SDP EDUSKUNTA

SDP:n Suhoselta viisi talousarvioaloitetta vuoden 2025 budjettiin!

Jaa

SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen on jättänyt viisi talousarvioaloitetta käsiteltäväksi vuoden 2025 Valtion tulo- ja menoarvion eli budjetin yhteydessä.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

– Mielestäni aloitteiden teko on keskeinen osa kansanedustajan perustyötä. Sen avulla voi nostaa havaitsemiaan asioita tietoisuuteen ja huomioon otettavaksi. Kolme aloitteista uusin viime vuodelta, joista merkittävimpiä lienevät väyläverkon aloitteet – esimerkiksi Varkaus-Joensuu ratavälin sähköistyksen suunnittelun aloittamiseksi, linjaa Suhonen. 

– Muut esityksiksi päässeet ovat Riikinnevantien perusparannus mukaan lukien VT 5:n risteys, maantien 468 Kangaslampi-Tappuvirranlossi sekoitusjyrsintä ja Länsi-Saamaistentie-Konnuslahdentie päällystämiseen sekä perusparantamiseen.

– Totuushan on, ettei ilman yhteistyötä mitään saa etenemään, siksi on hyvä olla omia esityksiä ja kuunnella herkällä korvalla edustajakollegoja yli rajojen, sanoo Suhonen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Savo-Karjalan kansanedustajat jättivät yhteistyössä aloitteita ensi vuoden budjettiin4.10.2024 13:45:58 EEST | Tiedote

– Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajat jättivät yhteistyössä 21 talousarvioaloitetta vuoden 2025 budjettiin, kun niiden jättöaika päättyi perjantaina klo 12.00. Pääosa aloitteista käsittelee väyläverkon määrärahoja valtion teillä, mutta mukana on myös Itä-Suomen yliopistoa, Joensuun nuorisoverstasta, museoita, talohankkeita sekä lentopaikkoja, selvittää vaalipiirin yhteistyöverkoston vuoden 2024 vetäjä kansanedustaja Timo Suhonen (sd).

SDP:n Juha Viitalalta aloitteita liikenneturvallisuuden, kulttuurin ja luontokohteiden edistämiseksi Satakunnassa4.10.2024 13:41:19 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Viitala on jättänyt seitsemän talousarvioaloitetta, jotka tähtäävät liikenneturvallisuuden parantamiseen, kulttuurin edistämiseen ja vankien kuntouttavan työn tukemiseen Satakunnassa. Aloitteilla pyritään muun muassa lisäämään alueen liikenneturvallisuutta, vahvistamaan kulttuuritarjontaa ja hyödyntämään vankien työpanosta Metsähallituksen luontokohteiden ylläpidossa.

SDP:n Peltonen esittää riista-aidan rakentamista Lahdenväylällä Keravan ja Järvenpään välille4.10.2024 12:00:00 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Eemeli Peltonen kantaa suurta huolta liikenneturvallisuudesta vilkkaasti liikennöidyllä Lahdenväylällä. Tieosuudelta puuttuu tällä hetkellä yhteensä kuusi kilometriä riista-aitaa Keravan ja Järvenpään väliltä. Peltonen on tänään jättänyt talousarvioaloitteen, jossa hän ehdottaa lisämäärärahaa valtion ensi vuoden budjettiin puuttuvan riista-aidan rakentamiseksi tieosuudelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye