SDP

SDP:n Lindtman: SDP aloittaa taistelun hoitotakuun puolesta jokaisella hyvinvointialueella

Jaa

SDP ei hyväksy hallituksen suunnitelmia romuttaa hoitotakuuta ja heikentää suomalaisten hoitoon pääsyä. SDP:n valtuustoryhmät kaikilla hyvinvointialueilla ovat esittäneet tai tulevat esittämään, että 14 vuorokauden hoitotakuuta ei romuteta.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

– Meidän valtuutettumme jokaisella hyvinvointialueella ovat päättäneet lähteä taisteluun hoitotakuun säilyttämisen puolesta, koska oikeistohallitus haluaa heikentää suomalaisten hoitoon pääsyä, kertoo SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman

Kahden viikon hoitotakuu on nopeuttanut hoitoon pääsyä merkittävästi. Nykyisellään jo noin yhdeksän kymmenestä pääsee hoitoon kahden viikon määräajassa. Hoitotakuun romuttaminen tulee tarkoittamaan pidempiä hoitojonoja ja pahenevia sairauksia, kun jatkossa hoitoon pääsyä voi joutua odottamaan jopa kolme kuukautta.

– SDP haluaa pitää huolta siitä, että suomalaiset voivat luottaa pääsevänsä nopeasti hoitoon myös jatkossa asuinpaikasta riippumatta, Lindtman sanoo.

– Hallituksen toimilla hoitoon pääsy ei ole parantunut lainkaan. Ministeri Juuso on vierittänyt vastuuta asiasta hyvinvointialueille. Kun hallitus ei hoitoon pääsyä turvaa, vastaavat SDP:n aluevaltuustoryhmät huutoon. Myös niillä alueilla, joilla hoitotakuun säilyttämisestä on jo linjattu, SDP:n aluevaltuutetut tulevat varmistamaan, että tämä linjaus pitää, SDP:n aluevaltuustoryhmien puheenjohtajat lupaavat.

Hoitotakuun romuttaminen lisää kustannuksia

Hallituksen päätös vesittää hoitotakuuta ei helpota hyvinvointialueiden tilannetta, sillä hallitus leikkaa samalla myös hyvinvointialueiden rahoitusta, toteaa Varsinais-Suomen SDP:n puheenjohtaja, aluehallituksen 2. varapuheenjohtaja Niina Alho

– Hyvinvointialueet eivät säästä euroakaan, jos ihmisiä pidetään jonoissa kolme kuukautta kahden viikon sijasta. Päinvastoin kustannukset kasvavat, kun sairaudet pääsevät pahenemaan jonoissa ja niiden hoitaminen on kalliimpaa, Alho arvostelee.

Satakunnan SDP:n ja Satakunnan aluehallituksen puheenjohtaja Harri Lehtonen sanoo, että myös asiantuntijat ovat pitäneet kahden viikon hoitotakuun säilyttämistä keskeisenä tekijänä perusterveydenhuollon toimivuuden ja terveyserojen kaventamisen kannalta.

– Nopea hoitoon pääsy on tärkeää, jotta ongelmiin voidaan puuttua ajoissa. Vaarana on myös päivystysten kuormittuminen, jos ihmiset hakeutuvat päivystyksiin, koska kiireettömään hoitoon ei pääse kohtuullisessa ajassa, Lehtonen huomauttaa.

Hoitotakuun romuttamisessa on pohjimmiltaan kyse arvovalinnasta, muistuttaa aluevaltuutettu Sami Virtanen Kymenlaakson hyvinvointialueelta. Samalla kun hallitus heikentää hoitoon pääsyä ja hyvinvointialueiden rahoitusta, kaataa se puoli miljardia yksityisen terveysbisneksen tukemiseen.

– SDP:n mielestä tämä ei ole vastuullista politiikkaa. Toivottavasti mahdollisimman moni valtuustoryhmä lähtee kannattamaan aloitettamme, jotta saamme hoitotakuun säilytettyä hallituksen lyhytnäköisistä päätöksistä huolimatta, Virtanen päättää.

 

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman

Pirjo Alijärvi, Kanta-Häme
Pia Hedman, Pohjois-Savo
Aarne Heikkilä, Etelä-Pohjanmaa
Eveliina Heinäluoma, Helsinki
Ville Hokkanen, Etelä-Karjala
Arja Isotalo, Itä-Uusimaa
Leena Jokinen-Anttila, Satakunta
Ari Korhonen, Varsinais-Suomi
Joni Kumlander, Pirkanmaa
Kirsi Lehtimäki, Päijät-Häme
Helena Marttila, Länsi-Uusimaa
Tony Melville, Keski-Suomi
Anna-Kristiina Mikkonen, Etelä-Savo
Maria-Riitta Mällinen, Lappi
Raimo Piirainen, Kainuu
Jari Sainio, Vantaa-Kerava
Pirjo Sirviö, Pohjois-Pohjanmaa
Peter Sjökvist, Pohjanmaa
Matti Taponen, Pohjois-Karjala
Kristiina Teerikangas, Keski-Pohjanmaa
Sami Virtanen, Kymenlaakso
Pirja Vitikka-Koponen, Keski-Uusimaa

Yhteyshenkilöt

Antti LindtmanSDP:n puheenjohtaja

Yhteydenotot:
puoluejohdon erityisavustaja Mikko Valtonen, p. 040 867 8250, mikko.valtonen@sdp.fi

antti.lindtman@eduskunta.fi

SDP

Siltasaarenkatu 18-20 C

00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)

https://www.sdp.fi/

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye