Lahden kaupungintalo suojellaan rakennusperintölailla
Hämeen ELY-keskus on rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain mukaisella päätöksellään määrännyt Lahden kaupungintalon rakennuksen ja sitä ympäröivän kaupungintalon puiston suojeltavaksi. Lahden kaupungintalo suojellaan rakennusperintölailla
Kaupungintalon historia ja nykypäivän tarpeet
Lahden kaupunki sai kaupunkioikeudet vuonna 1905, jolloin myös kaupungintalon rakentaminen tuli ajankohtaiseksi. Suunnittelusta pidettiin kilpailu, jonka voitti Eliel Saarinen. Saarisen suunnittelema kaupungintalo valmistui lopullisesti vuoden 1912 lopussa.
Valmistumisensa aikaan rakennuksessa oli tilat muun muassa rahatoimikamarille, valtuustolle, maistraatille ja raastuvanoikeudelle. Lisäksi kivijalkakerroksessa oli tilat poliisille ja kirjastolle. Yli sadan vuoden ajan kaupungin hallintorakennuksena toiminutta kaupungintaloa on vuosien mittaan korjattu ja osin entistetty. Viimeisimpänä rakennukseen on valmistunut peruskorjaus syksyllä 2023. Nykyisin kaupungintalo on sekä kaupungin että kaupunkilaisten käytössä ja toimii edelleen kaupunginvaltuuston ja -hallituksen kokoustiloina.
Valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen kokonaisuus
Rakennusta pidetään Eliel Saarisen suunnittelemista kahdesta kaupungintalosta arkkitehtonisesti ja säilyneisyydeltään merkittävämpänä. Kokonaistaideteoksena näyttäytyvä kaupungintalo edustaa tyyliltään myöhäisjugendia.
Kaupungintaloa pidetään valtakunnallisesti merkittävänä kulttuurihistoriallisena kokonaisuutena. Rakennuksella on arvoa muun muassa sen harvinaisuutensa, edustavuutensa, alkuperäisyytensä sekä historiallisen kerroksisuutensa vuoksi. Kaupungintalo on merkittävä osa Lahden kaupungin rakennusperintöä ja rakennus on edelleen yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä.
Päätöksellä suojellaan sekä rakennuksen ulkoasu että sisätiloja
Lahden alueellisen vastuumuseon esityksestä tehdyn Hämeen ELY-keskuksen päätöksen mukainen suojelu kohdistuu rakennuksen ulkoasuun, rakennusrunkoon ja rakennuksen tilaratkaisuihin. Keskeisiä suojeltavia sisätiloja ovat ensimmäisen kerroksen eteinen, ensimmäisen ja toisen kerroksen aulat, alkuperäiset portaikot, valtuustosali sivutiloineen sekä 1980-luvun alussa rakennettu kaupunginhallituksen istuntosali, sen neuvotteluhuone, kirjastohuone ja pohjakerroksen sellit kiinteine sisustuksineen. Lisäksi päätöksellä on suojeltu valtuustosalin sekä kaupunginhallituksen kokoussalin irtaimisto eli tiloihin suunnitellut kalusteet ja valaisimet.
Suojelupäätös edellyttää suojellun rakennuksen hoitoa ja käyttöä rakennuksen kulttuurihistoriallinen arvo säilyttäen. Rakennuksen ulkoasu ja rakennusrunko sekä suojellut tilat ja sisustus on säilytettävä päätöksessä määrätyllä tavalla.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Ilona Varis, lakimies, Hämeen ELY-keskus, p. 0295 025 169
Päätös rakennussuojelua koskevassa asiassa 10.10.2024 dnro HAMELY/404/2021
Tiedotus:
Hämeen ELY-keskuksen viestintä, tiedotus.hame@ely-keskus.fi
Kuvat
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Riihimäen keskustaa ei enää nimetty merkittäväksi tulvariskialueeksi20.12.2024 08:56:17 EET | Tiedote
Maa- ja metsätalousministeriö on nimennyt Suomen merkittävät tulvariskialueet seuraavaksi kuudeksi vuodeksi. Merkittäviä tulvariskialueita nimettiin kahdeksantoista. Riihimäen keskusta on kahdella aiemmalla kierroksella nimetty merkittäväksi tulvariskialueeksi. Enää sen nimeämistä ei nähty tarpeelliseksi, koska keskustan tulvariski on pienentynyt Riihimäen kaupungin ja Hämeen ELY-keskuksen yhteistyössä tekemien muutostöiden ansiosta.
Kylänojan sillan (U-2418) uusimistyöt siirtyvät vuoteen 20259.12.2024 10:18:00 EET | Tiedote
Tammelassa sijaitsevan Kylänojan sillan uusiminen siirtyy tältä talvelta kesälle 2025.
Sateet ja lumien sulaminen nostavat vedenpintoja nopeasti – Loimijoki tulvii seututielle 21326.11.2024 09:28:39 EET | Tiedote
Vedenkorkeudet ovat Hämeessä olleet ajankohtaan nähden lähellä keskimääräistä tasoa, mutta sateet ja sulava lumi ovat nopeasti nostamassa vedenpintoja tulvalukemiin. Loimijoki tulvii Ypäjällä seututielle 213 tänään tiistaina ja vielä huomenna keskiviikkonakin. Puujoki ja Porvoonjoki saattavat nousta pelloille lähiaikoina. Taajamissa on hulevesitulvien riski. Talvitulviin kannattaa varautua hyvissä ajoin.
”Monessakin mielessä vaikuttava ympäristöinvestointi” – EU:n maaseuturahoitusta Sysmään Virtaankoskelle pohjakynnyksen rakentamiseen26.11.2024 09:23:27 EET | Tiedote
Hämeen ELY-keskus on myöntänyt EU:n maaseuturahoitusta hankkeelle, jossa Sysmän Tainionvirralla rakennetaan ennallistamisen ja kunnostamisen mahdollistava pohjakynnys. Rakennusurakka aloitettiin Virtaankoskella 11.11.2024.
Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa Hämeessä26.11.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Hämeen ELY-keskusalueella oli lokakuun lopussa 19 498 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 560 (+9 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien määrä kasvoi syyskuusta 768:lla (+4 %). Työttömyysjaksoja alkoi lokakuussa 3 182 kappaletta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme