JÄTEVEDENPUHDISTAMO TUTUKSI – TURUN PÄIVÄ 15.9.2024
Turun päivänä 15.9.2024 kaupunkilaiset pääsivät tutustumaan Kakolanmäen jätevedenpuhdistamoon. Opastetuille kierroksille osallistui huikeat 1500 kävijää.
Turun päivänä Kakolanmäen jätevedenpuhdistamo avasi ovensa vierailijoille klo 10, jolloin kiinnostuneita riitti jo jonoksi asti.
Kävijät pääsivät turkulaisen Jokke Jokijunan kyytiin 15 minuuttia kestävälle kierrokselle puhdistamon maanalaisiin tunneleihin. Kierroksen aikana vierailijoille esiteltiin puhdistamon toimintaa ja he saivat esittää omia kysymyksiään.
– Saavuimme paikalle klo 10.05 ja pääsimme jo kolmannen junan kyytiin. Kierrokselta jäi mieleen se, miten paljon vettä puhdistetaan ja mihin kiinteä jäte sitten lähtee puhdistamolta. Mukavaa, kun sai oppia tänään jotain uutta, eräs pariskunta summaa kierroksen jälkeen.
Tapahtuma keräsi jopa 1500 kävijää. Junakierros houkutti porukkaa ja kierrokselle jonotettiin jopa luolan sisäänkäynniltä asti.
Luolassa vierailijoita viihdyttivät ihastuttavat Taideakatemian sirkusopiskelijat. Muun muassa puujaloilla kävelemistä, jonglöörausta ja taitavaa rullaluistelua ihailivat niin esittelypisteiden edustajat kuin jonottavat vierailijatkin.
Peru– Tämä luola on aika erilainen tila verrattuna niihin, missä olemme tottuneet yleensä esiintymään, mutta on ollut kiva fiilis esiintyä täällä! Yleisön läsnäolo ja toistuvat aplodit ovat tuntuneet mukavalta, sirkusopiskelijat kertovat.
Sirkusopiskelijoiden ja junakierroksen lisäksi luolan sisällä oli puhdistamon yhteistyökumppaneiden esittelypisteitä. Paikalla olivat Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy, Turku Energia, Gasum Oy ja Turun Vesihuolto Oy. Lisäksi korkeakouluopiskelijoiden pisteeltä sai leiman appropassiin osana Turun päivän approa.
– Oli mukava huomata, että vierailijat olivat ihan täpinöissään ja hyvällä tuulella vaikka jonoa kertyikin. Oli kiva päästä kuulemaan kaupunkilaisten ajatuksia liittyen puhdistamoon ja vesihuoltoon, Turun Vesihuollon vedenjakopisteellä toiminut Jutta Lindfors kertoo.
Teksti: Tuuli Kainulainen
Kuvat: Tero Säteri
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Turun seudun puhdistamo Oy
info@turunseudunpuhdistamo.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun seudun puhdistamo Oy
VERKOSTOITUMASSA VERKOSTOINSINÖÖRINÄ19.9.2024 15:14:15 EEST | Tiedote
Miten jätevesi puhdistamolle päätyy? Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolle tulee jätevesiä käsiteltäväksi laajalta alueelta 14 kunnan verkostojen kautta. Meillä on yhdessä mahdollisuus toteuttaa merkittävälle alueelle ulottuvia hankkeita ja kehittää jäteveden johtamisen ja käsittelyn toimintavarmuutta ilmastonmuutoksen myötä muuttuvissa ympäristöolosuhteissa.
Itämeripäivä 29.8.2024: Jätevedenpuhdistus avainasemassa meren pelastamisessa29.8.2024 08:44:30 EEST | Artikkeli
Itämeripäivä on vuosittainen juhlapäivä, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta Itämeren tilasta ja sen suojelemisesta. Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Suurimmat ongelmat Itämeren ekosysteemissä johtuvat rehevöitymisestä, joka on seurausta ravinteiden, kuten typen ja fosforin, pääsystä mereen. Jätevedenpuhdistus on keskeisessä roolissa ravinnekuormien vähentämisessä - Meillä Itämeripäivä on joka päivä!
Uusi jäteveden poistoputki pitää Itämeren puhtaampana31.5.2018 09:09:21 EEST | Tiedote
Kakolanmäen jätevedenpuhdistamon poistoputken kapasiteettia kasvatetaan, että puhdistamo voi tuottaa Turun seudulle laadukasta jätevedenpuhdistuspalvelua vuosikymmeniksi eteenpäin. Hankkeen valmistuttua Turun merialueelle kohdistuva ympäristökuormitus vähenee merkittävästi. Hanke toteutetaan asukasystävällisellä tunnelointimenetelmällä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme