Kreate Group Oyj

Kadotettu taiteenmuoto herätettiin henkiin Hessundinsalmen sillan rakentamisessa – kaunis kehäsilta haastoi tekijät

Jaa

Kehitysvaiheessa täysin toisenlaiseksi suunniteltu, jyrkän kallion uomaan rakennettu ja Suomessa harvinaislaatuisen betoninivelten varassa lepäävä Hessundinsalmen silta on avattu liikenteelle. Jännemitaltaan lähes 120-metrinen silta tarjosi teknisillä ratkaisuillaan uutta oppia jopa maamme johtavalle siltarakentajalle.

Hessundinsalmen uusi silta avattiin liikenteelle 24.10.2024. Näyttävä vinojalkainen betonisilta on jännemitaltaan suurimpia Suomessa toteutettuja kehäsiltarakenteita ja rakentamisessa on käytetty Suomessa ainutlaatuista betoninivelrakennetta.
Hessundinsalmen uusi silta avattiin liikenteelle 24.10.2024. Näyttävä vinojalkainen betonisilta on jännemitaltaan suurimpia Suomessa toteutettuja kehäsiltarakenteita ja rakentamisessa on käytetty Suomessa ainutlaatuista betoninivelrakennetta. Kreate

Kreate rakentaa yhdessä Väyläviraston kanssa Paraisilla Mt 180 Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusimishanketta. Laajaan kokonaisuuteen kuuluu siltojen lisäksi liittymäjärjestelyjä sekä kahden alikulkukäytävän ja risteyssillan rakentaminen. Hessundinsalmen hankeosa ja siihen kuuluva Hessundinsalmen silta avattiin liikenteelle torstaina 24.10.2024. Silmiä hivelevä uusi silta kätkee sisälleen mittavan määrän työtunteja, omistautumista ja mielenkiintoisia teknisiä ratkaisuja.

– Tämä oli sen verran ainutlaatuinen projekti, että välttämättä en pääse toista kertaa työurani aikana vastaavaa rakentamaan, kertoo Hessundinsalmen sillan lohkopäällikkö Tatu Saharinen Kreatelta.

Sillan joka vaiheessa tiivisti mukana ollut Kreaten kehityspäällikkö Rasmus Sainmaa on samoilla linjoilla.

– Luottamus omaan ja Kreaten tekemiseen läpi linjan kasvoi projektin aikana. Aikataulu oli tiukka, kun suunnittelua ja rakentamista tehtiin samanaikaisesti. Meille jokaiselle timpurista työnjohtoon ja raudoittajasta suunnitteluun on riittänyt haastetta. Teimme todella hienon sillan hyvällä porukalla, ja yhteistyö tilaajan ja suunnittelijoiden kanssa sujui erittäin hyvin.

Suunnittelupöydällä syntyi ainutlaatuisia ratkaisuja

Allianssihankkeen kehitysvaiheessa terässilta vaihdettiin betonirakenteeseen lennosta, kun teräksen hinta pompsahti tähtitieteellisiin lukemiin. Toimiva yhteistyö suunnittelijoiden ja rakentajaosapuolten kesken siivitti kustannustehokkaamman mutta teknisesti haastavamman siltaratkaisun toteuttamiseen.

Siltapaikka sijaitsee kallioisessa jyrkässä uomassa, mikä tiedettiin täydelliseksi paikaksi kehärakenteelle. Uoman yli oli kuitenkin mahdotonta päästä perusratkaisuilla, joten sillan pääsuunnittelija Atte Mikkonen SOFin Consultingista ehdotti sillan välitukien siirtämistä rannalle ja niiden rakentamista vinoon.

– Vaakasiirtymille herkkä kehärakenne tarvitsee paljon tukea, jota Hessundinsalmen rakentamispaikan jyrkkä kalliopinta tarjosi. Rakentamalla välituet vinoon saimme myös sillan kansipalkkien jännemittaa lyhennettyä. Uusi silta on silti lähes 120 metrin jännemitallaan Suomen pisimpiä kehäsiltarakenteita, Sainmaa kertoo.

Kun välituet oli päätetty rakentaa vinoon, lähdettiin hakemaan ratkaisua siihen, miten välituille aiheutuvaa rasitusta voitaisiin pienentää.

– Päädyimme pääsuunnittelijan johdolla hyödyntämään Suomessa kadotettua taiteenmuotoa eli betoninivelrakennetta. Välituen alapäähän rakennettu betoninivel antaa rakenteen hieman liikkua, jolloin taivuttavia voimia ei siirry eteenpäin. Tilanne ikään kuin nollaantuu, kun rakenne saa kiertyä betoninivelen ansiosta paikallansa, Sainmaa valaisee.  

Sillan alaosiin valetun betoninivelen tärkein tehtävä onkin auttaa vähentämään sillan kehämäisestä muodosta ja lämpöliikkeistä aiheutuvaa suurta rasitusta sillan jalkoihin ja betoniin.

Rakentamisen aikaisesta monitoroinnista hyötyä koko alalle

Poikkeuksellisen hankkeesta tekee myös se, että betoniniveltä ja sen toimintaa on tarkkailtu koko rakentamisen ajan. Monitorointijärjestelmä mittaa edelleen pilareiden kaltevuutta, nivelen neljän nurkkapisteen muodonmuutoksia ja iskun pituutta. Yleensä kohteen monitorointi aloitetaan vasta sen jälkeen, kun se on käytössä. Rakentamisen aikana toteutetusta mittauksesta saadaan kuitenkin arvokasta tietoa, etenkin kun kyseessä on rakenne, jota Suomessa ei ole vuosikymmeniin rakennettu, eikä näin isossa mittakaavassa ikinä.

– Olemme saaneet monitoroinnista arvokasta tietoa. Meidät on muun muassa positiivisesti yllättänyt se, että nivelen oli ajateltu jo hiukan halkeavan, mutta näin ei ole tapahtunut. On käynyt selväksi, että betoni on joustavampaa elinkaarensa alkuvaiheessa. Monitoroinnin myötä pystymme tarjoamaan tarkempaa tietoa betonin joustavuudesta rakentamisessa. Tämän pohjalta kirjoitamme jopa tieteellisempää artikkelia aiheesta muulle maailmalle ihmeteltäväksi, Sainmaa valottaa.

Hessundinsalmen sillan harvinaislaatuisella rakennusteknisellä toteutuksella lisätään Suomessa osaamista sillan vinojalkaisuuden ja betoninivelrakenteen suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä monipuolisesta mittaustekniikasta.

Haastavat työvaiheet rakennettiin vaihe kerrallaan

Hessundinsalmen siltaan liittyy erityisiä työvaiheita, joita kukaan hankkeen kokeneista siltasuunnittelijoista ja -rakentajista ei ole aikaisemmin toteuttanut. 

– Mieleenpainuvin hetki oli betoninivelen tunkkaaminen esikohotusasentoon. Olin suunnitellut tukirakenteita ja -telineitä, joten tilanne oli jännittävä, kun tunkkasimme valtavia voimia sekä telineille että betoniniveliin. Lisäksi mittaroimme 35 millimetrin tunkkauksen onnistumista uudella teknologialla, mikä teki työvaiheesta vielä intensiivisemmän, Sainmaa kertoo.

Ennakkovalmisteluista huolimatta betoninivelen tunkkaus itsessään oli työvaiheena nopeasti ohi, kun taas nivelten ja välitukien rakentamisessa aivonystyröitä saatiin hieroa pidempään.

– Haastavinta oli betoninivelten sekä niiden päälle tulleiden välitukien rakentaminen. Välitukien suuri koko ja muoto haastoivat koko tiimiä. Vaikka rakentaminen tuntui vaativalta melkein koko hankkeen ajan, onnistuimme hyvin jokaisessa vaiheessa, Saharinen muistelee.

Pitkäkestoisin yhtämittainen työvaihe oli maaliskuussa 2024 toteutettu siltakannen 3 000 kuution valu, joka kesti 2,5 vuorokautta. Töitä tehtiin tauoitta vuoroissa yhteensä 60 ammattilaisen voimin. Betonipumpuille oli varattu yhteensä kuusi pumppauspaikkaa ja samaan aikaan töitä teki kaksi pumppua. Massiivinen siltakannen rakenne oli viisi metriä korkea. Näin suuri betonointi täytyy suunnitella huolellisesti lämpötilanhallinnasta työvuorosuunnitteluun.

– Parhaita hetkiä oli, kun saimme siltakannen suuren betonivalun onnistuneesti maaliin ja tietysti nyt tämä sillan liikenteelle otto. Ainutlaatuinen projekti alusta loppuun, ja vielähän me jatkamme vanhan sillan purkutöillä. Kun purkutyöt valmistuvat, pääsee uusi Hessundinsalmen silta vielä paremmin näkyviin, Saharinen päättää.

Hessundinsalmen uusi silta

  • Hessundinsalmen uusi silta avattiin liikenteelle 24.10.2024. Työt jatkuvat vielä vanhan sillan purkamisella.
  • Se on 218 metriä pitkä, 16,25 metriä leveä ja alituskorkeus 16 metriä.
  • Silta on jatkuva jännitetty betoninen vinojalkainen palkkikehäsilta ja se on jännemitaltaan suurimpia Suomessa toteutettuja kehäsiltarakenteita.
  • Kohteeseen on rakennettu harvinaislaatuinen betoninivelrakenne, jota on käytetty Suomessa aikaisemmin vähän eikä näin suuressa mittakaavassa ollenkaan.
  • Silta on osa Maantie 180 Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusiminen -allianssihanketta, jonka osapuolina ovat Väylävirasto ja Kreate. Suunnittelusta vastasivat AFRY ja SOFin Consulting.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Hessundinsalmen uusi silta avattiin liikenteelle 24.10.2024. Näyttävä vinojalkainen betonisilta on jännemitaltaan suurimpia Suomessa toteutettuja kehäsiltarakenteita ja rakentamisessa on käytetty Suomessa ainutlaatuista betoninivelrakennetta.
Hessundinsalmen uusi silta avattiin liikenteelle 24.10.2024. Näyttävä vinojalkainen betonisilta on jännemitaltaan suurimpia Suomessa toteutettuja kehäsiltarakenteita ja rakentamisessa on käytetty Suomessa ainutlaatuista betoninivelrakennetta.
Kreate
Lataa
Kuvassa näkyvän betoninivelrakenteen ansiosta sillan perustukset ja pilarit on pystytty rakentamaan ulkomuodoltaan sirommiksi. Tärkein tehtävä sillan jalkojen alaosiin valetuilla betoninivelillä on kuitenkin auttaa vähentämään sillan kehämäisestä muodosta ja lämpöliikkeistä aiheutuvaa suurta rasitusta sillan jalkoihin ja betoniin.
Kuvassa näkyvän betoninivelrakenteen ansiosta sillan perustukset ja pilarit on pystytty rakentamaan ulkomuodoltaan sirommiksi. Tärkein tehtävä sillan jalkojen alaosiin valetuilla betoninivelillä on kuitenkin auttaa vähentämään sillan kehämäisestä muodosta ja lämpöliikkeistä aiheutuvaa suurta rasitusta sillan jalkoihin ja betoniin.
Kreate
Lataa
Uuden sillan taustalla näkyvän vanhan sillan purkutyöt aloitetaan talven 2024–2025 aikana. Purkutöiden valmistuttua uusi silta pääsee paremmin oikeuksiinsa kauniissa ympäristössä.
Uuden sillan taustalla näkyvän vanhan sillan purkutyöt aloitetaan talven 2024–2025 aikana. Purkutöiden valmistuttua uusi silta pääsee paremmin oikeuksiinsa kauniissa ympäristössä.
Kreate
Lataa
Kreaten kehityspäällikkö Rasmus Sainmaalle mieleenpainuvin hetki Hessundinsalmen sillan rakentamisessa oli betonivelen tunkkaus esikohotusasentoon. Vaikka työvaihe oli intensiivinen ja nopeasti ohi, se tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden kokeilla uutta teknologiaa, kun tuloksia mitattiin millimetreissä. Kuvassa vasemmalta sillan siirtoihin erikoistunut Juuso Siuko, Rasmus Sainmaa ja sillan pääsuunnittelija Atte Mikkonen.
Kreaten kehityspäällikkö Rasmus Sainmaalle mieleenpainuvin hetki Hessundinsalmen sillan rakentamisessa oli betonivelen tunkkaus esikohotusasentoon. Vaikka työvaihe oli intensiivinen ja nopeasti ohi, se tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden kokeilla uutta teknologiaa, kun tuloksia mitattiin millimetreissä. Kuvassa vasemmalta sillan siirtoihin erikoistunut Juuso Siuko, Rasmus Sainmaa ja sillan pääsuunnittelija Atte Mikkonen.
Kreate
Lataa
Hessundinsalmen sillan lohkopäällikkö Tatu Saharinen kertoo, että välitukien rakentamisessa täytyi miettiä jokainen työvaihe normaalia huolellisemmin. Muottien rakentaminen sekä tukien koko ja muoto haastoivat niin työnjohdon kuin kokeneet timpurit ja raudoittajat.
Hessundinsalmen sillan lohkopäällikkö Tatu Saharinen kertoo, että välitukien rakentamisessa täytyi miettiä jokainen työvaihe normaalia huolellisemmin. Muottien rakentaminen sekä tukien koko ja muoto haastoivat niin työnjohdon kuin kokeneet timpurit ja raudoittajat.
Kreate
Lataa
Hessundinsalmen sillan yleispiirustuksen sivukuva tehostettuna.
Hessundinsalmen sillan yleispiirustuksen sivukuva tehostettuna.
Kreate Oy
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Kreate laajensi vuonna 2022 toimintaansa Ruotsiin, missä Kreate Sverige AB:n liiketoiminta keskittyy vaativaan kallio- ja tunnelirakentamiseen. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 320 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 450 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj

Vantaan ratikan itäosan kehitysvaiheen sopimus allekirjoitettu – Kreate ja GRK rakentavat yhdessä23.10.2024 14:26:53 EEST | Tiedote

Kreaten ja GRK Suomen muodostama ryhmittymä on allekirjoittanut Vantaan kaupungin kanssa sopimuksen Vantaan ratikan itäosan kehitysvaiheesta. Rakentamisen arvioidaan alkavan keväällä 2025. Vantaan ratikan allianssihankinnan kokonaisarvo on noin 660 miljoonaa euroa, josta itäosan hankinnan arvo on 217 miljoonaa euroa. Kreaten rakentamisvaiheen osuus on noin 105 miljoonaa euroa.

Suomen johtavat infrarakentajat yhdistivät voimansa – Kreaten ja GRK:n ryhmittymä voitti Vantaan ratikan itäosan kilpailutuksen5.9.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Vantaan kaupunkitilalautakunta on päättänyt 4.9. kokouksessaan, että GRK Suomen ja Kreaten muodostama ryhmittymä valitaan rakentamaan Vantaan ratikan itäosa välillä Tikkurila-Länsimäki. Teknisesti haastavia kohteita toteuttaneet, hyvämaineiset yhtiöt tarttuvat yhteen Suomen merkittävimmistä infrakohteista vankalla ammattitaidolla.

Kreatelle yli 5 miljoonalla töitä Ruotsissa: työt kolmella metroasemalla käynnistyvät syyskuussa30.8.2024 13:06:29 EEST | Tiedote

Kreaten vahvistuminen Ruotsissa etenee suunnitelmallisesti. Kreate Sverige AB on voittanut kahden metroaseman ja niiden välisen tunnelin sisustamisen sekä kolmannen metroaseman maarakennusurakan. Laajentuminen uusiin rakentamisen lajeihin on alkanut, sillä maarakennusurakka on Kreaten historian ensimmäinen Ruotsissa. Yhteensä urakoiden arvo on yli 5 miljoonaa euroa.

Kreate voitti yli 34 miljoonan urakan mittavalta Helsinki–Riihimäki-ratahankkeelta27.6.2024 10:03:36 EEST | Tiedote

Kreate on allekirjoittanut Väyläviraston kanssa 34 miljoonan euron arvoisen sopimuksen Helsinki–Riihimäki-hankkeesta Kytömaan ja Järvenpään välille. Suomen vilkkaimmin liikennöidyllä rataosalla sijaitseva urakka on jatkoa kahdelle aikaisemmalle, joita Kreate rakentaa parhaillaan Kytömaan ja Ainolan välillä. Uuden laajemman urakan toteuttaminen alkaa samalla alueella, mutta rakentaminen siirtyy itäpuolelta länsipuolelle.

Suomen pisin silta palkittiin tietomallinnuksen edelläkävijänä13.6.2024 11:03:02 EEST | Tiedote

Täydellä teholla rakentuva Kruunuvuorensilta on voittanut Tekla BIM Awards Suomi 2024 -kilpailun, jossa arvioidaan laaja-alaisesti projektin tietomallintamiseen ja sen hyödyntämiseen liittyvää kokonaisuutta. Alusta asti sillan suunnittelun ja toteutuksen keskiössä olleen tietomallinnuksen avulla on varmistettu hankkeen tarkkuus, tehokkuus ja läpinäkyvyys kaikille osapuolille. Kruunuvuorensilta on infrarakentamisen saralla hieno esimerkki tietomallinnuksen huippuosaamisesta ja innovaatioista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye