VR-Yhtymä Oyj

Junavuorot myyntiin alkukesään 2025 saakka – hiihtoloman ja pääsiäisen matkat nyt varattavissa!

Jaa

Joulun ja koko alkukesän junavuorot avataan myyntiin tänään 3.10. klo 10:00. Junalippuja on siis saatavilla nyt aina 15.6.2025 asti ja joulun matkojen lisäksi myös esimerkiksi hiihtoloman ja pääsiäisen matkat ovat nyt varattavissa.

VR

VR tuo tänään 3.10. päiväjunien liput myyntiin poikkeuksellisen pitkälle ensi vuoteen asti. Vuorot ovat nyt varattavissa 15.12.2024–15.6.2025 väliselle ajalle, mikä mahdollistaa esimerkiksi hiihtoloman sekä pääsiäisen matkojen suunnittelun ja ostamisen hyvissä ajoin. Mitä aikaisemmin omat matkansa varaa, sitä enemmän vuoroissa on valinnanvaraa ja edullisemmin matkan pääsääntöisesti saa. Yöjunavuoromme ovat myös myynnissä 15.6.2025 saakka. 

“Tuomme tänä vuonna alkukesän päiväjunat myyntiin ennätyksellisen pitkälle aikavälille, kun lippuja on saatavilla aina kesäkuun puoliväliin saakka! Kevään matkoja suunnitellessa kannattaa pitää mielessä, että mahdollistamme sujuvat matkaketjut perille asti - junalla ja yhteysbussilla pääsee jo peräti 11 eri laskettelukeskukseen, mikä tekee kotimaanmatkailusta entistä helpompaa ja vaivattomampaa. Myös joulun ajan junat täyttyvät nopeasti, joten matkat kannattaa varata mahdollisimman hyvissä ajoin,” kertoo VR:n kaukoliikennejohtaja Piia Tyynilä

Junalla matkustaminen tarjoaa rentouttavan ja ympäristöystävällisen tavan kulkea halki Suomen. Junan kyydissä isommatkin matkatavarat, kuten sukset ja lumilaudat kulkevat mukana ilman ylimääräistä maksua. Esimerkiksi InterCity-junissa on myös erillisiä lukittavia kuljetuspaikkoja, joissa matkatavaroita voi säilyttää halutessaan pienellä pantilla. 

Joulu on junamatkustamisen kiireisintä sesonkia  

Joulu ja sitä ympäröivät pyhät ovat junamatkustamisen suosituinta sesonkia, joten omat matkat kannattaa varata mahdollisimman ajoissa erityisesti, jos mielessä on jokin tietty matkustuspäivä. Mitä aiemmin varaat matkasi, sitä enemmän junissa on valinnanvaraa. Erityisesti pohjoisen yöjunat ovat todella suosittuja.  

“Joulun osuessa tänä vuonna tiistaille, on myös vilkkaimmissa matkustuspäivissä enemmän hajontaa. Yöjunat ovat täyttyneet nopeasti, ja nyt saatiin myyntiin myös päiväjunat .ja niiden myötä lisää tarjontaa ja vaihtoehtoja. Junissa erityistä joulun tunnelmaa, mutta kerromme siitä lisää hieman myöhemmin”, vinkkaa Tyynilä.  

Yhteyshenkilöt

VR Mediadesk

Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puh. 029 434 7123 ja viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa ma-pe 8-16. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.

Puh:+358 29 434 7123viestinta@vr.fi

Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikennettä. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2023 kyydissämme tehtiin 15,1 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa ja kuljetimme rautateitse 23,4 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 224,1 miljoonaa euroa ja työllistimme yli 9 100 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj

VR ja ilmastojärjestö Protect Our Winters yhteistyöhön edistämään kestävää liikkumista2.10.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

VR ja ilmastojärjestö Protect Our Winters (POW) Finland aloittavat strategisen yhteistyön kestävän matkailun edistämiseksi. Ilmastokriisin torjuminen vaatii sekä yhteiskunnallisia päätöksiä että myös muutoksia kansalaisten matkailutottumuksiin. VR:n ja POW:n yhteistyön tarkoituksena on tukea kansalaisten ja yhteisöjen muutosta kohti kestävämpiä matkustusvalintoja.

VR keskittyy ydinliiketoimintaansa - suunnittelee luopuvansa asemien ravintolaliiketoiminnasta3.9.2024 09:45:30 EEST | Tiedote

Strategiansa mukaisesti VR keskittyy ydinliiketoimintoihinsa matkustaja- ja tavaraliikenteeseen ja suunnittelee luopuvansa asemien ravintolaliiketoiminnasta. Muutosneuvottelut käynnistyvät ravintolapalveluista vastaavassa tytäryhtiö Avecrassa, koskien kahdeksaa Avecran kivijalkaravintolaa. Suunnitellulla muutoksella ei ole vaikutusta junien ravintolapalveluihin eikä junahenkilökuntaan. Muutosneuvotteluiden arvioidaan johtavan enintään 75 työtehtävän vähenemiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye