Otusophta Oy tuo markkinoille uuden hoitomuodon kuivasilmäisyyteen
Sadat miljoonat ihmiset maailmassa kärsivät kuivasilmäisyydestä. Nykyisten silmätippojen teho perustuu ainoastaan oireiden lievittämiseen. Spinout-yhtiö Otusophtan käyttämä teknologia vaikuttaa juurisyyhyn eli kuivasilmäisyyden syntyyn.
Kuivia silmiä hoidetaan yleensä kosteuttavilla ja voitelevilla silmätipoilla tai tulehdusta lievittävillä tuotteilla. Otusophta kehittää täysin uudenlaista silmän omiin lipideihin perustuvaa hoitomuotoa. Hoito ylläpitää silmän pinnan kosteutta uuden RevEye-teknologian avulla. Teknologia on kehitetty Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkijoiden yhteistyönä.
RevEye-teknologian poikkeuksellisuus piilee siinä, että nesteen haihtuminen silmän pinnalta estetään alun alkaen. Silmän oman rasvakerroksen luonnollisten lipidien hyödyntäminen tekee hoitomuodosta myös turvallisen. Etuna on lisäksi se, että lipidit pysyvät silmän pinnalla kauemmin kuin tavalliset kostutustipat, joten niitä ei tarvitse annostella yhtä usein.
– Terveessä kyynelfilmissä esiintyvien lipidien kaltaisten yhdisteiden avulla voimme palauttaa kyynelnesteen luonnollisen toimintakyvyn ja estää kyynelnesteen liiallista haihtumista erittäin hyvin. Tämän kaltaiselle, täysin uudelle lähestymistavalle kuivasilmäisyyden hoidossa on suuri tarve ja kysyntä kansainvälisillä markkinoilla, sanoo Otusophta Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kari Lehmussaari.
Teknologian taustalla pitkä tutkimustyö
Otusophtan kehitystyö jatkuu edelleen intensiivisesti. Seuraavaksi tuotteen toimivuutta testataan kliinisin kokein sopivan kumppanin kanssa.
RevEye-teknologia perustuu patentoituun menetelmään, jossa fysiologiset lipidit korjaavat kyynelnesteen lipidikerrokseen muodostuvia reikiä ja stabiloivat samalla kyynelfilmiä. Tuloksena on haihtumista estävä suoja veden rajapinnassa.
Teknologian kaupallistamista on valmisteltu Business Finlandin rahoittamassa Research to Business -hankkeessa.
Spinoutin perustajajäseniä ovat hallituksen puheenjohtaja Kari Lehmussaari, Helsingin yliopiston apulaisprofessori Filip Ekholm sekä Roland Mirow. Lisäksi perustajajäseniin lukeutuu Helsingin yliopiston rahastot. Se on myös Otusophtan siemenrahoittaja. Helsingin yliopiston teknologiansiirto- ja kaupallistamisyritys Helsingin Innovaatiopalvelut Oy on toiminut taustavoimana RevEye-teknologian kaupallistamisvalmisteluissa yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston innovaatiopalveluiden kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Otusophta Oy, hallituksen puheenjohtaja, Kari Lehmussaari, kari.lehmussaari@otusophta.com, p. +358 400 734322
Helsingin Innovaatiopalvelut Oy, operatiivinen johtaja, Kajsa Kajander, kajsa.kajander@helsinki.fi, p. +358 45 129 5576
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiTietoja julkaisijasta
Helsingin yliopisto haluaa olla yksi Pohjoismaiden johtavista tiede- ja tutkimusinnovaatioiden tekijöistä. Yliopisto kaupallistaa syntyneitä innovaatioita aktiivisesti ja rakentaa vahvoja kumppanuuksia yritysten kanssa eri tutkimusaloilla. Lisäksi yliopisto kehittää opiskelijoiden yrittäjyys- ja työelämätaitoja.
Innovaatiotoiminta vahvistaa tutkimuksen yhteiskunnallista ja taloudellista vaikuttavuutta Suomen ja maailman hyväksi. Kaiken tekemisen perustana on yliopistossa tehty huippututkimus ja opetus.
Helsingin yliopistossa on vahvaa innovaatio-osaamista esimerkiksi elämäntieteissä sekä kestävyyteen, ruokaan ja tekoälyyn liittyvässä tutkimuksessa, mutta myös yhteiskunta- ja humanistisissa tieteissä. Yliopiston tutkimukseen perustuvia spinout-yrityksiä on vuosien 2015–2024 aikana perustettu noin 25 ja hautomotoiminnasta on parissa vuodessa ponnistanut yli 75 yritystä. Lisäksi yliopistolla on yli 240 yhteistyöprojektia yritysten kanssa joka vuosi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Istukan geenit antavat uutta tietoa hedelmöityshoitojen vaikutuksista lapsiin19.12.2024 12:05:25 EET | Tiedote
Hedelmöityshoidoissa käytettyjen menetelmien vaikutusta lasten kehitykseen selvitettiin ensi kertaa tutkimalla istukan geenejä. Ero pakastetuista alkioista ja tuoresiirrolla alkunsa saaneiden raskauksien välillä näkyi istukoissa selvästi. Lisäksi löytyi muutos lihavuuteen ja kakkostyypin diabetekseen yhdistetyssä geenissä.
Kuppa kukoisti Etelä-Amerikassa jo ennen Kolumbusta18.12.2024 18:18:27 EET | Tiedote
Muinaisten luurankojen DNA:ta tutkimalla selvisi, että kuppa ja sen sisartaudit olivat Amerikassa jo paljon ennen Kristoffer Kolumbusta. Kolumbus toi taudin mukaan Eurooppaan, ja myöhemmin kolonialismi teki siitä maailmanlaajuisen.
Naisparien todennäköisyys saada lapsia on kasvanut, mutta vain korkeasti koulutetuilla18.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Korkeasti koulutetut naisparit saavat lapsen useammin kuin vähemmän kouluttautuneet naisparit. Koulutuksen merkitys on korostunut entisestään ajan myötä, selviää Helsingin yliopiston tutkimuksesta.
Lohen geenit paljastavat puberteetin ja evoluution salaisuuksia17.12.2024 12:45:00 EET | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa, miten yksittäinen geeni voi vaikuttaa merkittävästi lohen sukukypsyysikään, joka on ratkaisevan tärkeä lohen elinkaaren kannalta.
Narukuviot valottavat kulttuurien välisiä yhteyksiä ja matemaattisen ajattelun juuria17.12.2024 09:51:50 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan ympäri maailman dokumentoidut sormilla muodostettavat narukuviot voivat viitata jopa vuosituhansia vanhaan yhteiseen kulttuuriperintöön. Tutkimus tarjoaa uudenlaisen tavan tutkia kulttuuristen ilmiöiden kehitystä ja levinneisyyttä matemaattisten menetelmien avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme