Kuituhampun kasvatus on noussut ennätyslukemiin
Yhä useammalla maatilalla viljellään kuituhamppua, ja suosio näkyy myös Satakunnassa. ELY-keskuksen tarkastajat keräävät viljelyksiltä näytteitä varmistaakseen, että hamppulajikkeilla ei ole huumaavaa vaikutusta.
Satakunnassa kuituhamppua viljellään tänä vuonna 74 hehtaarilla. Se on yli kymmenen kertaa enemmän kuin viime vuosina.
Koko Suomessa kuituhampun viljely on lähes nelinkertaistunut viime vuodesta.
Kotimainen korvaaja puuvillalle ja turvekuivikkeelle
Hampun suosio viljelykasvina johtuu osaltaan Hemka Oy:n uudesta jalostuslaitoksesta ja yrityksen tarjoamista viljelysopimuksista.
– Meillä on Oulussa kuituhampun jalostuslaitos ja ensi vuoden aikana rakentuu toinen laitos Kauhajoelle, Hemka Oy:n yrittäjä Ville Saarelainen kertoo.
Hemka valmistaa hampusta tekstiilikuitua langankehrääjille ja vaatetusalalle. Tekstiilikuidun valmistuksen sivuvirroista valmistetaan kuivikkeita ja puutarhatuotteita.
– Kotimainen hamppukuitu on korvaaja esimerkiksi puuvillalle ja turvekuivikkeelle, Saarelainen toteaa.
ELY-keskus valvoo tuotantoa
Jopa nelimetritset hamppukasvustot herättävät mielenkiintoa peltomaisemassa. ELY-keskus muistuttaa, että kuitu- ja öljyhampun kasvatus on laillista, sillä viljeltävillä lajikkeilla ei ole huumaavaa vaikutusta.
– ELY-keskuksen tarkastajat ottavat näytteitä kukinnoista ja lähettävät ne Ruokaviraston laboratorioon. Siellä varmistetaan, että huumaavan tetrahydrokannabinolin eli THC:n pitoisuudet ovat riittävän alhaisia, Satakunnan ELY-keskuksen tarkastuspäällikkö Hanna Mäntylä kertoo.
Ruokaviraston asiantuntija Tiina Koivulan mukaan tähän mennessä tutkituista näytteistä ei ole löytynyt THC-pitoisuuden ylityksiä.
– Olen työskennellyt hampunvalvonnan toimeenpanossa 11 vuotta, ja sinä aikana raja-arvon ylittäviä THC-löydöksiä ei ole tehty kertaakaan, Koivula sanoo.
Satakunnassa tarkastettiin kolme kohdetta
Hampun tuotannon tarkastuksessa ELY-keskus mittaa viljelyalan ja tarkistaa, että pelto on viljelty kauttaaltaan EU:n maataloustukeen oikeuttavalla hamppulajikkeella.
– Viime vuosina tarkastusmäärät ovat Satakunnassa olleet vähäisiä. Tänä vuonna saimme tarkastettavaksemme peräti kolme kohdetta, Satakunnan ELY-keskuksen ylitarkastaja Kaija Rajakallio toteaa.
ELY-keskus tarkastaa 30 prosenttia peltotukihakemuksiin ilmoitetuista hampun viljelyalasta.
Hamppu on loistava välikasvi
Kankaanpään Honkajoella asuva maatalousyrittäjä Jukka Vanhahonko päätyi kokeilemaan kuituhamppua viljanviljelyn katkaisevana välikasvina.
– Hamppu on syväjuurinen kasvi, joka sitoo paljon hiiltä, parantaa maan rakennetta ja tuo kasvuvoimaa. Se tietää parempaa viljasatoa tuleville vuosille, Vanhahonko toteaa.
Vanhahongon mukaan kuituhamppu on osoittautunut helpoksi "kylvä ja unohda" -kasviksi.
Tiheän ja korkean kasvustonsa vuoksi se tukahduttaa rikkakasvit ympäriltään eikä tarvitse torjunta-aineita.
– Tämä on ollut maatilallamme hampunviljelyn opiskeluvuosi. Kasvi on tykännyt lämpimästä ja sateisesta kesästä. Kaikki vaikuttaa hyvältä, joten tarkoituksena on kylvää noin 12 hehtaaria myös ensi vuonna, hän toteaa.
Lisätiedot:
Satakunnan ELY-keskus
Kaija Rajakallio, ylitarkastaja, 0295 022 061, kaija.rajakallio@ely-keskus.fi
Ruokavirasto
Tiina Koivula, asiantuntija, 0295 204 449, tiina.koivula@ruokavirasto.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Satakunnan ELY-keskus
Maatilat investoivat viime vuosia enemmän16.12.2024 14:12:15 EET | Tiedote
Maatalouden investointitukia on myönnetty Satakunnassa tänä vuonna reilusti viime vuosia enemmän. Satakunnan ELY-keskus myönsi tukea yhteensä 112 maatilalle.
Työttömien määrä kasvoi Satakunnassa 12 prosentilla vuoden takaisesta26.11.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Työvoiman kysyntä on edelleen heikkoa, ja työttömyys on noussut vuotta aiemmasta lähes kaikissa pääammattiryhmissä.
Uusi videosarja esittelee kansainvälisiä rekrytointeja Satakunnassa25.11.2024 10:08:50 EET | Tiedote
Videosarjassa kansainväliset osaajat jakavat kokemuksiaan Satakunnassa asumisesta ja työskentelystä. Kansainvälisiä osaajia palkanneet työnantajat puolestaan kertovat onnistuneista rekrytoinneista ja lisäarvosta, jota ovat saaneet. Videoiden tavoitteena on luoda positiivinen mielikuva Satakunnasta ja houkutella lisää osaajia alueelle.
Satakunnan talouden ja työllisyyden näkymissä ei vielä merkkejä nopeasta käänteestä parempaan29.10.2024 10:11:00 EET | Tiedote
Satakunnan elinkeinoelämän ja yritystoiminnan tilanteen arvioidaan pysyvän ennallaan seuraavan puolen vuoden aikana. Parempaa kehitystä ennakoidaan kuitenkin vuoden tähtäimellä, jolloin myös työttömyys voisi kääntyä laskuun. Satakunnan elinkeinoelämän ja työmarkkinoiden tilannetta ja näkymiä on arvioitu syksyn Alueelliset kehitysnäkymät -raportissa.
Sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan ammatit työvoimapula-ammattien kärjessä Satakunnassa29.10.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Satakunnassa arvioidaan vuoden päästä olevan kohtalaista työvoiman ylitarjontaa, kun tarkastellaan kaikkia toimialoja kokonaisuutena. Ennustettu kohtaantotilanne kuitenkin vaihtelee suuresti toimialoittain. Pulaa työvoimasta on etenkin sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan ammateissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme