Tampereen ammattikorkeakoulun rehtori, toimitusjohtajaksi on valittu Mika Hannula
Mika Hannula toimii tällä hetkellä Turun yliopiston vararehtorina. Hän aloittaa uudessa tehtävässään Tampereella 1.1.2025. TAMKin hallitus teki yksimielisen valintapäätöksen kokouksessaan maanantaina 7.10.2024.

TAMKin rehtori, toimitusjohtajan hakuprosessissa oli lopulta mukana 14 henkilöä, joista neljää kärkiehdokasta haastateltiin koko korkeakouluyhteisölle avoimessa paneelikeskustelussa 30.9.2024. Haastatteluiden lisäksi rekrytoinnissa hyödynnettiin ulkopuolisen konsultin tekemää soveltuvuusarviointia. TAMKin hallitus valitsi tällä hetkellä Turun yliopiston yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta ja vaikuttavuudesta vastaavan vararehtorin Mika Hannulan tehtävään useiden korkeakoulukentällä pitkään toimineiden osaajien joukosta.
– Meille avautui hieno mahdollisuus valita rehtori monen kyvykkään ja erittäin kokeneen hakijan joukosta. Huolellisen ja monivaiheisen valintaprosessin jälkeen hallituksen valinta oli selkeä ja yksimielinen. Mika Hannulalla on vahvat näytöt korkeakoulun johtamisesta rehtorina ja erityisesti tuloksekkaasta kumppanuustyöstä TKI-rahoituksen kasvattamiseksi. Paluumuuttajana Tampereelle hänen on helppo uudistaa alueen verkostojaan, ja samalla hän tuo mukanaan vahvat kansalliset ja kansainväliset verkostonsa, sanoo TAMKin hallituksen puheenjohtaja ja Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.
Mika Hannula on toiminut Turun yliopiston yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta vastaavana vararehtorina vuodesta 2020 alkaen. Hän on toiminut myös Turun ammattikorkeakoulun hallituksen jäsenenä, osa-aikaisena johtajana Teknologiakampus Turussa sekä ollut avainhenkilö Turun yliopiston nopeasti kasvaneen teknillisen tiedekunnan perustamisessa. Tätä ennen hän on työskennellyt Tampereen teknillisen yliopiston rehtorina. Koulutukseltaan Hannula on tuotantotaloudesta väitellyt tekniikan tohtori ja myös tietojohtamisen professori.
– Tampereen ammattikorkeakoulu on yksi Suomen eturivin ammattikorkeakouluista, ja Pirkanmaa tarjoaa sille erinomaisen ja mahdollisuuksia täynnä olevan toimintaympäristön. TAMKin tärkein pääoma on osaava ja sitoutunut henkilöstö, jonka kanssa on hienoa kääntää katse kohti tulevaisuutta ja tehdä yhdessä TAMKista entistäkin parempi työ- ja opiskelupaikka arvostettuna korkeakouluna, sanoo Hannula.
TAMKin rehtori, toimitusjohtajan rekrytointi aloitettiin kesäkuussa 2024, ja hakuaikaa oli elokuuhun asti. Tehtävä kiinnosti laajasti sekä Pirkanmaalla että muualla Suomessa. Rehtorin tehtävänä on osakeyhtiölaissa toimitusjohtajalle säädettyjen tehtävien lisäksi vastata ammattikorkeakoulun tehtävien taloudellisesta, tehokkaasta ja tuloksellisesta hoitamisesta. Rehtori johtaa ammattikorkeakoulun operatiivista toimintaa ja päättää ammattikorkeakoulua koskevista asioista. Lisäksi rehtori vastaa hallituksessa käsiteltävien asioiden valmistelusta, esittelystä ja täytäntöönpanosta. Tampereen ammattikorkeakoulu on Suomen toiseksi suurin ja vetovoimaisin ammattikorkeakoulu ja osa Tampereen korkeakouluyhteisöä yhdessä yliopiston kanssa.
Mika Hannula aloittaa tehtävässään TAMKin rehtori, toimitusjohtajana 1.1.2025. Hän ryhtyy kuitenkin tutustumaan korkeakoulun toimintaan osa-aikaisesti jo 1.11.2024 va. rehtori Mikko Naukkarisen kantaessa johtovastuun vuoden loppuun saakka.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Keijo Hämäläinenhallituksen puheenjohtaja, Tampereen ammattikorkeakoulu ja rehtori, Tampereen yliopisto
Puh:0294 532107keijo.hamalainen@tuni.fiMika Hannula
Puh:0294 504695Kuvat

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu
Opiskelijoiden hyvinvointipalvelut tukevat kokonaisvaltaisesti jaksamista ja menestystä16.4.2025 10:52:32 EEST | Tiedote
Opiskelijoiden hyvinvointi on avain onnistuneisiin opintoihin. Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) tukee opiskelijoiden jaksamista ja opiskelukykyä kokonaisvaltaisesti tarjoamalla monipuolisia palveluita aina oppimisen tuesta mielenterveyspalveluihin ja vertaistukitoiminnasta liikuntamahdollisuuksiin. Jokainen opiskelija ansaitsee tulla kohdatuksi ja saada tarvitsemansa tuen, oli kyse sitten opinnoista, arjesta tai elämänmuutoksista.
Työntekijän merkityksellisyyden tunne lisää vieraanvaraisuus- ja tapahtuma-alan houkuttelevuutta2.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Merkityksellinen työntekijäkokemus vieraanvaraisuus- ja tapahtuma-alalla -hankkeessa (MERIT) luodaan ratkaisuja alan ammattilaisten veto- ja pitovoiman haasteisiin. Työntekijöiden yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen ja oikeiden johtamistapojen löytäminen ovat avain parempaan työelämään.
Tampereen ammattikorkeakoulun vuoden 2024 vuosikatsaus valmistui31.3.2025 13:07:22 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) vuosi 2024 oli menestyksellinen niin koulutuksen, TKI-toiminnan kuin kansainvälisen yhteistyön osalta. Opiskelijamäärät jatkoivat kasvuaan, ja opintojen läpäisyaste parani merkittävästi. Samalla TAMKin taloudellinen tulos vahvistui, mikä pienentää kestävän kehityksen mukaisen kampuskehityksen aiheuttamia vuosikuluja ja mahdollistaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) vahvistamisen.
Tampereen ammattikorkeakoulu vetää puoleensa hakijoita – edelleen Suomen toiseksi suosituin ammattikorkeakoulu26.3.2025 12:53:23 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa Tampereen ammattikorkeakouluun oli 17 654 hakijaa. TAMK säilytti paikkansa Suomen toiseksi suosituimpana ammattikorkeakouluna.
Musiikkiagenttikoulutus tuotti alalle itsetuntemusta, asennemuutosta ja yhteisöhenkeä24.3.2025 12:52:12 EET | Tiedote
Muusikoita edustavissa agentuureissa työskentelee ihmisiä kirjavilla koulutustaustoilla. Tampereen ammattikorkeakoulun koulutus antoi musiikkiagenteille ja agentuurien johtajille tietoa alan erityispiirteistä, tukea yrittäjyyteen sekä mahdollisuuden verkostoitua laajasti alan kollegoiden kesken.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme