Duunitori Group jatkaa kasvuaan – ostaa ruotsalaisen palkkatietopalvelun
Duunitori Group vahvistaa asemaansa Ruotsissa ostamalla yhden maan suurimmista palkkavertailupalveluista. Allalöner-sivusto tulee osaksi Jobbland.se-työnhakupalvelua.

Duunitori Group ostaa Allalöner-sivuston, joka on yksi Ruotsin suurimmista palkkatietopalveluista. Sivustolta löytyy tällä hetkellä yli 130 000 palkkaa. Palkkatiedot on kerätty julkisista tietokannoista, ammattiliitoilta, Ruotsin tilastokeskuksesta ja yksityishenkilöiltä.
”Tiedot palkoista edistävät työmarkkinoiden kohtaantoa. Allalöner tarjoaa meille uusia tapoja tuoda osaajat ja työnantajat lähemmäs toisiaan”, sanoo Duunitori Groupin toimitusjohtaja Thomas Grönholm.
”Sivuston ostaminen tukee myös tavoitettamme edistää palkka-avoimuutta.”
Kattavaa palkkatietoa työnhakijoille
Allalöner tulee osaksi Duunitori Groupin Jobbland-työnhakupalvelua, joka on toiminut Ruotsissa vuodesta 2019.
”Haluamme tarjota työpaikkojen ohella kattavaa palkkatietoa työnhakijoille ja kannustaa työnantajia palkka-avoimuuteen”, Grönholm sanoo.
Yrityskauppa vahvistaa Duunitori Groupin asemaa Ruotsissa. Aiemmin tänä vuonna suomalaisyritys osti länsinaapurin johtavan työnantajabränditoimiston Keeparon.
”Tavoitteemme on olla vuoteen 2028 mennessä Pohjoismaiden johtava rekrymarkkinointiyritys.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Thomas GrönholmToimitusjohtaja ja perustajaDuunitori Oy
Puh:+358 40 544 4523thomas.gronholm@duunitori.fiMaiju KarhunenViestintäpäällikköDuunitori Oy
Puh:+358 50 585 7001maiju.karhunen@duunitori.fiKuvat

Duunitori on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2023 Duunitorilla vierailtiin yli 50 miljoonaa kertaa. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun. Vuonna 2023 Duunitori rantautui Norjaan ja osti paikallisen Jobbsafari-työnhakupalvelun. Vuonna 2024 Duunitori jatkoi kasvuaan Ruotsissa ostamalla Keeparo-työnantajabränditoimiston ja Allalöner-palkkatietopalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Työnantajat ovat varautuneet palkka-avoimuuteen yllättävän hyvin – nämä ovat suurimmat ongelmat15.4.2025 11:46:29 EEST | Tiedote
EU-direktiivi haastaa työnantajia edistämään palkka-avoimuutta. Duunitorin tuore tutkimus kertoo, miten suuret organisaatiot ovat valmistautuneet palkka-avoimuuteen ja mikä siinä on hankalinta.
Näillä työnantajilla on paras maine – suurten organisaatioiden päättäjät kertovat9.4.2025 10:09:52 EEST | Tiedote
Duunitorin tuore tutkimus kertoo, mitkä suomalaiset työnantajat ovat tehneet vaikutuksen suurten organisaatioiden päättäjiin. Asiantuntija avaa, miksi tietyt työnantajabrändit menestyvät ja mihin työnantajien pitäisi panostaa.
Työpaikkojen määrä romahti – näillä aloilla ja alueilla on eniten töitä3.4.2025 05:03:00 EEST | Tiedote
Alkuvuonna julkaistiin huomattavasti vähemmän työpaikkailmoituksia kuin viime vuonna. Lue myös, miltä työmarkkinatilanne näyttää eri aloilla ja alueilla.
Yllätyskäänne: rakennusalan työpaikkojen määrä kasvoi – näitä tekijöitä haetaan eniten26.3.2025 11:43:30 EET | Tiedote
Talouden epävakaus on heijastunut jo pitkään rakennusalan työllisyystilanteeseen. Duunitorin tuore data kertoo, että alalla on vihdoin nähtävissä piristymistä. Lue myös, millaisia tehtäviä on nyt eniten auki ja mitä rakennusalan ammattilaiset peräänkuuluttavat.
Ensi kesälle harmillisen vähän kesätöitä – hakijoilta tiukat terveiset työnantajille13.3.2025 05:02:00 EET | Tiedote
Talouden epävarmuus näkyy kesätöiden määrässä myös ensi kesänä. Lue myös, mitkä ovat yleisimmät tavat saada kesätyö ja mitä hakijat toivovat työnantajilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme