Vihreää vetyä ja vihreää kultaa – Helsingin yliopiston innovaatiot Slushissa
Helsingin yliopisto ja Slush ovat tehneet menestyksekästä yhteistyötä jo kymmenen vuoden ajan. Tänä vuonna yliopisto esittelee osastollaan kahdeksan innovaatiota ja järjestää virallisen oheistapahtuman, Y Sciencen.
Helsingin yliopisto tuo startup-tapahtuma Slushiin 20.-21.11.2024 ratkaisuja, jotka vastaavat muun muassa erilaisiin energiatalouden, kestävyyden ja terveyden haasteisiin:
ReLIGHT vauhdittaa kestävyysmurrosta tekemällä vihreän vedyn tuotannosta halvempaa. Uusi katalyyttiteknologia mahdollistaa sen, että vetyä voidaan tuottaa vedestä hyödyntämällä pienempiä määriä kallista platinaa. Uraauurtava innovaatio voi auttaa tekemään monista teollisuudenaloista hiilineutraaleja.
Futumine on kehittänyt uuden menetelmän vihreän ja puhtaan kullan kierrättämiseksi elektroniikkajätteestä. Teknologian avulla elektroniikkajätteestä saadaan eroteltua kulta nopeasti ja vaarallisia kemikaaleja välttäen. Kullan tehokkaampi kierrättäminen vähentää myös ympäristöä kuormittavan kaivostoiminnan tarvetta.
Väki Insightin tekoälyä hyödyntävä työkalu auttaa kaupunkeja valitsemaan käyttöönsä parhaat demokratiaa tukevat innovaatiot. Demokraattisilla innovaatioilla tarkoitetaan uusia käytäntöjä ja teknisiä ratkaisuja, joiden avulla asukkaat voivat osallistua elämäänsä ja yhteisöihinsä vaikuttaviin ratkaisevan tärkeisiin päätöksiin.
Syövän hoitoon keskittyvät innovaatiot
Multivision Diagnostics kehittää tekoälyohjelmaa, jonka avulla jokaiselle potilaalle pystytään laatimaan niin sanottu syöpäspesifinen sormenjälki. Jäljen perusteella potilaalle voidaan räätälöidä yksilöllisiä hoitoja. ReCurE kehittää lempeämpiä syöpälääkkeitä, jotka tarjoaisivat vaihtoehdon kemoterapialle. SOLID-IO auttaa kehittämään uusia immunoterapioita syöpäpotilaille nopeammin ja edullisemmin.
Y Science keskittyy elämäntieteen kysymyksiin
Helsingin yliopiston järjestämä Slushin virallinen sivutapahtuma Y Science kokoaa 20.11. yhteen tiedeyhteisön ja yritysmaailman toimijat etsimään yhdessä ratkaisuja esimerkiksi terveyteen, ruokajärjestelmiin sekä biopohjaisiin materiaaleihin liittyviin kysymyksiin. Tapahtuma on avoin kaikille, mutta vaatii rekisteröitymisen.
Y Sciencessä käydään keskusteluja sekä kuullaan asiantuntijapuheenvuoroja. Pitch-finaalissa tiimit kilpailevat kolmessa kategoriassa: terveys, ruokateknologia sekä uudet materiaalit. Science to Business Runway esittelee seitsemän Helsingin yliopiston elämäntieteiden tutkimuksesta ponnistavaa uutta ratkaisua.
Helsingin yliopisto haluaa olla yksi Pohjoismaiden johtavista tiede- ja tutkimusinnovaatioiden tekijöistä
Innovaatiotoiminta on keskeinen osa Helsingin yliopiston toimintaa. Yliopisto kaupallistaa syntyneitä innovaatioita aktiivisesti ja rakentaa vahvoja kumppanuuksia yritysten kanssa eri tutkimusaloilla. Lisäksi yliopisto kehittää opiskelijoiden yrittäjyys- ja työelämätaitoja.
– Me Helsingin yliopistossa uskomme, että korkeatasoinen perustutkimus toimii kasvualustana tulevaisuuden innovaatioille ja teknologioille. Parhaimmillaan innovaatiot parantavat hyvinvointiamme ja auttavat rakentamaan kestävämpää tulevaisuutta, innovaatioasioista vastaava vararehtori Jouni Hirvonen sanoo.
Helsingin yliopisto ja sen teknologiansiirrosta ja tutkimuksen kaupallistamisesta vastaava yhtiö Helsingin Innovaatiopalvelut Oy ovat Slushin pääyhteistyökumppaneita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot: Viestinnän asiantuntija Kati Salmivaara, kati.salmivaara@helsinki.fi, p. 050 317 5782
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Arvot heijastuvat varsinkin korkeakoulutettujen eurooppalaisten äänestyskäyttäytymiseen2.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Uusi Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa arvojen ja äänestyskäyttäytymisen välisen yhteyden. Arvojen yhteys puolueen näkemyksiin on vahvempi sosiaalisten ja kulttuuristen kuin taloudellisten kysymysten kohdalla.
Nuoria ja lapsiperheitä koskeva poliittinen puhe on muuttunut pahoinvointipainiksi 2000-luvulla29.11.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Lapsia, nuoria ja lapsiperheitä koskevissa eduskuntaesityksissä on yhä enemmän poliittista signalointia eli arvojen ja intressien esiintuomista. Tällainen poliittinen puhe on muuttunut huolen- ja pelonsekaiseksi reaalimaailman negatiivisten tapahtumakulkujen ruotimiseksi ja kriittissävytteiseksi poliittiseksi vastakkainasetteluksi.
Esihistoriallisen ajan metsästäjä-keräilijät kuulivat kallioon maalattujen hirvien puhuvan25.11.2024 09:54:11 EET | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkijat suorittivat akustisia impulssivastemittauksia 37 kalliomaalauskohteen edustalla ja havaitsivat, että samat kallioseinämät, joihin on maalattu hirvien, ihmisten ja veneiden kuvia, heijastavat myös tehokkaasti ääntä.
Lintujen talviruokintapaikkojen määrät vähenevät20.11.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan entistä harvempi suomalainen ruokkii lintuja. Suurimmat syyt ruokinnan vähenemiseen ovat havainnot rotista ja taloyhtiöiden tiukentuneet säännöt. Yksittäisillä ruokintapaikoilla linnuille tarjotaan kuitenkin entistä enemmän ja monipuolisempaa ruokaa.
Psykiatrisen diagnoosin synty potilaan ja ammattilaisen välillä tehtävä näkyvämmäksi19.11.2024 11:33:33 EET | Tiedote
Usein menettely psykiatristen häiriöiden antamisen taustalta häivytetään, vaikka käsitys persoonallisuushäiriön diagnoosista rakentuu potilaan ja ammattilaisen välisessä vuorovaikutuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme