Talvinopeudet Lapissa voimaan torstaista 24.10. alkaen
Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoituksiin siirrytään Lapin ELY-keskuksen alueella torstaista 24.10.2024 alkaen. Nopeusrajoitusmerkit vaihdetaan torstain ja perjantain aikana. Rajoitukset tulevat voimaan heti, kun merkit on vaihdettu.
Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoituksiin siirrytään Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella torstaista 24.10.2024 alkaen. Nopeusrajoitusmerkit vaihdetaan torstain ja perjantain aikana. Rajoitukset tulevat voimaan heti, kun merkit on vaihdettu.
Nopeusrajoituksia alentamalla parannetaan liikenneturvallisuutta vuodenaikana, jolloin sää- ja keliolosuhteet vaihtelevat ja onnettomuusriski kasvaa. Alempi ajonopeus antaa kuljettajalle enemmän aikaa havaita ja toimia yllättävissäkin tilanteissa. Lapin ELY-keskus muistuttaa, että nopeusrajoitusmerkki ilmoittaa vain suurimman sallitun ajoneuvon nopeuden. Nopeus tulee kuitenkin aina sovittaa tien kunnon, kelin, näkyvyyden ja muiden liikenneolosuhteiden mukaan. Alennetut nopeusrajoitukset tukevat myös kestävän liikkumisen periaatteita, sillä niiden myötä polttoaineenkulutus ja päästöt vähenevät, lisäksi tien päällyste kuluu hitaammin.
Lapissa ei tule juurikaan muutoksia aikaisempiin talvinopeusrajoituksiin. Kemi-Tornio – moottoritiellä nopeusrajoitus 120 km/h alennetaan 100 kilometriin tunnissa ja satasen nopeusrajoitukset ovat voimassa myös talvikautena. Lisäksi 100 km/h rajoitus jää talvikaudeksi osalle Lapin valtateiden 4, 5, 21 ja 29 sekä osalla kantateiden 79 ja 82 tieosista. Yhteensä ns. talvisatasia jää noin 730 kilometriä.
Uutena kohteena on valtatie 4 Joulupukin Pajakylän kohdalla, jossa nopeusrajoitus 60 km/h alennetaan nopeuteen 50 km/h.
Kesänopeuksiin siirrytään tavallisesti huhtikuun aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin ELY-keskus
Yksikön päällikkö Juha Tapio
puh. 0295 037 260
juha.tapio@ely-keskus.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Rajapalojen kulta-kobolttikaivoshankkeen YVA-ohjelma herätti kiinnostusta2.12.2024 12:11:08 EET | Tiedote
Yhteysviranomaisena toimiva Lapin ELY-keskus sai 17 lausuntoa ja 38 mielipidettä Rajapalojen kulta-kobolttikaivoshankkeen YVA-ohjelmasta. Palaute on toimitettu Mawson Oy:lle otettavaksi huomioon hankkeen suunnittelussa.
Valtatien 4 parantamishankkeissa väleillä Hirvas-Alakorkalo ja Napapiiri- Apukka on valittu vaihtoehdot jatkosuunnitteluun29.11.2024 12:16:29 EET | Tiedote
Lapin ELY-keskus ja Väylävirasto suunnittelevat valtatien 4 parantamista Rovaniemellä välillä Hirvas-Alakorkalo ja Napapiiri- Apukka. Ohjausryhmä on tehnyt päätöksen hankkeen jatkosuunnitteluun valittavista vaihtoehdoista. Yleissuunnittelua jatketaan Hirvas–Alakorkalo-projektin hankeryhmän esityksen mukaisesti vaihtoehdolla 2. Yleissuunnittelua jatketaan Napapiiri–Apukka-projektin hankeryhmän esityksen mukaisesti vaihtoehdolla 3. Valituista vaihtoehdosta laaditaan liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukainen yleissuunnitelma.
Lokakuun lopussa työttömiä yli 210 vähemmän kuin vuotta aiemmin26.11.2024 08:35:17 EET | Tiedote
Lapissa oli lokakuun lopussa noin 7 470 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuja 570. Työ- ja elinkeinoministeriön syksyn 2024 työmarkkinaennusteessa Lapin työttömyyden ennustetaan jatkavan laskuaan lähivuosina. Lapissa työttömien osuus työvoimasta oli alin Pohjois-Lapin ja Rovaniemen seutukunnissa. Työttömyys lisääntyi alle 25-vuotiaiden ikäryhmässä ja ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneiden keskuudessa.
Lapin jokivesistöjen jäätyminen epävakaista25.11.2024 12:11:58 EET | Tiedote
Talven tulon viivästyminen on hidastanut pysyvien jääkansien muodostumista Lapin jokivesistöissä. Myöhäinen talvi kasvattaa riskiä jää- ja hyydepatojen syntymiseen. Viikonloppuna Matkakosken ja Vuennonkosken välisellä alueella jäät kasautuivat padoksi ja puskeutuivat rannoille aiheuttaen vahinkoja rantarakennuksille. Jäiden kasautumisalueilla jääolosuhteet talven aikana voivat olla tavanomaisesta poikkeavat ja jäillä liikkumisessa on noudatettava erityistä varovaisuutta.
Varo poroja liikenteessä13.11.2024 15:22:50 EET | Tiedote
Sääolosuhteiden vuoksi Lapissa on jouduttu suolaamaan ja hiekoittamaan runsaasti. Poroja on näkynyt teillä runsaasti nuolemassa suolaa tieltä ja tienkäyttäjien onkin hyvä laskea ajonopeuttaan porokolareiden estämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme