertoo kaupan taustoista.
Fokuksessa asuinkerrostalot ja julkisen sektorin rakennukset
Robert Rakentajien kohteista valtaosa on julkisivukorjauksia asuinkerrostaloihin ja julkisen sektorin rakennuksiin. Yrityksen avainhenkilöt ovat toimineet pitkään urakoitsijana myös hoivarakennuksissa.
– Asiakkailla on eri kohteissa erilaisia tavoitteita, ja ne on tunnettava, jotta palvelu onnistuu. Osassa kohteista on paljon enemmän palveluelementtejä mukana, kun toiset ovat tuotantolähtöisempiä. Ammattitaitoon kuuluu tunnistaa tarpeet oikein, Matti Kuokkanen sanoo.
– Olemme aina luottaneet osaamisen monipuolisuuteen ja asiakkaiden kuuntelemiseen. Minulla on paljon kokemusta palvelualoilta, Vesa ja Olli ovat rakennusalan ammattilaisia, ja Kai on toiminut myös rakennustuoteteollisuudessa. Pystymme keskustelemaan projektien kaikista näkökulmista, Kuokkanen jatkaa.
Rakentajia jo neljännessä polvessa
Robert Rakentajien toimitusjohtaja Matti Kuokkanen sanoo, että laastin haju on ollut nenässä jo pienestä pitäen. Itse asiassa yhtiön nimikin periytyy kaukaa, sillä kumppanusten isoisä Robert Kuokkanen työskenteli rakennusalalla Lappeenrannassa kymmeniä vuosia 1920-luvulta alkaen.
– Olemme rakentajia jo neljännessä polvessa, sillä poikani Emil työskentelee meillä taloushallinnon parissa. Ja melkein voi sanoa, että viidennessäkin, sillä Robert Kuokkanen meni töihin appiukkonsa rakennusliikkeeseen, jonka juuret juontavat 1800-luvun puolelle, Matti Kuokkanen paljastaa.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Iisakki Koski, re:mount-konserni, 040 824 0029, iisakki.koski@remount.fi
toimitusjohtaja Matti Kuokkanen, Robert Rakentajat Oy, 050 378 2055, matti.kuokkanen@robertrakentajat.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iisakki KoskiToimitusjohtaja, re:mount-konserni
Puh:+358 40 824 0029iisakki.koski@remount.fiKuvat
Robert Rakentajat lyhyesti
Robert Rakentajat on asuinkerrostalojen julkisivukorjauksiin keskittyvä yritys pääkaupunkiseudulla. Yhtiö toteuttaa myös julkisivuprojekteja muun muassa hoivakoti- ja päiväkotihankkeissa. Viime aikojen avainprojekteja ovat mm. usean kerrostalon kokonaisuus Lauttasaaressa, Käpylän peruskoulu, Munkkiniemen yhteiskoulu sekä vaativat aliurakat Korkeimman hallinto-oikeuden ja Finlandia-talon saneeraushankkeissa. Tilikaudella 2023 yhtiön liikevaihto oli 6,1 miljoonaa euroa, ja vuoden 2024 liikevaihdoksi muodostuu noin 10 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on 12 julkisivurakentamisen ammattilaista sekä vakiintunut kumppaniverkosto.
re:mount-konserni lyhyesti
re:mount-konserni korostaa liiketoiminnan paikallisuutta korjausrakentamisessa. Tytäryhtiöt Renevo, Remonttipartio, Laxal, PC-Saneeraus, Uudenmaan Rakentaja-Talo, Casaneera, MK Facade ja Robert Rakentajat palvelevat kukin omaa asiakaskuntaansa valituilla alueilla pääasiassa Etelä-Suomessa. Konsernin liikevaihto (pro forma) on viimeisen 12 kuukauden ajalla ollut noin 150 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on lähes 300 korjausrakentamisen ammattilaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta re:mount
50 miljoonan euron tilauskanta – putkiremontteihin erikoistunut Remonttipartio kasvaa18.12.2024 12:31:41 EET | Tiedote
Pääkaupunkiseudulla toimivan Remonttipartion tilauskanta yltää ensimmäistä kertaa yli 50 miljoonaan euroon. Kasvu kertoo siitä, että lähiörakentamisen huippuvuosina tehtyjen kerrostalojen putket ovat korjausiässä, toimitusjohtaja Jaakko Hartikainen toteaa.
Tamperelainen USK Rakennus liittyy re:mount-konserniin31.10.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Korjausrakennuskonserni re:mount ostaa Tampereen ja Pirkanmaan johtaviin korjausrakentajiin kuuluvan USK Rakennuksen. Koko henkilöstö jatkaa vanhoina työntekijöinä.
Jaakko Hartikainen nousee Remonttipartion toimitusjohtajaksi23.8.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen johtava kerrostalojen putkiremontteihin erikoistunut yritys Remonttipartio saa uuden toimitusjohtajan 1.9., kun 26 vuotta yhtiötä johtanut Ari Saartoala siirtää vetovastuun Jaakko Hartikaiselle.
re:mount laajentaa toimintaansa julkisivukorjauksiin – MK Facade liittyy konserniin3.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Korjausrakennuskonserni re:mount kasvattaa palveluvalikoimaansa ostamalla ensimmäisen julkisivu-urakointiin erikoistuneen yhtiönsä. MK Facade yltää tänä vuonna noin 10 miljoonan euron liikevaihtoon.
Turun seudulla tunnettu korjausrakentaja Casaneera liittyy re:mount-konserniin5.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Rakennusliike Casaneeran omistajat Ilkka Olkkonen sekä Juhani Ropponen perheineen ovat solmineet yrityskaupan re:mount-konsernin kanssa. Kaupan jälkeen koko henkilöstö jatkaa vanhoina työntekijöinä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme