Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Varhan aluehallitus 22.10.2024: Ugin työterveys Länsirannikon Työterveys Oy:lle

Jaa

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluehallitus hyväksyi Uudenkaupungin työterveyshuoltoyksikön liikkeenluovutuksen Länsirannikon Työterveys Oy:lle. Aluehallitus päätti, että Laitilan lääkäripulasta kärsineen sairaalaosaston toimintaa ei siirretä läntisen alueen muihin yksiköihin.

Kaksi violettia graafista elementtiä, jotka näyttävät sydämiltä tai V-kirjaimilta tummaa taustaa vasten. Oikeassa ylänurkassa on Varhan logo.

Varha siirtää liikkeenluovutuksella Uudenkaupungin työterveyshuollon Länsirannikon Työterveys Oy:lle (LRTT). Yksikön henkilökunta siirtyy liikkeenluovutuksen yhteydessä LRTT:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Varhan Uudenkaupungin seitsemän ammattihenkilön työterveyshuoltoyksikkö on osoittautunut nykymuotoisena pieneksi ja haavoittuvaksi yksiköksi. Yksikön haavoittuvuus on vaikeuttanut toimimista siten, että yksikön tulot kattaisivat täysimääräisesti sen menot. Yksikössä on hoidettu noin tuhannen työntekijän työterveyshuoltoa. Vuoden 2025 alusta lähtien Varhan järjestämisvastuun mukaiset palvelut Uudenkaupungin alueella tuottaa Varhan kilpailuttaman sopimuksen perusteella Mehiläinen Oy.

Viranhaltijoille valtuudet jatkaa Laitilan vuodeosaston toimintaa

Varhan aluehallitus hylkäsi esityksen Laitilan lääkäripulasta kärsineen vuodeosaston toiminnan siirtämisestä toistaiseksi läntisen alueen muihin yksiköihin. Osaston toiminta siirrettiin Uuteenkaupunkiin kesällä, ja henkilökuntapulan jatkuessa siirtoa on jatkettu. Aluehallitus valtuutti viranhaltijat tarvittaviin toimenpiteisiin toiminnan jatkon varmistamiseksi. Koko Varhan tasolla perusterveydenhuollon palveluiden pariin pääsy on kuluvan vuoden aikana helpottunut. Vuoden 2023 alussa esimerkiksi avosairaanhoidon piiriin pääsi 14 vuorokaudessa 72 % potilaista. Syyskuussa 2024 kahden viikon sisällä hoitoon pääsi jo 85 % potilaista.

Aluehallituksella keväällä 10 kokousta

Aluehallitus päätti kokoontua kevätkaudella kymmeneen päätöskokoukseen. Vuodenvaihteen jälkeen ensimmäinen kokous on 14. tammikuuta ja kevätkauden viimeinen kokous hyväksytyn muutosesityksen myötä tällä aluehallituksella on 27. toukokuuta. Huhtikuun aluevaaleissa valittava uusi aluevaltuusto nimennee uuden aluehallituksen ensimmäisessä kokouksessaan kesäkuussa.

Muut kuin tässä mainitut asiakohdat päätettiin esityslistan mukaisesti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Åbo Lasarettsmuseum fyller 50 år den 30 oktober24.10.2024 11:03:09 EEST | Pressinbjudan

Åbo Lasarettsmuseum är ett sjukhusmuseum vid Åbo universitetscentralsjukhus, som ägs av Egentliga Finlands välfärdsområde. Det lilla museet ligger bredvid centralsjukhuset och fokuserar på medicinens och sjukvårdens historia och särskilt på ÅUCS. Museet grundades den 30 oktober 1974. Museets uppgift är att bevara och dokumentera historien om Finlands äldsta sjukhus och att bevara dess föremål.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye