Helsingin Erämessut tuo esille metsästyksen vastuullisuutta
Helsingin Erämessuilla 7. – 9.2.2025 tuodaan esille metsästyksen vastuullisuutta ja kouluttautumisen merkitystä. Ammunta - ja metsästyskoulutukset antavat kaupunkiympäristössä asuville pääkaupunkilaisille paremmat valmiudet harrastukselle. Metsästys yhdistää luontotuntemuksen, luontoliikunnan, retkeilyn, eräelämän ja ammunnan. Metsästäjä harjoittelee taitojaan läpi vuoden. ”Riistaa pitää kunnioittaa”, toteaa kouluttaja Ville Hirvonen.
Suomessa on 300 000 metsästäjää, joista 170 000 on aktiivista. Vuosittain metsästyskortin hankkii noin 7000 uutta harrastajaa, joista nykyään lähes kolmannes on naisia. Metsästysharrastuksen aloittaa nyt 29-39-vuotias kaupunkilainen ja pääkaupunkiseudulta tulee paljon uusia harrastajia.
Harjoittelua tarvitaan ennen kuin lähdetään metsälle
”Metsästys on hyvä harrastus, jossa kuljetaan paljon luonnossa. Luontoliikunnan lisäksi harrastukseen kuuluu monesti myös metsästyskoiraharrastus. Metsästäjä on luontoliikkuja ja luonnonsuojelija, sillä ilman elinvoimaista ja monimuotoista luontoa ei ole myöskään metsästystä. Metsästäjä arvostaa ja kunnioittaa luonnosta saatuja ensiluokkaisia ja eettisiä lähiruuan raaka-aineita ruokapöydässään. Metsästäjillä on keskeinen asema riistanhoidossa ja riistakantojen sääntelyssä. Mm. valkohäntäpeurakanta on kasvanut paljon ja niiden aiheuttamat liikenne- ja peltovahingot ovat kasvussa. Vieraspedot ovat levinneet kovasti ja aiheuttavat kotimaisen luonnon monimuotoisuudelle ongelmia mm. syrjäyttäen alkuperäiseläimistöä”, kertoo Ville Hirvonen, joka toimii Kivääri- ja haulikkokoulun kouluttajana. ”Meidän tavoitteena on kouluttaa metsästäjiä niin, että he osaavat toimia oikein riistalaukaustilanteissa ja osuvat myös ampuessaan oikeaan paikkaan pysäyttäen kohderiistan nopeasti ja mahdollisimman kivuttomasti.”
Kivääri- ja haulikkokoulu toimii neljässä toimipisteessä: Etelä-Suomessa, Länsirannikolla, Itä-Suomessa ja Kainuun alueella. Lisäksi kouluttajat kiertävät myös muita ampumaratoja. Koulutettavia on vuodessa noin 650. Hirvonen korostaa harjoituksen merkitystä. Mitä enemmän harjoittelee, sitä paremmaksi metsästäjäksi tulee. Aina kannattaa harjoitella ja ylläpitää taitojaan. Harjoituskerrat ovat suoraan yhteydessä osaamiseen. ”Nykyään metsästysharrastukseen ei kasveta vaan siitä kiinnostutaan vanhempana. Monella ei ole perimätietoa eikä takanaan suvussa jatkunutta harrastustoimintaa. Sen vuoksi opetusta tarvitaan. Sitä saa metsästysseuroissa, mutta myös ostopalveluna. Tähtäämme turvalliseen kokemukseen metsällä ja oikeanlaiseen aseenkäsittelyyn. Harjoittelun tulee olla säännöllistä ja aktiivista”, toteaa Hirvonen.
Metsästys ja retkeily esillä Helsingin Erämessuilla
Metsästyksen ja luonnossa liikkumisen pioneeri Sako Suomi esittelee Helsingin Erämessuilla metsästys- ja urheiluammuntatuotteita Sako-, Tikka- ja Beretta-merkeiltä. Mukana on jo nyt myös paljon isompia ja pienempiä yrityksiä, jotka osallistuvat perinteisesti myös Riihimäen Erämessuihin. Metsästykseen liittyvää ohjelmaa ja koulutusta tarjotaan Erämessujen ohjelmalavalla päivittäin. Messuilta saa myös tietoa mm. valtion metsästysmaista, metsästysseuraan liittymisestä ja vastuullisesta metsästyksestä.
Expomark Oy järjestää Helsingin Erämessut 2025 ensimmäistä kertaa 7. – 9.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Samaan aikaan Messukeskuksessa on Helsingin kansainväliset venemessut Vene 25 Båt, jotka kestävät kymmenen päivää 7. – 16.2.2025. Molempiin tapahtumiin pääsee tutustumaan samalla pääsylipuilla.
Lisätietoja: viestinnän asiantuntija Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
Helsingin Erämessut, tapahtuman sisällöstä ja myynnistä vastaava Ninni Manninen, puh. 050 362 6051, ninni.manninen@expomark.fi
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Matka Travel Fair 2025: knowledge, networking, and trends for the travel industry in the Nordics18.12.2024 12:22:09 EET | Press release
The highly anticipated Matka Travel Fair 2025 programme and exhibitor lineup are live on the event’s website. Taking place at Helsinki Expo and Convention Centre 16–19 January 2025, with an exclusive Day for Professionals on Thursday the 16th, the event is designed to inspire business plans for the year ahead. This year’s programme highlights the latest developments shaping the future travel business.
MP 25 -messujen ohjelmassa kisoja ja matkakertomuksia18.12.2024 11:58:01 EET | Tiedote
MP 25 Moottoripyörämessut kokoaa motoristit perjantaista sunnuntaihin 31.1. – 2.2.2025 Helsingin Messukeskukseen. Tie vie -alue tarjoaa elämyksellisiä matkakertomuksia ja MP Motoball -kisa järjestetään open, pro ja junior -sarjoissa. Moottoripyörät kisaavat rakennettujen moottoripyörien Petrol Circus Custom Bike Show’ssa ja MP Jonnelassa, jossa on alle 18-vuotiaisen menopelejä. MP Jonnelassa on mukana taituroimassa Stunt Freaks Team ja tarjolla on muutakin ohjelmaa nuorille.
Lääkäripäivien ohjelma julkaistu – Areenalavalla debatoidaan kunniaväkivallan uhrien hoidosta ja ravitsemussuositusten käyttöönoton haasteista18.12.2024 10:07:36 EET | Tiedote
Suomen suurin vuosittainen lääkärien täydennyskoulutustapahtuma Lääkäripäivät järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 22.–23.1.2025. Laajan kurssikokonaisuuden lisäksi ohjelmassa on ajankohtaisia puheenvuoroja ja debatteja näyttelyalueen Areenalavalla. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Suomen Lääkäriliitto ja Helsingin Messukeskus.
Habitaren 2025 nuorten muotoilijoiden alueen Talents- ja Protos-näyttelyiden haku on avoinna18.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Habitaren The Block -alue yhdistää nousevat muotoilijat ja tuoreet tuoteideat sekä tuotteita valmistavat yritykset. Alueella nähtävien uuden muotoilun Habitare Talents- ja -Protos-näyttelyiden haku on avautunut ja jatkuu 11.2.2025 saakka. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Vene 25 Båt -messujen Purjehdussatamassa upeita veneitä ja jänniä tositarinoita17.12.2024 13:05:19 EET | Tiedote
Helsingin kansainväliset venemessut Vene 25 Båt esittelee 7. – 16.2.2025 Helsingin Messukeskuksen Purjehdussatamassa on ainakin kolme isoa purjevenettä: X 4.9 X-yachts, Beneteau Oceanis 37.1 ja Beneteau Oceanis 40.1. Alueen vieressä olevalla Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n alueella on lisäksi kisaveneitä. Venemessuilla on nyt ensimmäistä kertaa Saariston satamat -alue ja Seuratori, josta saa tietoa veneilyseurojen toiminnoista. Seikkailija Kari ”Ruffe” Nurmi on tuottanut Purjehdussataman ohjelman ja odotettavissa on taas suuria tarinoita maailmanmeriltä. ”Haluan innostaa ihmisiä veneilyn pariin ja tuoda esille tarinoita, joissa unelmista on tehty totta”, toteaa Ruffe.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme