Pellervon taloustutkimus PTT

Uudet tietovisualisoinnit kertovat, millainen on puunkorjuun ja puunkuljetuksen merkitys Suomessa – aineisto on kaikkien vapaassa käytössä

Jaa

Pellervon taloustutkimus PTT on julkaissut kaksi visuaalista koostetta puunkorjuun ja puunkuljetuksen taloudellisesta merkityksestä metsäsektorilla. Esitykset perustuvat tuoreisiin tilastoihin ja tutkittuun tietoon. Ne on julkaistu metsäalan ammattilaisten, muiden toimijoiden ja aiheesta kiinnostuneiden vapaaseen käyttöön.

”Tavoitteena on parantaa erilaisten sidosryhmien ja päättäjien ymmärrystä puunkorjuusta ja -kuljetuksesta sekä sen merkityksestä osana metsäsektorin arvoketjua. Lisäksi aineisto soveltuu puunkorjuun ja -kuljetuksen toimijoille ja metsäammattilaisille viestintätyöhön”, sanoo metsäekonomisti Matti Valonen.

Kaksi yhden sivun mittaista infografiikkaa tuovat esiin puunkorjuun ja -kuljetuksen roolin metsäsektorilla sekä merkityksen työllistäjänä eri puolilla Suomea. Mukana on tietoa esimerkiksi alan yritysten talousluvuista ja työntekijämääristä, sekä puun kuljetusmääristä ja metsäkonekalustosta. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi:

  • Puunkorjuun osuus kaikkien alkutuotannon yritysten liikevaihdosta oli 43 prosenttia
  • Raakapuun, hakkeen ja purun osuus kaikesta kuorma-autoliikenteen kuljetussuoritteesta oli 16 prosenttia

Infografiikat perustuvat pääasiassa Luonnonvarakeskuksen, Tilastokeskuksen, Metsätehon ja Traficomin tilastotietoihin sekä PTT:n tutkijoiden sekä Koneyrittäjät ry:n ja Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n asiantuntemukseen. Mukaan on valikoitu erityisesti tietoja, joiden ymmärryksestä alan asiantuntijat ovat havainneet vajetta eri sidosryhmillä.

Lisäämällä puunkorjuun ja -kuljetuksen tunnettuutta voidaan myös luoda pohjaa rakentavalle keskustelukulttuurille sekä metsiä koskevalle tietopohjaiselle päätöksenteolle.

Kokonaisuudet on suunniteltu niin, että yksittäisiä tietoja voi irrottaa erilleen ja käyttää esimerkiksi diaesitysten tai sosiaalisen median päivitysten kuvituksena.

Hankkeen tulokset on julkaistu PTT:n verkkosivuilla osoitteessa https://www.ptt.fi/julkaisut/puunkorjuun-ja-kuljetuksen-infograafit/

Eri tiedostomuodoissa ladattavien infograafien lisäksi sivuilla on täsmällinen lähdeluettelo. Graafeja päivitetään loppuvuodesta uusimmilla puunkorjuun tilastotiedoilla.

Hanketta ovat rahoittaneet Metsämiesten Säätiö, Koneyrittäjät ry ja Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry. Lahjoitukset ja säätiöfuusiot ovat tärkeä osa Metsämiesten Säätiön yleishyödyllisen toiminnan vaikuttavuutta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

PTT, Matti Valonen, metsäekonomisti, p. 040 164 8151

Koneyrittäjät ry, Simo Jaakkola, varatoimitusjohtaja, p. +358 40 900 9414 

Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry, Kari Palojärvi, toiminnanjohtaja, p. +358 500 376 618

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT

Trumpin politiikka tuo alijäämiä ja hidastuvaa talouskasvua – Suomelle ja Euroopalle avautuu myös mahdollisuuksia12.12.2024 08:38:17 EET | Tiedote

Donald Trumpin valinnalla Yhdysvaltojen presidentiksi on merkittäviä vaikutuksia sekä Yhdysvaltojen että koko maailman talouteen. Pellervon taloustutkimus PTT:n toimitusjohtaja Markus Lahtinen arvioi, että Trumpin toimet hidastavat talouskasvua ja kasvattavat alijäämiä. Ukraina on yhä arvoitus, mutta puolustusmenojen suureenkin kasvuun on Suomessa varauduttava – ja uusia menoja on voitava rahoittaa osin velalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye