Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Sammallahti: Opposition väitteet vesihuoltolaista eivät pidä paikkaansa

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti on pettynyt opposition vimmaan pelotella suomalaisia vesihuoltolain uudistamisesta

Tere Sammallahti. Kuvaaja: Kimmo Falck.
Tere Sammallahti. Kuvaaja: Kimmo Falck.

Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti on pettynyt opposition vimmaan pelotella suomalaisia vesihuoltolain uudistamisesta. Keskustan Petri Honkonen väitti tiedotteessaan kokoomuksen puoltavan vesiverkkojen yksityistämistä. Samansuuntaisia ajatuksia ovat esittäneet myös keskustan Tuomas Kettunen, Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo ja SDP:n Pinja Perholehto. Sammallahden mukaan väitteet eivät pidä paikkaansa.

“Ovatko keskustan ja muiden vasemmistopuolueiden ulostulot aiheesta opportunismia vai tietämättömyydestä kumpuavaa pölhöpopulismia?”, kysyy Sammallahti.

“Opposition tarina kokoomuksesta myymässä vesihuoltoinfraa kiinalaisille suursijoittajille on toki raflaava ja tunteita herättävä. Totta se ei kuitenkaan ole”, Sammallahti toteaa.

“Vesihuoltolakia lähdettiin uudistamaan Marinin hallituksen kaudella ja valmistelun pohjana toimi Maa- ja metsätalousvaliokunnan vuonna 2021 laatima yksimielinen mietintö. Ehkäpä opposition edustajien olisi hyvä kysyä MmV:n tuolloisen puheenjohtaja Anne Kalmarin (kesk.) tai mietintöä hyväksymässä olleiden puoluetovereidensa näkemystä siitä, miksi mietintö ja valmistelutyö lähti heidän hallituskaudellaan liikkeelle tavalla, jota he nyt oppositiossa vastustavat”, Sammallahti sanoo.

Helsingin Sanomien haastattelemien kansalaisaloitteen tekijöiden tulkinnan mukaan pelkkä kunnan määräysvalta vesiyhtiöissä ei riitä, vaan omistuksien pitäisi olla täydellisesti kunnilla. Sammallahden mukaan Maa- ja metsätalousvaliokunta on vuonna 2021 asiasta laatimassaan mietinnössä ottanut kansalaisaloitteessa esitetyn toiveen huomioon.

“MmV:n mietinnössä tuodaan selvästi esille, että kategorinen vesihuoltoinfran pakkososialisointi tai myyntikielto eivät ole välttämättä juridisesti edes mahdollisia, eivätkä palvele monella tavalla järjestettyjä kuntien vesiyhtiöitä tai vesiosuuskuntia. Kuntien nykyinen määräysvalta vesilaitoksissa turvataan, kunnille annetaan etuosto-oikeus vesilaitoksissa ja yleisesti vesilaitosten omistamiseen liittyvä sääntely kiristyy. Näin ollen vesihuollon hallinnointi järjestetään niin, että määräysvalta pysyy suomalaisilla nyt ja tulevaisuudessa”, Sammallahti rauhoittelee.

Sammallahden mukaan Vesi on meidän-kansalaisaloitteesta eduskunnassa käyty keskustelu todistaa, että koko eduskunta jakaa huolen luonnollisten monopolien päätymisestä vääriin käsiin. Sammallahti toivoo, että tämä pidetään mielessä myös oppositiossa, vaikka poliittiset irtopisteet houkuttelevatkin raflaaviin irtiottoihin totuudesta.

“Suomi elää vaikeita aikoja ja suomalaisten huoli kansallisomaisuuden hallinnasta on perusteltu. Näitä huolia ei kuitenkaan yhtään helpota se, että oppositio levittelee paikkansa pitämättömiä huhuja poliittisten irtopisteiden toivossa. Kannustan vesihuollon turvallisuuspoliittisista ulottuvuuksista huolehtivaa oppositiota pohtimaan, kenen etuja epätotuuksiin perustuva pikkupolitikointinsa mahtaa edistää nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa?”, Sammallahti päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Vestman: Maahanmuuttajaoppilaiden pääsylle peruskoulun yleisopetukseen tasovaatimukset3.10.2024 14:31:06 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman esittää, että valmistavaan perusopetukseen laaditaan riittävät tasovaatimukset ja testaus, joka tulee läpäistä ennen kuin oppilas voi siirtyä valmistavasta perusopetuksesta yleisopetukseen. Vestmanin mukaan kunnat nykyisin siirtävät oppilaita yleisopetukseen ilman riittävää kielitaitotasoa. Enintään vuoden kestävästä valmistavasta opetuksesta tulee hänestä siirtyä enintään kahden vuoden pituuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye