re:mount

Tamperelainen USK Rakennus liittyy re:mount-konserniin

Jaa

Korjausrakennuskonserni re:mount ostaa Tampereen ja Pirkanmaan johtaviin korjausrakentajiin kuuluvan USK Rakennuksen. Koko henkilöstö jatkaa vanhoina työntekijöinä.

Henkilökuva USK Rakennuksen Jussi Paussusta
Jussi Paussu, USK Rakennus Laura Vesa

Vuonna 2011 perustetun USK Rakennuksen toiminta keskittyy korjausrakentamiseen Tampereella ja Pirkanmaalla, jossa se tarjoaa linja- ja vesijohtosaneerauksia sekä perinteisellä että KVR-urakointimallilla. Lisäksi yhtiö toteuttaa vuokrataloyhtiöiden asuntokorjaamista sekä toimitilojen sisäremontteja. Määrätietoisesti kasvaneen yhtiön liikevaihto nousee tänä vuonna noin 14 miljoonaan euroon.

– Menestymisemme on hyvän joukkueemme yhteinen saavutus. Jokainen meistä haluaa palvella asiakkaita ammattitaitoisesti. Omaan ydintiimiimme kuuluu noin 30 ammattilaista, minkä lisäksi työllistämme vakiokumppaneitamme. Yhteensä työmaillamme työskentelee noin sata korjausrakentajaa, USK Rakennuksen toimitusjohtaja Jussi Paussu kertoo.

– Olemme kasvaneet sellaiseen kokoon, että on hyvä saada taustatukea strategiseen suunnitteluun, hankintoihin sekä yrityksen kehittämiseen. Yrittäjävetoinen re:mount tarjoaa meille juuri sitä, Paussu sanoo.

re:mount-konserni ostaa USK Rakennuksen koko osakekannan. Yrityskaupalla ei ole vaikutusta henkilöstön asemaan, vaan kaikki jatkavat vanhoina työntekijöinä. Samassa yhteydessä myyjät eli toimitusjohtaja Jussi Paussu, talouspäällikkö Iisa Karhu, työpäällikkö Niko Kinnari sekä perustaja Sakari Kinnari liittyvät re:mount-konsernin osakkaiksi. re:mountilla on yhteensä yli 80 henkilöstöosakasta.

re:mount-konserni laajenee USK Rakennuksen myötä Pirkanmaalle

re:mount-konsernilla on kahdeksan tytäryhtiöitä pääkaupunkiseudulla ja Turun seudulla, ja USK Rakennuksen myötä se kasvaa alueellisesti. Tampereen seudulta on kuultu paljon uutisia kiinteistöinvestoinneista, mutta korjausrakentajille riittää myös töitä.

– Halusimme laajentaa toimintaamme Pirkanmaalle, koska se kuuluu Suomen tärkeimpiin talousalueisiin. Asunto- ja toimitilakantaa on rakennettu viime vuosikymmeninä paljon, joten korjausvelkaa on muodostunut aivan kuten Helsingin ja Turun seuduillakin, re:mount-konsernin toimitusjohtaja Iisakki Koski toteaa. 

– USK Rakennuksen yrittäjien tavoitteet sopivat hienosti yksiin meidän kanssamme, ja Jussia ja kumppaneita arvostetaan varmoina tekijöinä Tampereen seudun markkinoilla. re:mount haluaa löytää juuri tällaisia yrityksiä, joilla on samanlainen pitkän tähtäimen visio korjausrakentamisesta kuin meillä, sekä hyvät palveluprosessit, vahva organisaatio ja näytöt terveellä pohjalla olevasta liiketoiminnasta, Koski jatkaa.

Tampereen seudulla eniten korjausvelkaa 1970- ja 1980-luvun kerrostaloissa

USK Rakennus kuuluu Tampereen ja Pirkanmaan johtaviin korjausrakennusyrityksiin. Yhtiön toimipaikka sijaitsee Tampereella, ja se urakoi laajalla alueella myös naapurikunnissa, kuten Kangasalla, Nokialla, Ylöjärvellä, Pirkkalassa, Lempäälässä, Hämeenlinnassa ja Valkeakoskella.

Yhtiö toteuttaa korjausrakentamisen projekteja taloyhtiöihin, toimistoihin ja muihin liiketiloihin joko urakkamuotoisesti tai KVR- eli kokonaisvastuu-urakointina, jolloin se vastaa myös suunnittelusta.

– KVR-urakointi on kustannustehokas remontointitapa esimerkiksi linjasaneerausten ja vesijohtoremonttien yhteydessä. Kun vesijohdot ja viemärit ikääntyvät, ne voivat aiheuttaa vuotoja, putkirikkoja ja kosteusvaurioita. Talot ovat kuitenkin yksilöitä. Toisinaan tarvitaan linjasaneeraus eli perinteinen putkiremontti, jossa rakennuksen putkistot korjataan tai uudistetaan perusteellisesti, joskus riittää sukitus eli viemäreiden sisäpintojen pinnoitus. Joskus rahoitus asettaa reunaehdot sille, mitä voidaan kerralla korjata. KVR-urakassa talokohtaiset tarpeet voi parhaiten huomioida, USK Rakennuksen Jussi Paussu sanoo.

– Tampereen seudulla eniten putkiremontteja tehdään 1970- ja 1980-luvun kerrostaloihin, mutta ei ole tavatonta, että uudemmatkin talot tarvitsevat korjaamista. Siksi taloyhtiöiden kannattaa tutkituttaa putkien kuntoa säännöllisesti muutaman vuoden välein, Paussu kertoo.

Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailu- ja kuluttajaviranomaisen (KKV) hyväksyntää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Henkilökuva USK Rakennuksen Jussi Paussusta
Jussi Paussu, USK Rakennus
Laura Vesa
Lataa
Kuvassa Remount:in Iisakki Koski
Iisakki Koski, re:mount
Laura Vesa
Lataa
Kuvassa vasemmalta oikealle Niko Kinnari, Iisa Karhu ja Jussi Paussu ja Iisakki Koski.
Kuvassa Niko Kinnari (vas.), Iisa Karhu ja Jussi Paussu ja Iisakki Koski.
Laura Vesa
Lataa
Kuvassa Niko Kinnari, Iisakki Koski sekä Jussi Paussu ja Iisa Karhu.
Kuvassa Niko Kinnari (vas.), Iisakki Koski sekä Jussi Paussu ja Iisa Karhu.
Laura Vesa
Lataa
Kuvassa Niko Kinnari (vas.), Iisa Karhu ja Jussi Paussu (USK Rakennus) ja Iisakki Koski (Remount).
Kuvassa Niko Kinnari (vas.), Iisa Karhu ja Jussi Paussu (USK Rakennus) ja Iisakki Koski (Remount).
Laura Vesa
Lataa

USK Rakennus lyhyesti

USK Rakennus Oy on tamperelainen korjausrakennusurakoitsija, joka keskittyy kerrostalojen linjasaneerauksiin ja asuntokorjauksiin sekä ja toimitilakorjauksiin Pirkanmaan alueella. USK Rakennus toteuttaa taloyhtiöille ja kiinteistönomistajille linja-, vesijohto- ja kiinteistösaneerauksia.

USK Rakennus työllistää noin 30 korjausrakentamisen ammattilaista ja yhtiön liikevaihto vuonna 2023 oli 10,8 miljoonaa euroa.

www.uskrakennus.fi

re:mount-konserni lyhyesti

re:mount-konserni korostaa korjausrakentamisessa toiminnan paikallisuutta. Tytäryhtiöt Renevo, Remonttipartio, Laxal, PC-Saneeraus, Uudenmaan Rakentaja-Talo, Casaneera, MK Facade sekä Robert Rakentajat palvelevat kukin omaa asiakaskuntaansa pääkaupunkiseudulla sekä Turun seuduilla. Renevolla on lisäksi toimintaa Lahdessa ja Jyväskylässä. 

re:mount-konsernin yhtiöt tarjoavat linjasaneeraus-, asuntokorjaus-, toimitilakorjaus- sekä julkisivusaneerauspalveluita asuinkerrostaloille ja toimitilakiinteistöille. Konsernin liikevaihto (pro forma) on viimeisen 12 kuukauden ajalla ollut noin 150 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on lähes 300 korjausrakentamisen ammattilaista.

www.remount.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta re:mount

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye