Organisaatioiden säästöpaineet ja kansalaisten turvattomuuden tunne keskusteluttivat Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellista valmiustoimikuntaa
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui torstaina 24.10.2024. Moniviranomaisyhteistyönä tuotetussa tilannekatsauksessa korostuivat organisaatioihin kohdistuvat säästötoimet ja niiden vaikutukset henkilöstöresursseihin ja palveluihin. Lisäksi väkivaltarikosten kasvu on nähty heikentävän kansalaisten turvallisuuden tunnetta.
Pelastusylitarkastaja Anni Pöyry Sisäministeriöstä kertoi alueelliselle valmiustoimikunnalle elokuussa käynnistyneestä hankkeesta, jonka tavoitteena on selvittää kuntien, kaupunkien, hyvinvointialueiden, valtion, kirkon, kriittisten yritysten ja kolmannen sektorin varautumisen nykytilanne sekä vastuut. Hankkeessa kartoitetaan myös alueellisen yhteistyön ja tilannekuvatoiminnan järjestämistä sekä tehdään ehdotuksia niiden kehittämiseksi. Lisäksi laaditaan malli kriisitilanteiden koordinaatiosta ja johtovastuista.
Hankkeen tulokset valmistuvat toukokuussa, ja se sai positiivisen vastaanoton alueellisessa valmiustoimikunnassa. Alueellinen valmiustoimikunta koki kehittämishankkeen hyvänä hankkeena kehittää alueellista toimintaa, tehtäviä ja maakuntien välistä yhteistyötä sekä selkeyttää eri toimijoiden vastuita.
Yhteisessä tilannekuvassa korostuivat kiristyvä taloustilanne ja kansalaisten heikentynyt turvattomuuden tunne
Hyvinvointialueet ovat kohdanneet merkittäviä säästöpaineita ja resurssivajeita, mitkä kuormittavat henkilöstöä. Lisäksi valtionhallinnon tuottavuusohjelman tuomat säästötoimet vaikuttavat henkilöstöresursseihin ja palveluihin eri organisaatioissa. Vuoden alussa työvoimapalvelut siirtyvät kuntien järjestämisvastuulle ja osaavasta henkilöstöstä kiinni pitäminen koetaan ELY-keskuksissa tärkeäksi, jotta palvelut toteutuvat edelleen tasapuolisesti.
Kansalaiskyselyiden mukaan kansalaisten kokemukset turvattomuudesta ovat kasvussa muun muassa Tampereella. Poliisin mukaan väkivaltarikoksien kasvu on heikentänyt kansalaisten turvallisuuden tunnetta. Nuorten väkivaltarikokset ovat kuitenkin vähentyneet. Kriittiseen infraan kohdistuvat ilkivallat huolestuttavat edelleen, mutta poliisi kiittää kansalaisten valveutuneisuudesta.
Kriittiseen infraan kohdistuvat ilkivallat ovat edelleen kasvussa sosiaalisessa mediassa liikkuvien haasteiden vuoksi. Rakennusten suojauksiin tuleekin kiinnittää erityistä huomioita ja tehostaa suojausta, Antero Rytkölä Sisä-Suomen poliisilaitokselta kertoo.
Yleinen kustannusten nousu on vaikuttanut tuotteiden ja palveluiden hintoihin, ja samalla hallituksen tekemät leikkaukset hyvinvointiin ja talouteen näkyvät muun muassa seurakuntien työssä. Diakoniatyön tarve on selkeästi kasvanut tämän vuoden aikana.
Kansalaiset luottamus instituutioihin vahvaa
Kansalaispulssin tulokset ovat samansuuntaisia kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Noin kolme viidestä pitää yhteiskuntaa oikeudenmukaisena ja hieman alle viidennes epäoikeudenmukaisena. Luottamus on vahvaa etenkin puolustusvoimiin sekä poliisin toimintaan. Pienituloisten luottamus instituutioihin on kuitenkin selvästi muita taustaryhmiä heikompaa. Lisäksi stressintunne on vakavin tällä hetkellä nuorilla.
Hallituksen toivotaan yhä keskittyvän etenkin terveydenhuollon, koulutuksen ja julkisten talouden haasteisiin sekä työllisyyden parantamiseen. Tärkeimmiksi koetut teemat ovat lähes yhteneväiset kaikissa taustaryhmissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
ylijohtaja Marko Pukkinen, puh. 0295 018 582
Pelastustoimen ja varautumisen vastuualueen johtaja Tarja Wiikinkoski,
puh. 0295 018 800
etunimi.sukunimi@avi.fi
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Isänpäiväkunniamerkin hakuaikaa jatketaan kahdella viikolla – hae viimeistään 28.3.7.3.2025 14:36:24 EET | Tiedote
Aluehallintovirastot pyytävät 28.3.2025 mennessä esitykset vuoden 2025 isänpäiväkunniamerkkien saajiksi. Esityksen voivat tehdä kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä palkittavan biologiset ja ei-biologiset lapset.
Ansökningsperioden för farsdagsmedaljen förlängs med två veckor – lämna förslaget senast 28 mars7.3.2025 14:35:43 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverken ber om förslag på mottagare av farsdagsmedaljen år 2025 senast den 28 mars 2025. Kommuner, församlingar, föreningar och andra sammanslutningar samt mottagarens biologiska och icke-biologiska barn kan lämna in förslag.
Putoamissuojauspuutteista päiväsakkoja ja yhteisösakkoa7.3.2025 14:14:48 EET | Tiedote
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 4.3.2025 rakennusalalla toimivan yrityksen Kastelli-talot Oy:n työturvallisuusrikoksesta 20 000 euron yhteisösakkoon sekä menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 2 852 euroa putoamissuojauksen laiminlyömisestä. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta yrityksen rakennuspäällikön sekä teknisen johtajan kummankin 25 päiväsakon sakkorangaistukseen.
Työnantaja laiminlöi toistuvasti työaikakirjanpitovelvollisuutensa, työsuojeluviranomainen tuomitsi 12 000 euron uhkasakon – päätös pysyi hallinto-oikeudessa6.3.2025 13:53:26 EET | Tiedote
Turun hallinto-oikeus antoi 5.3.2025 päätöksensä asiassa, joka koski valitusta työsuojeluviranomaisen tekemästä päätöksestä tuomita 12 000 euron uhkasakko. Työnantaja oli toistuvasti laiminlyönyt työntekijöidensä työaikakirjanpidon ja asia päätyi lopulta uhkasakon tuomitsemiseen. Työnantaja valitti hallinto-oikeuteen ja paljoksui uhkasakon määrää ja pyysi hallinto-oikeutta joko kumoamaan tai kohtuullistamaan määrättyä uhkasakkoa. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.
Regionförvaltningsverken hade ett framgångsrikt år 2024 trots ekonomiska utmaningar och den pågående regionförvaltningsreformen6.3.2025 08:26:28 EET | Pressmeddelande
Året 2024 var rätt framgångsrikt för regionförvaltningsverken: målen uppnåddes för det mesta på god nivå. Åtstramningsåtgärderna som statsförvaltningen krävde och regionförvaltningsreformen innebar mycket jobb, men ekonomin förblev i balans. Även personalens välbefinnande är på en god nivå.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme