Nuoret Kotkat

Reijo Paananen jatkaa, Helena Marttila Nuorten Kotkien varapuheenjohtajaksi

Jaa

”Nuorten Kotkien visio merkityksellisestä ja turvallisesta lapsuudesta puhuttelee minua ja on yksi syistä, miksi olen lähtenyt politiikkaan,” sanoo tuore varapuheenjohtaja Marttila.

Helena Marttila ja Reijo Paananen muodostavat Nuorten Kotkien puheenjohtajiston kaudelle 2024-25.
Helena Marttila ja Reijo Paananen muodostavat Nuorten Kotkien puheenjohtajiston kaudelle 2024-25.

Valtakunnallisen lapsijärjestö Nuorten Kotkien Keskusliiton puheenjohtajaksi valittiin jatkokaudelle vuosille 2025 ja 2026 Reijo Paananen Helsingistä. Paananen (s. 1964) työskentelee tällä hetkellä Pohjoismaiden Teollisuustyöntekijät – Industrianställda i Norden -järjestön pääsihteerinä. Aiemmin hän toimi muun muassa SDP:n puoluesihteerinä. ”Pidän suurena kunniana, että minut valittiin toistamiseen. Jatkamme liittohallituksessa hyvin alkanutta yhteistyötä kotkaliikkeen eteen,” toteaa Paananen.

Nuorten Kotkien uudeksi varapuheenjohtajaksi vuosille 2025–2026 valittiin kansanedustaja Helena Marttila Espoosta. Kannatuspuheenvuoron mukaan Marttila (s. 1984) vahvistaa Nuorten Kotkien profiilia ja osaamista vaikuttajajärjestönä. Ennen keväällä 2023 alkanutta kansanedustajuuttaan Marttila on työskennellyt sosiaalityöntekijänä lastensuojelun tehtävissä ja tuntee siten lasten ja perheiden hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Koulutukseltaan Marttila on valtiotieteiden maisteri ja sosionomi. ”Ilahduin suuresti, kun minua kysyttiin Nuorten Kotkien varapuheenjohtajaksi. Liiton visio merkityksellisestä ja turvallisesta lapsuudesta puhuttelee minua ja on yksi syistä, miksi olen lähtenyt politiikkaan. Toivon, että pystyn tuomaan tietoa ja tukemaan liittoa sen valtakunnan tason lapsipoliittisessa työssä,” sanoo Marttila.

Valinnat teki Nuorten Kotkien Keskusliiton edustajisto, joka kokoontui syyskokoukseensa Tarmon Talolle Turkuun 5.–6.10.

Yhteyshenkilöt

Nuoret Kotkat on lasten ja nuorten harrastus- ja etujärjestö, jossa on yli 9 000 jäsentä. Nuoret Kotkat järjestää koko maassa muun muassa leiri-, kerho- ja retkitoimintaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nuoret Kotkat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye