Into Kustannus

Tietopöllö-palkinto Jani Kaarolle – Kaaron uusin teos "Mistä minut on tehty?" julkaistiin juuri

Jaa

Suomen tietokirjailijat ry:n lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllö 2024 on myönnetty Jani Kaarolle. Kaarolta on ilmestynyt tänä vuonna kaksi lasten tietokirjaa: Maailman pahimmat paikat ja Mistä minut on tehty? Pieni geeniopas.

Jani Kaaro on Porvoossa asuva toimittaja ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut tietokirjoja lapsille mm. luonnosta ja avaruudesta. Hän on kirjoittanut myös aikuisten tietokirjoja ja lehtiartikkeleita mm. Helsingin Sanomiin ja Tiede-lehteen. 

Tietopöllö-palkinto myönnetään tietokirjailijalle, joka on julkaissut ansiokkaasti lapsille ja nuorille tarkoitettuja tietoteoksia. 8000 euron suuruinen palkinto jaettiin Turun Kirjamessuilla lauantaina 5.10.2024.

Ote palkintoperusteluista:

Tiedetoimittaja ja tietokirjailija Jani Kaaro on tieteen popularisoija sanan parhaassa merkityksessä. Hän kirjoittaa aidon harrastuneisuuden pohjalta, ja ehkä siksi innostus tarttuu helposti myös tietokirjojen, artikkeleiden ja kolumnien lukijoihin.

Jani Kaaro kirjoittaa vaikeistakin asioista yksinkertaisesti. Hän kuvailee ja kertoo, tekee kysymyksiä ja haastaa pohtimaan. Hän ihmettelee elämää yhdessä lapsen kanssa, olipa kyse kimalaiskuningattaren kevätpäivän vietosta tai avaruuden tuoksuista. Monien huolten täyttämässä maailmassa Kaaro todistaa, että elämässä on myös ihmeellisen kauniita asioita, sekä lähellä että kaukana.

Kaaron uusin teos Mistä minut on tehty? nyt kaupoissa

Juuri julkaistu Mistä minut on tehty? Pieni geeniopas -tietokirja kertoo perusteellisesti ja hyvin havainnollistaen geeneistä. Innostava tietopaketti kuvaa geenien toimintaa ja merkitystä sisarusten – Lauran ja Laurin – avulla. Väinö Heinosen hauskat kuvat helpottavat tiedon omaksumista ja tempaavat lukijan mukaansa geenien ihmeelliseen maailmaan.

Mitä geenit ovat ja mitä ne tekevät? Miksi toisilla ihmisillä on siniset silmät ja toisilla ruskeat? Miksi jopa identtiset kaksoset ovat keskenään erilaisia? Kirja kertoo, mikä on DNA, ja miksi tytöt ja pojat ovat biologialtaan erilaisia. Lisäksi tutustutaan perinnöllisiin sairauksiin ja niiden syihin, solun rakenteeseen sekä mutaatioihin.

Laajojen kokonaisuuksien ohella kirja sisältää kiehtovia yksityiskohtia. Mikä vaiva erikoisesti hymyilevällä Mona Lisalla oli? Miten on mahdollista, että joillakin ihmisillä ei ole sormenjälkiä?

Maailman pahimmat paikat yllättää ja riemastuttaa

Keväällä 2024 ilmestynyt Maailman pahimmat paikat vie kierrokselle kymmeniin hurjiin kolkkiin maapallolla, omassa aurinkokunnassamme ja vielä kauempana. Yhdessä puhaltaa niin kuuma tuuli, että siellä palaisi tuhkaksi sekunnissa, toisessa tukalassa paikassa niskaan sataisi kuumaa metallia. Entä mitä olisi vastassa valtamerien syvyyksissä tai Jupiterin Io-kuun tulivuorten lähettyvillä? Kaaro tarjoilee uutta tietoa, joka yllättää aikuisenkin lukijan. Kirjan riemastuttavat kuvat ovat Jussi Kaakisen käsialaa. 

Molemmat kirjat on suunnattu alakouluikäisille.

Tilaa arvostelukappaleet

Koululaiset haastattelevat Jani Kaaroa perjantaina 25.10. klo 14.30 Helsingin Kirjamessujen lastenalueen Kumpula-lavalla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Jani Kaaro. Kuva: Pavel Tahkovuori
Jani Kaaro. Kuva: Pavel Tahkovuori
Lataa
Jani Kaaro. Kuva: Pavel Tahkovuori
Jani Kaaro. Kuva: Pavel Tahkovuori
Lataa
Mistä minut on tehty? Pieni geeniopas
Mistä minut on tehty? Pieni geeniopas
Lataa
Maailman pahimmat paikat
Maailman pahimmat paikat
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu syksyn 2024 katalogiimme tästä

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye