Keskuskauppakamari: Työmarkkinoilla odotellaan vielä käännettä – talous elpyy, mutta työttömyys pysyy korkealla

Jaa

Suomen talous on alkanut osoittaa elpymisen merkkejä, mutta työmarkkinat reagoivat viiveellä. Työttömyys on yhä nousussa, ja avoimien työpaikkojen määrä on laskenut merkittävästi. Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist arvioi, että suhdannekäänteen vaikutuksia työllisyyteen saadaan vielä odottaa. 

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala. Liisa Takala

”Vaikka Suomen taloudesta on kuultu onneksi jo myönteisempiä uutisia, eivät haasteet ole ohi. Työllisyys reagoi suhdannekäänteisiin viiveellä, joten ei yllätä, että työttömyys jatkaa toistaiseksi nousussa. Parempia aikoja jouduttaneen odottamaan ensi vuoteen”, sanoo Jukka Appelqvist.

Vuodentakaiseen verrattuna työllisyys laski ja työttömyys nousi syyskuussa. Tilastokeskuksen mukaan työllisenä oli 2 574 000 henkeä eli 54 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömänä oli 227 000 henkeä eli 30 000 viimevuotista enemmän.

Työllisyysasteen trendi 20–64-vuotiaille oli syyskuussa 76,4 prosenttia. Perinteisempi 15–64-vuotiaiden trendilukema oli 71,9 prosenttia. Työttömyysasteen trendi nousi syyskuussa 8,4 prosenttiin. Edellisen kerran työttömyysasteen trendi on ollut samoissa lukemissa vuoden 2018 tammikuussa.

”Kiistatta työttömyys alkaa olla jo kohtalaisen iso ongelma Suomessa. Samaan aikaan pätee, että työllisyys on pysynyt pitkään jatkuneesta kehnosta suhdannejaksosta huolimatta korkealla. Keskeinen taustatekijä on poikkeuksellisen vahvana jatkunut työperäinen maahanmuutto, joka on tukenut työvoimaa vaikeuksista huolimatta”, toteaa Appelqvist.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan uusia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin syyskuussa 29 700. Kokonaisuudessaan syyskuussa oli avoimena 56 200 työpaikkaa, mikä on peräti 53 100 vähemmän kuin vuosi sitten.

”Avoimien työpaikkoja alhainen taso kertoo pitkittyneestä heikosta suhdannejaksosta, joka on hyydyttänyt työvoiman kysynnän. Yritykset pyrkivät mahdollisuuksien mukaan pitämään kiinni työvoimastaan, mutta uusien rekrytointien kanssa ollaan varovaisia, niin kauan kuin myönteinen suhdannekäänne on enemmänkin ekonomistiennusteiden lupaus kuin todellisuutta yritysten arjessa”, sanoo Appelqvist.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: maastapoistumislaki Suomen taloudelle vahingollinen - huomisen hyvinvointiyhteiskuntaa ei ole ilman ihmisiä24.10.2024 10:16:37 EEST | Tiedote

Hallituksen esitys niin kutsutusta kolmen kuukauden säännöstä on ristiriidassa työperäisen maahanmuuton tavoitteiden kanssa ja antaa täysin väärän signaalin Suomessa asuville osaajille. Se ei ole omiaan lisäämään osaajien kokemusta siitä, että he olisivat tänne tervetulleita. Väestön vanhetessa ja syntyvyyden supistuessa tähän ei kerta kaikkiaan olisi varaa. Suomen tulisi käyttää kaikki mahdollisuudet luodakseen etulyöntiasemaa kansainvälisten osaajien houkuttelussa muihin maihin nähden toteaa Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.

Kauppakamarikysely: Pienissä yrityksissä tekoälyn ja teknologiakehityksen hyödyt jääneet vielä vähäisiksi17.10.2024 06:55:00 EEST | Tiedote

Suuryritykset ja keskisuuret yritykset ovat päässeet hyötymään teknologiakehityksen tuomia mahdollisuuksia selvästi pienempiä yrityksiä enemmän, selviää kauppakamareiden osaajakyselyssä. Tuottavuuskehityksen kannalta olisi kuitenkin oleellista saada pienet yritykset kehitykseen mukaan. Tämä edellyttää panostuksia jatkuvaan oppimiseen tekoälyn, digitaitojen ja automaatio-osaamisen saralla ja pienten yritysten huomioimista tässä omana kohderyhmänään.

Kiinteistömarkkinoilla nähtävissä piristymistä – puolet auktorisoiduista arvioijista sanoo markkinoiden vilkastuneen10.10.2024 13:25:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamarin auktorisoiduille kiinteistöarvioijille tekemän kyselyn mukaan kiinteistömarkkina on vilkastunut vuoden 2024 aikana hieman. Peräti 50 prosenttia kyselyyn vastanneista arvioijista kertoi kiinteistömarkkinan elpyneen vuoden aikana, erityisesti elokuusta alkaen. Tämä on merkittävä muutos verrattuna viime vuoden kyselyyn, jossa vastaajat totesivat kiinteistömarkkinoiden hiljentyneen.

Kauppakamarikysely: Suhdannetilanteesta huolimatta osaajapula ei ole kadonnut - ammattiosaajista suurin pula10.10.2024 06:54:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien kyselyn mukaan 45 prosentilla yrityksistä on pulaa osaavasta työvoimasta ja 59 prosenttia yrityksistä kertoo osaavan työvoiman saatavuuden rajoittavan liiketoiminnan kasvua ja kehittämistä. “Kyselyn vastausten perusteella on nähtävissä, että suhdannetilanteesta huolimatta yritysten osaajatarpeet eivät ole kadonneet mihinkään, vaikka vuodentakaiseen kyselyyn nähden ne ovat hetkellisesti hieman hellittäneet,” toteaa Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye