Yrittäjägallup: Hieman alle 10 prosenttia yrittäjistä kohdannut korruptiota

Jaa

Suomessa on yrittäjien kokemuksen mukaan jonkin verran korruptiota, kertoo tuore Yrittäjägallup.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers.
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers.

Pk-yrittäjistä kahdeksan prosenttia kertoo havainneensa korruptiota eli vaikutusvallan väärinkäyttöä oman edun tavoittelemiseksi. 

– Usein ajatellaan, että Suomi on vapaa korruptiosta. Kysely osoittaa, että tämä ei pidä paikkaansa. Tauti vaivaa täälläkin, joskaan ei kovin laajana, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo. 

Yrittäjägallupiin vastasi 25.9.–1.10.2024 aikana 1 154 mikro- ja pk-yritysten edustajaa. Vastaajista 45 prosenttia oli yksinyrittäjiä.    

Toimialoista eniten rakentamisessa 

Eniten korruptiota ovat kohdanneet yli kymmenen henkilöä työllistävät ja rakentamisen alalla toimivat. Alueellisesti eniten korruptiota ovat havainneet pääkaupunkiseudulla ja Pohjois-Suomessa toimivat yrittäjät sekä nuoret yrittäjät. 

Viimeisen vuoden aikana mainitusta kahdeksasta prosentista on havainnut korruptiota kaksi kolmesta. 

Korruptiota on esittänyt useimmin toisen yrityksen edustaja, kunnan tai valtion edustaja tai yksityishenkilö.  

Harmaata taloutta on havainnut pk-yrittäjistä 11 prosenttia. Eniten havaintoja on toimialoista rakentamisesta (17 prosenttia) ja alueellisesti Pohjois-Suomesta (16 prosenttia). 

– Korruptiosta vapaa oikeusvaltio on hyvän yrittäjyysyhteiskunnan keskeinen ominaisuus. Siksi on tärkeä ponnistella korruption ja kilpailua haittaavaan harmaan talouden kitkemiseksi, toimitusjohtaja Pentikäinen sanoo. 

– Lisäksi voi olla rakenteellista korruptiota, jota voi olla vaikeampi havaita. Se voi näkyä esimerkiksi siinä, että suositaan joitakin toisten kustannuksella. 

Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä

Näin kysyttiin  

Yrittäjien Verianilla teettämään tutkimukseen vastasi 1 154 pk-yritysten edustajaa 25.9.−1.10.2024.         
Tutkimustulosten luottamusväli on 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.  

Lisätiedot: Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, 040 504 1944   

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Historiallinen uudistus – sopimisen kiellot poistuvat viimein. “On pettymys, että henkilöstön kanssa yhdessä sopimista ei toteutettu”29.11.2024 14:09:00 EET | Tiedote

Eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta on tänään saanut valmiiksi mietintönsä paikallisesta sopimisesta. – Hienoa, että uudistus etenee ja sopimisen mahdollisuudet laajenevat niin yleissitovaa työehtosopimusta noudattaviin järjestäytymättömiin yrityksiin kuin yrityskohtaisiinkin työehtosopimuksiin. Sopimisen kieltojen poistaminen on historiallinen uudistus, jota Yrittäjät on tavoitellut pitkään, johtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye