Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Sinileväkesä oli vaihteleva Pohjois-Karjalassa

Jaa

Sinilevähavaintoja tehtiin eniten juhannuksen jälkeisellä viikolla sekä heinäkuun loppupuolella. Pintavesien lämpötilat pysyttelivät korkeina myös syksyllä, ja kansalaiset ilmoittivat yksittäisiä sinilevähavaintojaan myös syyskuun alkupuolella.

Kuvassa kaavio kansalaisten ilmoittamista sinilevähavainnoista Järvi-meriwiki-palvelussa vuosina 2023 ja 2024 sekä vuosien 1998–2022 keskiarvo Pohjois-Karjalassa.
Kansalaisten viikoittaiset sinilevähavainnot Järvi-meriwiki-palvelussa vuosina 2023 ja 2024 sekä vuosien 1998–2022 keskiarvo Pohjois-Karjalassa. Kuva: Lilian Korhonen / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.

Vuoden 2024 valtakunnallinen leväseuranta on päättynyt Pohjois-Karjalassa. Sinilevätilannetta seurattiin viikottain kesäkuusta syyskuuhun paikallisten asukkaiden ja viranomaisten voimin jo 27. vuotta. Vuonna 2024 virallisia havaintopaikkoja oli yhteensä 21 ja kohteiden levätilanne tarkastettiin viikoittain tiistain ja keskiviikon aikana.

Kesällä 2024 sinilevähavaintoja tehtiin yhteensä 23 kappaletta, joka on hieman enemmän kuin viime kesänä (18). Pääosin havainnot koskivat vähäistä määrää sinilevää. 

Valtakunnallisen sinileväseurannan viimeisellä havaintoviikolla (viikko 39) hieman sinilevää havaittiin Kiteenjärvellä. Kiteenjärven havaintopaikalla sinilevähavaintoja tehtiin seurantakauden aikana useana viikkona peräkkäin. Muilla havaintopaikoilla sinilevää ei syyskuun viimeisellä viikolla havaittu. Seurannan aikana levää havaittiin kuitenkin muutamia kertoja Pyhäjärvellä sekä Herajärvellä. Yksittäisiä levähavaintoja tehtiin Höytiäisellä, Pielisellä, Orivedellä, Ilomantsinjärvellä sekä Suuri-Onkamolla. Viikko- ja paikkakohtaisia havaintoja voi tarkastella Järvi-meriwikin Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen sinileväseurantataulukosta (www.jarviwiki.fi).

Muu seuranta ja kansalaishavainnot

Valtakunnallisen seurannan lisäksi kansalaiset ilmoittivat muita sinilevähavaintoja joko suoraan ELY-keskukselle tai kirjasivat ne vesi.fi-sivustolle tai Järvi-meriwikin havaintolähetti -palveluun. ELY-keskukselle toimitettiin myös yksittäisiä levänäytteitä tutkittavaksi.

Kesän aikana kansalaiset ilmoittivat havaintojaan aktiivisemmin kuin aiempina kesinä ympäri maakunnan. Tämän kesän aikana kansalaisten ilmoittamia havaintoja poimittiin yhteensä 109 kappaletta. Runsaiten sinilevähavaintoja tehtiin juhannuksen jälkeisellä viikolla sekä heinäkuun loppupuolella pintavesien ollessa lämpimimmillään.

Pitkälle syksyyn kestäneiden lämpimien kelien myötä myös pintavesien lämpötilat pysyttelivät korkeina, ja kansalaiset ilmoittivat yksittäisiä sinilevähavaintojaan myös syyskuun alkupuolella. 30.9. pintaveden lämpötilat (ymparisto.fi) olivat Pielisellä 12,5 oC ja Pielisjoella 12,3 oC. Pitkän ajan keskiarvoon verrattuna pintavedet ovat noin 3 oC lämpimämpiä.

Levähavaintojen ilmoittaminen

Sinileviä voi esiintyä myös myöhemmin syksyllä ja omia sinilevähavaintoja sekä muita järvikohtaisia havaintoja voi edelleen tallentaa vesi.fi -sivustolle tai Järvi-meriwikin havaintolähetin kautta. Järviwikin Havaintolähetti-verkkosovellus mahdollistaa havaintojen tallentamisen älypuhelimella myös paikan päällä.

Syksyisin riesana saattavat olla myös piilevät, jotka voivat sotkea kalaverkot mustanvihreään liejuun. Vesistöissä, missä verkkojen likaantumiset ovat yleisiä, välttävät kalastajat usein verkkopyyntiä kyseisenä ajankohtana.

Sinilevät voivat olla terveydelle haitallisia

Sinilevää sisältävän veden käyttöä on vältettävä, koska sinileväkukinnat voivat olla myrkyllisiä. Sinilevät tuottavat monia yhdisteitä, jotka voivat olla haitallisia ja aiheuttaa oireita. Sinilevät voivat tuottaa muun muassa hermo- tai maksamyrkkyjä ja muita yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pinja Pennanen
suunnittelija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
p. +358 295 026 078
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Minna Kukkonen
vesistöasiantuntija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
p. +358 295 026 114
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Kuvassa kaavio kansalaisten ilmoittamista sinilevähavainnoista Järvi-meriwiki-palvelussa vuosina 2023 ja 2024 sekä vuosien 1998–2022 keskiarvo Pohjois-Karjalassa.
Kansalaisten viikoittaiset sinilevähavainnot Järvi-meriwiki-palvelussa vuosina 2023 ja 2024 sekä vuosien 1998–2022 keskiarvo Pohjois-Karjalassa. Kuva: Lilian Korhonen / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Yhteystiedot

Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu

p. 0295 026 000
www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala

ELY-keskuksen logo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye