Työllisyyskatsaus │ Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaalla lokakuussa
Lokakuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 28 167 henkilöä, joka on 4 442 henkilöä enemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Pirkanmaan työttömyysaste oli lokakuussa 10,9 prosenttia. Maakuntavertailussa Pirkanmaan työttömyys kasvoi jälleen eniten. Avoimien työpaikkojen määrä on laskenut lokakuussa sekä vuosi- että kuukausitasolla vertailtaessa.

- Arvio seuraavalta vuosineljännekseltä on, että työttömien lukumäärä nousisi vielä hieman. Tilanteeseen vaikuttavat yritysten vähentynyt tarve palkata uutta työvoimaa. Uusien avoimien työpaikkojen määrän aleneminen jatkuu vuositasolla vertailtaessa myös alkuvuonna 2025. Tilanne kertoo sekä kysynnän hiipumisesta että työtehtävien ilmeisestä täyttymisestä. Odotettavissa on vuoden 2025 alkupuolelle lievää muutosta positiiviseen suuntaan vuoden 2024 lokakuun lukuihin verrattuna, arvioi Pirkanmaan ELY-keskuksen ennakointiasiantuntija Juha Salminen.
Suurimmat työttömien määrät ammattiryhmittäin
- palvelu- ja myyntityö 5 160 henkilöä,
- rakennus-, korjaus- ja valmistustyö 4 678 henkilöä,
- erityisasiantuntijan työ 4 143 henkilöä,
- asiantuntijatyössä 2 594 henkilöä,
- muut työntekijät 2 105 henkilöä.
Lokakuussa ammatteihin lukeutumattomia työttömiä työhakijoita oli 5 323 henkilöä. Ammatteihin lukeutumattomien määrä kasvoi 33 prosenttia eli 1 322 henkilöä edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta.
Pitkäaikaistyöttömien määrä jatkoi kasvua
Yli vuoden työttömänä työnhakijana olleiden määrä nousi edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Lokakuussa oli 9 485 yli vuoden työttömänä ollutta henkilöä. Vastaavaan ajankohtaan verrattuna vuotta aiemmin oli kasvua 2 324 henkilöä. Syyskuuhun 2024 vertailtuna kasvua oli 295 henkilöä.
Yli 2 vuotta työttömänä olleita oli lokakuussa 4 297 henkilöä, joka on 1 320 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana aikana. Pirkanmaalla rakennetyöttömiä oli 51,5 prosenttia kaikista työttömistä työnhakijoista, määrällisesti 14 511 henkilöä.
Pirkanmaan työttömyysaste oli syyskuussa 10,9 prosenttia
Vertailuna muiden maakuntien työttömyysasteita:
- Pohjanmaa 6,9 prosenttia,
- Etelä-Pohjanmaa 7,3 prosenttia,
- Lappi 9,2 prosenttia,
- Kainuu 9,7 prosenttia,
- Varsinais-Suomi 10,0 prosenttia,
- Satakunta 10,2 prosenttia,
- Pohjois-Savo 10,5 prosenttia,
- Uusimaa 10,8 prosenttia ja
- Etelä-Savo 10,9 prosenttia.
Alle 7 prosentin työttömyysaste oli Pirkanmaan kunnista Juupajoella, Kihniössä ja Pälkäneellä
Alle 8 prosentin työttömyysaste oli Lempäälässä, Punkalaitumella, Vesilahdella ja Ylöjärvellä.
Suurimmat työttömien työnhakijoiden määrien kasvut vuositasolla olivat
- Tampereella 2 797 henkilöä,
- Nokialla 382 henkilöä,
- Kangasalla 226 henkilöä,
- Pirkkalassa 149 henkilöä,
- Lempäälässä 129 henkilöä,
- Ylöjärvellä 126 henkilöä.
- Hämeenkyrössä 117 henkilöä ja
- Sastamalassa 118 henkilöä.
Koko maan tilanne
Työttömien ja lomautettujen määrä nousi koko maassa vuositasolla 29 082 henkilöllä. Koko maan keskimääräinen työttömyysaste oli 10,6 prosenttia. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 285 152 henkilöä, joista lomautettujen osuus oli 21 734 henkilöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus
Ennakointiasiantuntija Juha Salminen
Puhelin 0295 036 208
sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Liitteet
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Suunnitteilla ympäristö- tai ilmastoinvestointi? Pirkanmaan maaseutualueille 800 000 euroa rahoitusta10.4.2025 15:23:32 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskuksella on jaettavissa lähes 800 000 euroa maaseudun yleishyödyllisiin ympäristö- ja ilmastoinvestointeihin vuonna 2025. Tukea kohdennetaan erityisesti luonnonvarojen kestävään hoitoon ja vesien suojeluun sekä luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.
Yli 10 miljoonan jättisumma maaseudun kehittämiseen Pirkanmaalla7.4.2025 15:58:23 EEST | Tiedote
Yrityksille ja kehittämishankkeille on Pirkanmaalla tänä vuonna tarjolla yli 10 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta. Pirkanmaan ELY-keskuksen osuus potista on ennätyksellinen 8 miljoonaa euroa ja paikallisten Leader-ryhmien yhteensä 2,2 miljoonaa euroa.
Katso Pirkanmaan kesän 2025 tietyöt Tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta2.4.2025 08:37:13 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on julkaissut Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelman vuodelle 2025. Suunnitelmassa esitetään vuoden 2025 tienpitotoimenpiteet. Lisäksi suunnitelmassa kerrotaan toiminnan taustoista, rahoituksesta ja siihen on kerätty linkkejä tarkempiin tietoihin ja tausta-aineistoihin.
Pirkanmaalla siirrytään kesänopeuksiin 2.4.202531.3.2025 13:14:15 EEST | Tiedote
Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset poistetaan maanteiltä keskiviikosta 2.4. alkaen. Muutokset astuvat voimaan heti nopeusrajoitusmerkkien vaihdon myötä. Tielläliikkujien on otettava kevään mahdollisesti vaihtelevat olosuhteet huomioon niin ajamisessa kuin rengasvalinnassakin.
Metsätaloudelle herkät vesistöt -aineisto auttaa metsätaloustoimien suunnittelussa27.3.2025 10:42:08 EET | Tiedote
Valtakunnallinen aineisto metsätalouden vaikutuksille herkistä vesistöistä on valmistunut. ELY-keskusten ja Suomen ympäristökeskuksen (Syke) yhteistyönä laatiman aineiston tarkoituksena on auttaa huomioimaan metsätaloudelle herkät vesistöt jo siinä vaiheessa, kun metsänhoidon toimenpiteitä ryhdytään suunnittelemaan. Aineiston avulla pyritään helpottamaan suunnittelutyötä, jotta vesistöihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia voidaan ehkäistä ja vähentää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme