Keski-Suomen ELY-keskus

Vaajakoskentien reunakiven ja päällysteen korjaustyöt Laiduntien ja Järveläntien välillä

Jaa

Lokakuun lopulla kunnostetaan Vaajakoskentien varren jalankulku- ja pyöräilyväylän reunakiveystä sekä päällystettä Laiduntien ja Järveläntien välillä Jyskässä. Yhteensä korjattavaa reunakiveä ja päällystettä on noin 400 metriä. 

Ajotie sekä jalankulku- ja pyöräilyväylä.
Vaajakoskentien reunakiveä ja päällystettä korjataan. Kuva on kuvituskuva, eikä siis kuva varsinaisesta kohteesta. Keski-Suomen ELY-keskus

Pääasiassa työ on ajoradan ja korotetun jalankulku- ja pyöräilyväylän välisen reunakiven uusimista sekä jalankulku- ja pyörälyväylän päällystämistä. Lisäksi kuivatuksen parantamiseen liittyviä ojien perkauksia tehdään Tokmannin tavaratalon sekä Akunmutkan kohdalla. 

Kohteen työt alkavat tiistaina 29.10. ja kaikki työt tehdään päiväsaikaan (klo 06–20). Töiden arvioidaan kestävän noin kaksi viikkoa. Aikataulut voivat muuttua esimerkiksi sääolojen takia.

Reunakivien korjaus tehdään siten, että nykyiset reunakivet jyrsitään ensin pois, minkä jälkeen tilalle tehdään uudet reunakivet valutyönä. Valetun reunakiven kuivumisaika syksyn olosuhteissa on noin kaksi vuorokautta, jona aikana niiden ylittäminen ajoneuvoilla on estetty. Reunakiven kuivuttua uusitaan jalankulku- ja pyöräilyväylän päällyste.

Työmaa aiheuttaa haittaa liikenteelle. Työmaalla on käytössä osittain ainoastaan ajoradan toinen kaista. Lisäksi koko osuudella jalankulku- ja pyöräilyväylän puoleinen ajokaista on kavennettu. Työmaan kohdalla on alennettu nopeusrajoitus. Lisäksi tulee varautua pysähtymään ja odottamaan. Osassa työvaiheista käytetään myös liikenteenohjaajia ja liikennevalo-ohjausta. Tontti- ja katuliittymien kohdalla joudutaan liikennettä tilapäisesti kierrättämään myös kiertotiereittejä käyttäen. Liittymien tilapäisjärjestelyistä ilmoitetaan kiinteistöille jaettavilla tiedotteilla sekä tienvarteen pystytettävillä infotauluilla. 

Jalankulku- ja pyöräilyväylä on reunakiven uusimisen aikana käytössä kavennettuna. Päällystämisen aikana kyseinen osuus on suljettuna, jolloin jalankulku- ja pyöräilyliikenne kiertää Haapa-Heikintien kautta. Päällystäminen on tarkoitus tehdä viikolla 45 sääolojen salliessa.

Liikenneturvallisuuden ja päällystystyömaalla työskentelevien työntekijöiden turvallisuuden takaamiseksi päällystystyömaan kohdalla tulee noudattaa erityistä varovaisuutta sekä työnaikaisia liikenteenohjausjärjestelyjä.

Urakoitsijana toimii Peab Industri Oy 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus

Rantaväylän aluevaraussuunnitelmaa esitellään keskiviikkona 4.12.2024 yleisötilaisuudessa28.11.2024 15:09:26 EET | Tiedote

Keski-Suomen ELY-keskus on aloittanut aluevaraussuunnitelman laatimisen valtatien 9 (Rantaväylän) parantamiseksi välillä Pumperi-Aholaita Jyväskylässä. Suunnitelma tehdään yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa, ja sen tavoitteena on parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta kyseisellä tieosuudella. Yleisötilaisuus järjestetään Jyväskylän pääkirjastolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye