Tampereen yliopisto

Tampereen korkeakouluyhteisön ja Pirkanmaan hyvinvointialueen puitesopimus vahvistaa vankkaa yhteistyötä

Jaa

Pirkanmaan hyvinvointialue, Tampereen korkeakoulusäätiö sr ja Tampereen ammattikorkeakoulu oy ovat solmineet puitesopimuksen, jossa sovitaan yhteisen tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja osaamistoiminnan (TKIO) periaatteista.

Kolme miestä istuu kokoushuoneessa pöydän ääressä ja allekirjoittaa papereita.
Sopimuksen allekirjoittivat Tampereen ammattikorkeakoulun va. rehtori Mikko Naukkarinen, Pirkanmaan hyvinvointialueen konsernipalvelujohtaja Juhani Sand ja Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen Jonne Renvall Tampereen yliopisto

Yhteistyö TKIO-toiminnassa on ollut vahvaa jo ennestään tamperelaisen korkeakouluyhteisön ja Pirkanmaan hyvinvointialueen muodostaneiden toimijoiden kesken, ja se on kohdistunut laajaan tutkimus- ja kehittämishankeyhteistyöhön sekä koulutusyhteistyöhön. Jo nyt hyvin toimivia yhteistyön tapoja tullaan laajentamaan myös perusterveydenhuoltoon ja sosiaalialalle.

– Tarvitsemme tutkimusta ja kehitystoimintaa, jotta voimme palvella asiakkaitamme paremmin. TKIO-toiminnoissa korkeakouluyhteisö on ollut aina keskeinen kumppanimme, mitä nyt solmittava sopimus entisestään vahvistaa, kertoo tutkimus- ja kehitysjohtaja Kati Kristiansson Pirkanmaan hyvinvointialueelta.

Valtakunnallisesti etujoukoissa

Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Tampereen korkeakouluyhteisön tavoitteena on rakentaa kansallisesti johtava ja kansainvälisesti verkostoitunut TKIO-keskittymä, joka edistää kansalaisten hyvinvointia ja terveyttä sekä turvallisuutta alueellisesti. Nyt solmitun sopimuksen tavoitteena on myös synnyttää konkreettisia tapoja tukea hyvinvointialueen vastuulla olevia palveluita.

– Hyvinvointialue ja korkeakouluyhteisö tekevät hyvin laaja-alaista yhteistyötä, jota ohjaa puitesopimuksen lisäksi viime vuonna laadittu yhteistyöohjelma toimenpiteineen. Sana hyvin käynnistyneestä toiminnasta on kiirinyt jo muillekin hyvinvointialueille, kertoo Kati Kristiansson.

Tutkimustulokset käyttöön monitieteisesti

Sopimus on merkityksellinen myös korkeakouluyhteisölle. Yhteistyö tiivistyy entisestään, ja korkeakoulujen tekemä tutkimus ja opetus linkittyvät yhä tiiviimmin käytännön työhön hyvinvointialueella.

– Pirkanmaan hyvinvointialue on meille tärkeä kumppani. Nyt solmittu sopimus mahdollistaa sen, että eri tieteenalojen tutkimustulokset menevät suoraviivaisemmin käyttöön hyödyttämään yhteiskuntaa, kertoo Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.

– Opetusyhteistyön avulla on edistetty opintoihin liittyviä harjoitteluita ja työelämäjaksoja, opinnäytetöiden tekemistä, mahdollistettu vierailuluentoja ja vierailuja sote-yksiköihin sekä järjestetty yhteisiä seminaareja. Uuden sopimuksen myötä pääsemme tiivistämään yhteistyötä vieläkin monialaisemmin, kertoo Tampereen ammattikorkeakoulun va. rehtori, toimitusjohtaja Mikko Naukkarinen.

Sopimuksen allekirjoittivat Pirkanmaan hyvinvointialueen konsernipalvelujohtaja Juhani Sand, Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen sekä Tampereen ammattikorkeakoulun va. rehtori Mikko Naukkarinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kolme miestä istuu kokoushuoneessa pöydän ääressä ja allekirjoittaa papereita.
Sopimuksen allekirjoittivat Tampereen ammattikorkeakoulun va. rehtori Mikko Naukkarinen, Pirkanmaan hyvinvointialueen konsernipalvelujohtaja Juhani Sand ja Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen
Jonne Renvall Tampereen yliopisto
Lataa

Linkit

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Teams, toimisto vai sekä että? Monipaikkainen työ vaatii luottamusta ja yhteistyökykyä24.10.2024 15:56:57 EEST | Tiedote

Lähi- ja etätyön eduista ja haitoista käydään kiivasta keskustelua. Teemaa on myös tutkittu: sekä etä- että lähityössä on tuottavuutta ja työhyvinvointia tukevia ja haastavia tekijöitä. Erityisesti tieto- ja asiantuntijatyössä tapojen yhdistäminen näyttää tuottavan parhaita tuloksia. Tutkijoiden mukaan johto ja henkilöstö ovat monipaikkaisesta työstä yksimielisempiä kuin julkisuudessa puhutaan.

Tulevaisuuden terveydenhuollon ammattilainen taitaa robolukutaidon24.10.2024 14:38:59 EEST | Tiedote

Robottilukutaito on tulevaisuuden taito. Tällä hetkellä terveydenhuollon palvelurobotteja käytetään muun muassa opastustehtävissä, etähoidossa, kuntoutuksen apuna ja logistisissa tehtävissä. Terveydenhuollossa sovelletut robotit eivät vaadi vain digilukutaitoa, vaan erityistä robolukutaitoa, jossa robotin kanssa työskentelevä osaa paitsi toimia digitaalisessa ympäristössä, myös lukea laitetta.

Maailman ensimmäinen sähkötön kosketuslevy vie anturiteknologian äärimmäisiin olosuhteisiin24.10.2024 09:40:00 EEST | Tiedote

Tampereen yliopiston tutkijat ovat kehittäneet maailman ensimmäisen pehmeän kosketuslevyn, joka tunnistaa kosketuksen voiman, pinta-alan ja sijainnin ilman sähköä. Laite hyödyntää pneumaattisia kanavia, mikä mahdollistaa sen käytön esimerkiksi magneettikuvauslaitteissa ja muissa olosuhteissa, joihin sähköiset laitteet eivät sovellu. Myös pehmeät laitteet, kuten pehmorobotit ja kuntoutuksen apuvälineet, hyötyvät uudesta teknologiasta.

Väitös: Räätälöidyllä testauksella luotettavampia ja tehokkaampia työkoneita22.10.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Raskaiden työkoneiden tehokkuus perustuu automaatioon ja digitaalisiin ohjausjärjestelmiin. Edistyneen automaation käyttöönottoa on hidastanut automaatioväylän komponenttien luotettavuuden arvioinnin vaikeus. FM Petteri Ojala kehitti väitöskirjassaan testausmenetelmiä ja matemaattisia malleja, joilla voidaan nopeammin ja helpommin arvioida ja ennakoida komponenttien toimintakykyä ja vikaantumista.

Väitös: Tutkimustyöprosessien tarkastelu auttaa ymmärtämään tutkijoiden datavuorovaikutusta21.10.2024 08:40:00 EEST | Tiedote

Tutkijan vuorovaikutus tutkimusaineistojen kanssa, eli datavuorovaikutus, on olennainen osa tutkijoiden työtä. Sitä tulisi ymmärtää paremmin, jotta tutkijoille voidaan suunnitella entistä parempia työkaluja tutkimusaineistojen etsimiseen, keräämiseen ja käyttöön. Väitöstutkimuksessaan FM Laura Korkeamäki tutki datavuorovaikutusta tarkastelemalla tutkijoiden todellisia tutkimustyöprosesseja, niissä tarvittavaa informaatiota sekä fokuksen muodostumista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye