”Hallitus oikealla asialla, mutta silmäsairaiden asema uhkaa heikentyä” – NÄE ry pelkää tervesilmäisten tulvaa silmälääkäreitä ruuhkauttamaan
Silmäterveyttä edistävä NÄE ry on huolissaan hallituksen tämänpäiväisen Kela-korvauksia nostavan päätöksen vaikutuksista. ”Kun suuremman Kela-korvauksen voi käyttää kuka tahansa tervesilmäinen uuden silmälasireseptin hankkimiseen silmälääkäriltä, häviäjiä ovat silmäsairaat, joiden jo ennestään laittoman pitkät hoitojonot vain pahenevat entisestään”, varoittaa NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast. Tastilla on myös ratkaisu: ”Nyt pitää samanaikaisesti toimeenpanna ammattihenkilöasetuksen pykälän 16 poistaminen, kuten hallitus on viisaasti jo aiemmin päättänyt”. Pykälä 16 pakottaa silmälääkärien asiakkaaksi mm. kaikki tervesilmäiset, jos heidän silmiään on joskus leikattu.
Lehdistötiedote 09.10.2024
Hallitus ilmoitti tänään merkittävästä Kela-korvausten uudistamisesta. Vaikka silmäterveyttä edistävä Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry kannattaa hallituksen suurta linjaa, nimenomaan silmäterveyden kannalta siihen kytkeytyy myös iso ongelma.
”On hienoa, että hallitus haluaa kohdentaa Kela-korvauksia entistä enemmän juuri sellaisiin lääkärikäynteihin, joita julkinen terveydenhuolto heikommin tarjoaa. Korotus 70 euroon koskee myös silmätautien erikoislääkäreitä, mikä on periaatteessa erittäin kannatettavaa”, kiittää NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast.
”Hallitus on oikealla asialla, mutta silmäsairaiden asema uhkaa muutoksella heikentyä. Kun suuremman Kela-korvauksen voi käyttää kuka tahansa tervesilmäinen uuden silmälasireseptin hankkimiseen silmälääkäriltä, häviäjiä ovat silmäsairaat, joiden jo ennestään laittoman pitkät hoitojonot vain pahenevat entisestään. Painopisteen pitäisi ehdottomasti olla siinä, että silmätautien erikoislääkärien huippuluokan osaaminen saadaan palvelemaan nimenomaan silmäsairaiden hoitoa. Tällaisenaan korotus tuo entistä enemmän tervesilmäisiä ihmisiä silmälääkäreiden asiakkaiksi.”
Pykälä 16 poistettava – tervesilmäiset optikoille
Jopa 150 000 tervesilmäistä, mutta joskus aiemmin silmäleikkauksen – vaikkapa vain kevyen taittovirhekorjauksen – läpikäynyttä ihmistä käy vuosittain silmälääkärillä ilman perusteltua lääketieteellistä syytä. Tähän pakottaa ammattihenkilöasetuksen pykälä 16, jonka hallitus päätti jo viime kevään kehysriihessä poistaa. Nyt tätä pitäisi kiirehtiä, koska pykälän 16 aiheuttamien turhien silmälääkärikäyntien luoma, silmäsairaiden hoitoa haittaava tilanne uhkaa vain pahentua, kun Kela-korvauksen nosto lisää entisestään palvelujen kysyntää.
”Nyt pitää samanaikaisesti toimeenpanna ammattihenkilöasetuksen pykälän 16 poistaminen, kuten hallitus on viisaasti jo aiemmin päättänyt. Jos tämä päätös toteutetaan samanaikaisesti Kela-korvausuudistuksen kanssa, niin silmätautien laittoman pitkiä hoitojonoja päästäisiin vihdoin kestävästi purkamaan. Rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavien optikoiden eli optometristien osaaminen on merkittävästi laajentunut vuosikymmenien kuluessa, suomalainen optometristikoulutus on kansainvälisesti akkreditoitu ja sen avulla voi toimia ilman vastaavia rajoituksia muun muassa muissa Pohjoismaissa. Pykälä 16:n poistaminen toisi nyt tuon osaamisen aktiivikäyttöön myös Suomessa”, alleviivaa Tast.
Tast muistuttaa myös, että hallituksen keväistä kehysriihiratkaisua edeltänyt asiantuntijaselvitys on lähes yksimielisesti pykälän 16 poistamisen kannalla. Tast painottaa, että optometristien laadukkaan osaamisen hyödyntäminen keventäisi silmätautien erikoislääkäripalveluiden kuormitusta heti ja merkittävästi.
”Suomen nykyinen silmäterveydenhuoltojärjestelmä on tehoton, kuten asiantuntijaselvitys keväällä totesi. Nyt kannattaa olla tarkkana, ettei tilannetta hyväksi tarkoitetulla uudistuksella enää heikennetä. Pelkkä Kela-korvauksen nostaminen vie vain ojasta allikkoon”, kannustaa Tast.
LINKKI RAPORTTIIN ”Tuottavuusnäkökulma silmäterveyden järjestämiseen”
Lisätiedot:
Panu Tast, toimitusjohtaja, Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry, 029 3000 901, panu.tast@naery.fi
Avainsanat
Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry on toimialajärjestö, joka tekee töitä maailman parhaan näönhuollon eteen. Edustamme optikko-, silmälääkäri- ja silmälaboratoriopalveluita tuottavia optikkoliikkeitä, alaa palvelevia valmistajia, maahantuojia, tukkukauppoja sekä henkilö- ja koulutusorganisaatioita.
Vastaamme alan elinkeino-, terveys- ja koulutuspoliittisesta vaikuttamisesta. Tavoitteemme on, että laadukkaat näkemisen ja silmäterveyden palvelut ovat tasapuolisesti ja kustannustehokkaasti kaikkien suomalaisten saatavilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry
”Hyödyt saatava kansalaisille pian” – Kehysriihi päätti silmäterveyden uudistuksesta: Luvassa parempi hoito ja miljoonasäästöt26.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus päätti kehysriihessä silmäterveyden työnjaon uudistamisesta, asiantuntijoiden vahvaa suositusta noudattaen. ”Silmätautien ylipitkiä hoitojonoja päästään laajasti purkamaan, kun rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavien optikoiden eli optometristien merkittävästi laajentunut osaaminen saadaan käyttöön. Tämä on historiallinen linjaus, jonka hyödyt on saatava kansalaisille pian”, kiittää hallituksen ratkaisua silmäterveyttä edistävän NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast. Päätöstä edeltänyt asiantuntijaselvitys on lähes yksimielisesti muutoksen kannalla.
MEDIAKUTSU: Turha sääntely ja takkuava tuottavuus: Mistä ratkaisuja hyvinvointialueille? Pe 26.4. klo 8-9 eduskunnassa tai etänä25.4.2024 09:53:54 EEST | Kutsu
Hallituksen kehysriihi on päättänyt silmäterveyden uudistuksesta: Luvassa on parempi hoito ja miljoonien säästöt. Tämä on lähtökohtana keskustelutilaisuudelle sote-palvelujen sääntelystä ja tuottavuudesta perjantaiaamuna eduskunnan Pikkuparlamentissa. Tilaisuudessa julkistetaan 10 terveydenhuollon järjestämisen ja tuottavuuden huippuasiantuntijan arvioihin perustuva raportti, joka voimakkaasti peräänkuuluttaa hallituksen juuri tekemää linjausta silmäterveydenhoidosta.
Valviralta vaatimus hyvinvointialueille - silmäterveydenhuollon hoitojonot ovat purettavissa nopeasti22.3.2024 08:52:33 EET | Tiedote
Suomessa silmäterveydenhuollon jonojen pituus on hälyttävän suuri, lähes 29 000 ihmistä odottaa hoitoa. NÄE ry esittää ratkaisuehdotuksen, joka perustuu optikkoliikkeiden laajempaan rooliin julkisin varoin tuotettavissa näönhuollon palveluissa sekä ammattihenkilöasetuksen pykälän 16 poistamiseen. Näiden avulla mahdollistetaan hoitojonojen purkaminen ja resurssien tehokas käyttö.
”Ilmiselvää resurssien hukkakäyttöä” – Huippuasiantuntijoilta vahva tuki silmäterveyden remontille: Hallituksella olisi keino purkaa hoitojonoja nopeasti6.2.2024 00:01:00 EET | Tiedote
Kahdeksan kymmenestä maan johtavasta asiantuntijasta tukee silmäterveyden asetusmuutosta, joka olisi heti toteutettavissa, purkaisi heti hoitojonoja ja säästäisi kymmeniä miljoonia euroja. Tämä ilmenee selvityksestä, johon haastateltiin kymmentä terveydenhuollon ja tuottavuuden huippuasiantuntijaa. ”Näin vahvaa asiantuntijaviestiä toivoisi hallituksen kuuntelevan. Asetusmuutoksella saataisiin optometristit eli rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavat laillistetut optikot keventämään silmätautien erikoislääkärien työtaakkaa. Suomessa on OECD:n pisimmät silmäsairaiden hoitojonot”, kiteyttää silmäterveyttä edistävän NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast.
”On varmaa, ettei kalliimpaa tapaa ole” – NÄE ry ehdottaa ministeri Juusolle silmäterveyspalvelujen kustannustehokkuuden korjaamista27.10.2023 11:00:30 EEST | Tiedote
Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry on jättänyt sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolle ehdotuksen työryhmän perustamisesta. Työryhmä selvittäisi miten yksityiset optikkoliikkeet voivat tukea hyvinvointialueita palvelujen tuottamisessa hoitotakuun toteuttamiseksi. ”Optikkoliikkeet voivat silmäterveydenhuollon osalta helpottaa hyvinvointialueiden työ- ja kustannustaakkaa huomattavasti”, perustelee NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme