Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Häpönniemen jätevedenpuhdistamon kuormitusylityksistä myönnettiin lisäkorvauksia

Jaa

Vakka-Suomen Veden Häpönniemen jätevedenpuhdistamon käsittelykapasiteetti ja Uudenkaupungin edustan merialueelle johdettava kuormitus ylittyivät useasti vuosina 2013–2019. Vesilaitos joutuu maksamaan lisäkorvauksia rantakiinteistöjen omistajille yhteensä lähes 12 000 euroa. Samassa yhteydessä maksettavaksi tulee yhteensä lähes 9 500 euroa kaupallisen kalastuksen tuoton vähenemisestä vuosina 2011–2019.

Häpönniemen jätevedenpuhdistamolle tuleva jätevesikuorma on kasvanut sekä yhdyskuntien että teollisuuden jätevesimäärien kasvun myötä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Häpönniemen jätevedenpuhdistamon laajennukselle ympäristöluvan 2021. Luvasta eriytettiin korvausasia, joka koskee puhdistamolta Uudenkaupungin edustan merialueelle johdettavan käsitellyn jäteveden ennakoitua suurempaa kuormitusta vuosina 2013–2019 sekä kaupalliselle kalastukselle aiheutuvia haittoja. Käsitellyn jäteveden kokonaisfosforin pitoisuudelle asetettu raja-arvo on ylittynyt vuosina 2013–2015, ja kokonaistypen puhdistustehokkuuden raja-arvo on jäänyt saavuttamatta vuosina 2013–2018.

Vuonna 2012 Häpönniemen jätevedenpuhdistamo velvoitettiin maksamaan rantakiinteistöjen virkistyskäytölle aiheutuneista vahingoista kertakaikkiset korvaukset. Luvanmukaista suurempi kuormitus vuosina 2013–2019 on kuitenkin heikentänyt Uudenkaupungin edustan merialueen vedenlaatua ja muuta vesien tilaa sekä aiheuttanut haittaa rantakiinteistöjen omistajien virkistyskäytölle ennakoitua enemmän. Aluehallintovirasto määrää Vakka-Suomen Veden maksamaan rantakiinteistöjen virkistyskäytölle aiheutuneista haitoista lisäkorvausta yhteensä noin 11 800 euroa. Korvattava haitta määräytyy pääpiirteittäin samojen perusteiden mukaisesti kuin vuonna 2012, joten esimerkiksi lisäkorvaukset maksetaan saman vahinkovyöhykkeen rantakiinteistöille kuin aiemmin. Korvauksiin oikeutettuja Uudenkaupungin edustan merialueen rantakiinteistöjä on noin 350 kappaletta.

Samassa yhteydessä Vakka-Suomen Veden maksettavaksi tulee yhteensä noin 9 400 euroa mereen johdettavista jätevesistä kaupalliselle kalastukselle aiheutuneesta tuoton vähenemisestä. Korvaukseen oikeutettuja kalastajia on kolme. Vuonna 2012 kaupallisille kalastajille määrättiin korvauksia vuoteen 2010 asti, ja nyt korvauksia määrätään vuosille 2011–2019. Korvausperiaatteet, kuten kalastuksen aloittaminen vahinkovyöhykkeellä ennen jätevesien johtamisen alkamista sekä korvausmäärän laskenta pyydysten likaantumisen aiheuttaman lisätyön perusteella, pysyvät pääosin ennallaan.

Vuosien 2017–2019 aikana toteutettu Häpönniemen jätevedenpuhdistamon saneeraus ja biologisen käsittelyn laajentaminen aktiivilieteprosessilla on tehostanut jätevedenkäsittelyprosessia merkittävästi. Puhdistamo on tämän jälkeen täyttänyt vuoden 2012 ja vuoden 2021 lupapäätöksissä asetetut pitoisuuksien ja puhdistuksen vähimmäistehoa koskevat vaatimukset. Aluehallintovirasto arvioi, että saneerauksen jälkeen vain vuosittainen kalatalousmaksu on tarpeen. Kalatalousmaksu käytetään Uudenkaupungin edustan merialueen kalakannoille ja kalastuksille aiheutuvien haittojen lieventämiseen.

Päätös on nähtävillä Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelussa.

Lisätietoa:

Tiedote: Häpönniemen jätevedenpuhdistamolle uusi ympäristölupa ja määräys purkupaikan siirtämisestä­

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

ympäristöneuvos Ville Keskisarja, p. 0295 016 454 ville.keskisarja@avi.fi
ympäristöneuvos Reetta Klemetti, p. 0295 016 509 reetta.klemetti@avi.fi
ympäristöneuvos Päivi Jaara, p. 0295 016 406 paivi.jaara@avi.fi

Linkit

Aluehallintovirasto myöntää ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia. Ympäristö- ja vesiluvituksen tavoitteena on ennaltaehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa. Lupamenettelyssä sovitetaan yhteen ympäristön käyttöä tai ympäristöön vaikuttavia toimintoja ekologisesti kestävällä tavalla.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Sparkraven på organisationerna och medborgarnas känsla av otrygghet diskuterades i Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté25.10.2024 15:15:00 EEST | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde torsdagen den 24 oktober 2024. I myndigheternas gemensamma lägesöversikt framhävdes sparåtgärderna som krävs av organisationerna och följderna detta har för personalresurserna och servicen. Därtill har man sett att ökningen av antalet våldsbrott försämrar medborgarnas trygghetskänsla.

Organisaatioiden säästöpaineet ja kansalaisten turvattomuuden tunne keskusteluttivat Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellista valmiustoimikuntaa25.10.2024 15:15:00 EEST | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui torstaina 24.10.2024. Moniviranomaisyhteistyönä tuotetussa tilannekatsauksessa korostuivat organisaatioihin kohdistuvat säästötoimet ja niiden vaikutukset henkilöstöresursseihin ja palveluihin. Lisäksi väkivaltarikosten kasvu on nähty heikentävän kansalaisten turvallisuuden tunnetta.

Sulatusuuni räjähti ja työntekijöiden päälle roiskui sulaa terästä – päiväsakkoja ja yhteisösakko25.10.2024 10:16:18 EEST | Tiedote

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi valimoalan yrityksen työturvallisuusrikoksesta 10 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta yrityksen toimitusjohtajan 20 päiväsakon sakkorangaistukseen sekä yhtiön laadusta, terveydestä ja turvallisuudesta ja ympäristöasioista vastaavan päällikön (HSQE-päällikkö) 25 päiväsakon sakkorangaistukseen. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 17.10.2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye