Suomen Vuokranantajat ry

Tuholaisvahinko vuokra-asunnossa? – vakuutus ei välttämättä korvaa, tuore vertailu paljastaa

Jaa

Vuokra-asuntoa suojaamassa on tavallisesti vuokralaisen oma kotivakuutus ja taloyhtiön kiinteistövakuutus. Markkinoilla on myös kattava valikoima vuokranantajan vakuutuksia täyttämään kotivakuutuksen ja kiinteistövakuutuksen aukkoja. Päänvaivaa vakuutusten viidakossa tuottavat kuitenkin edelleen erilaiset tuholaisvahingot, selviää Suomen Vuokranantajat ry:n teettämästä tuoreesta vakuutusvertailusta.

”Tuholaistilanteissa vuokranantajan suoja jää vakuutusvertailumme valossa puutteelliseksi etenkin, jos vuokralaisen kotivakuutus vastuuvakuutuksineen syystä tai toisesta puuttuu. Paha ludeongelma voi tuottaa vuokranantajallekin jopa viisinumeroisen vahingon. Tuholaisvahinkojen ollessa yhä yleisempiä tässä olisi nähdäkseni merkittävä tuotekehityksen paikka vakuutusyhtiöille niin osakkeenomistajan ja taloyhtiön kuin vuokralaisenkin vakuutusten osalta”, Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Saara Penttilä toteaa.   

Tuholaisvahinko ei yleensä ole suoraan kotivakuutuksesta korvattava. Se voi kuitenkin tulla korvattavaksi vuokralaisen vastuuvakuutuksesta, jos vuokralainen aiheuttaa vaikkapa ludeongelman omalla tuottamuksellaan. Lisäksi kiinteistövakuutuksella voidaan vakuuttaa torjuntakustannukset ja suoranaiset kiinteistön esinevahingot. Sen korvauspiiri ei kuitenkaan ulotu vuokranantajan irtaimistoon tai hänen tilaamansa torjunnan kustannuksiin ja vuokratulon menetykseen. Vuokranantajan vakuutuksesta tuhoeläinvahinkoja ei lähtökohtaisesti korvata. 

Kotivakuutus on pääsääntöisesti olemassa asunnossa asuvien omaisuuden suojaksi. Vuokra-asunnossa kotivakuutus on siis ennen kaikkea vuokralaisen ja hänen irtaimistonsa turvana. Kotivakuutukseen liitetty vastuuvakuutus kattaa myös vuokralaisen huolimattomuudellaan tai laiminlyönnillään aiheuttamia vahinkoja esimerkiksi vuokranantajalle tai taloyhtiölle. Taloyhtiön kiinteistövakuutus taas on olemassa esimerkiksi taloyhtiön rakenteille aiheutuvien vahinkojen varalta.

Vuokranantaja voi hallita riskejä omalla vakuutuksella

”Vuokralaisen kotivakuutus tai taloyhtiön kiinteistövakuutus eivät yleensä kata vuokralaisen tahallaan aiheuttamia vahinkoja. Joskus myös vuokratulon saaminen voi keskeytyä vaikkapa vesivahinkoremontin ajaksi. Mahdotonta ei ole sekään, että vuokrasuhteen osapuolet joutuvat ratkomaan erimielisyyksiään tuomioistuimessa suurella kuluriskillä. Vuokranantajan vakuutus voi tuoda tällaisissa tilanteissa toivottua lisäturvaa”, Penttilä avaa.  

Vuokranantajan arvioidessa vakuutusten sopivuutta valintaan vaikuttaa muun muassa se, onko asuntoja yksi vai useampi, millaisia asuntoja vuokrataan, kuinka kattavan turvan vuokranantaja haluaa, millainen on hänen riskinkantokykynsä ja vuokrataanko kohteita pitkäaikaisesti vai lyhyemmissä jaksoissa kalustettuna. Myös keskittämisalennukset ja vakuutusehtojen vaihtelu kannattaa pitää mielessä. 

Penttilän mukaan vakuutus kannattaa valita oma sijoitusstrategia mielessä pitäen. Markkinoilla on nykyisin yhä enemmän vaihtoehtoja, ja perusturvan lisäksi niihin on saatavissa myös lisätuotteita vuokratulon keskeytymisen tai oikeusprosessien varalle. Vakuutuksen kustannukset ovat myös vähennyskelpoisia vuokratulojen verotuksessa. Kuten muissakin sijoitusmuodoissa, myös asuntosijoittamiseen kuuluu riskejä eikä kaikkiin mahdollisiin riskeihin voi mitenkään varautua vakuutuksilla.  

”Vuokranantaja voi vakuutusten lisäksi vähentää riskejä merkittävästi omalla toiminnallaan, sillä esimerkiksi vuokralaisen valinnalla on suuri merkitys. Rahallinen puskuri takataskussa on myös hyvä varautumiskeino yllättäviin tilanteisiin”, Penttilä muistuttaa.  

Suomen Vuokranantajat ry teettää vuosittain vertailun markkinoilla tarjolla olevista yksityisten vuokranantajien vakuutusvaihtoehdoista. Vertailun toteutti Söderberg & Partners Oy:n vakuutusmeklari Pekka Määttä. Vertailuun voi tutustua Suomen Vuokranantajien jäsensivuilla (vain jäsenet) tai pyytämällä sitä mediakäyttöön Kiia Etelävuorelta tai Saara Penttilältä.  

Saara Penttilä 
juristi 
Suomen Vuokranantajat ry 
saara.penttila@vuokranantajat.fi 
p. 0505266171

Kiia Etelävuori 
viestintäjohtaja  
Suomen Vuokranantajat ry 
p. 050 557 6488 
kiia.etelavuori@vuokranantajat.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 30 000 vuokranantajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Kutsu medialle la 23.11.: Vuokranantaja 2024 – Suomen suurin asuntosijoittamisen ja vuokranantamisen tapahtuma12.11.2024 11:05:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajat ry:n Vuokranantaja 2024 -seminaarissa Messukeskuksessa lauantaina 23.11. klo 13–17 puhujina ovat muun muassa valtiovarainministeri Riikka Purra sekä ETLAn toimitusjohtaja Aki Kangasharju. Yksityiset vuokranantajat vuokraavat noin 380 000 asuntoa ympäri Suomen ja niissä asuu yli puoli miljoonaa ihmistä. Lähes 40 prosenttia kaikista Suomen vuokra-asunnoista on yksityisten vuokranantajien tarjoamia.

Vuokrakehityksen ääripäät: pääkaupunkiseudun yksiöt pitävät perää ja Hämeenlinnan sekä Tampereen kolmiot vetävät rekeä17.10.2024 09:11:35 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2024 kolmannelta neljännekseltä heinä-syyskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat vuodentakaisesta koko maassa 1,3 prosenttia. Vuokrien vuosimuutos jatkoi pääkaupunkiseudulla maltillisesti positiivisena (0,5 %) kun taas muualla Suomessa vuokrat kehittyivät edelleen selvästi nopeammin (1,8 %). Vuokrien kehityksessä on huomattavaa vaihtelua sekä alueellisesti että huonelukukohtaisesti. Samalla kun Vantaalla nähdään jopa laskevia vuokria, niin Hämeenlinnassa, Tampereella ja Rovaniemellä kolmioiden vuokrakehitys yltää yli kolmeen prosenttiin, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye