Rajavartiolaitos ja lääkärihelikopteripalvelu ovat julkishallinnon maineikkaimmat – Poliisi suurin nousija
T-Median toteuttamassa julkishallinnon Luottamus&Maine 2024 -tutkimuksessa maineikkaimmiksi organisaatioiksi nousivat kansallinen lääkärihelikopteripalvelu FinnHEMS ja Rajavartiolaitos. Maineikkaimpien kärjestä löytyvät lisäksi Hätäkeskuslaitos ja Pelastustoimi. Suurinta mainenousua teki poliisi.
Julkishallinnon organisaatioiden mainetta tutkittiin loka-marraskuussa 2024, ja tutkimukseen vastasi yhteensä 10 561 suomalaista. Kärkeen sijoittuneista organisaatioista FinnHEMSin ja Rajavartiolaitoksen mainearvosanat olivat molemmilla 3,87 ja Hätäkeskuslaitoksella ja Pelastustoimella 3,84.
Luottamus&Maine-tutkimusmallissa jokaiselle organisaatiolle lasketaan maineluku asteikolla 1–5.
Yleisellä tasolla julkishallinnon maine on kasvanut edellisvuodesta. Eniten nousua oli tapahtunut maineen vuorovaikutuksen osa-alueessa. Myös luottamus julkishallintoon kääntyi kolmen vuoden hienoisen laskun jälkeen nousuun ja palautui hyvälle tasolle.
“Turvallisuusviranomaisten maine on korkealla tasolla edellisvuosien tapaan. Suomalaisten luottamus viranomaisiin on jopa Pohjoismaalaisittain poikkeavaa. Tämä luottamus lujittaa yhteiskuntaa näinä polarisoivina aikoina”, T-Median kehitysjohtaja Riku Ruokolahti sanoo.
Poliisi on suurin mainenousija
Luottamus&Maine-tutkimuksen tavoitteena on kuvastaa julkisen hallinnon organisaatioiden maineen ja luottamuksen kehitystä myös organisaatio- ja kulttuuritasolla.
Suurinta mainenousua teki tänä vuonna poliisi, joka onnistui vahvistamaan mainettaan kansan parissa huomattavat 0,31 yksikköä. Poliisi saavutti tutkimuksessa mittaushistoriansa parhaat mainetulokset. Erityisen paljon maineen yksittäisistä osa-alueista nousivat vuorovaikutus, työpaikka sekä johto.
“Muutos on kokonaisuudessaan hyvin merkittävä. Aniharvoin näemme näin suuria nousuja maineessa, varsinkin, kun maine on jo entuudestaan kohtalaisella tai hyvällä tasolla. Huomionarvoista on lisäksi se, että 15–24-vuotiaiden ikäryhmässä mainemielikuvat poliisista olivat kaikkein positiivisimmat ja erinomaisella tasolla”, T-Median vanhempi neuvonantaja Nina Laakso sanoo.
“Tutkimuksemme mukaan poliisi koetaan huomattavan luotettavana. Poliisin kantoja halutaan kuulla sekä toimintaa tukea verovaroin. Kansalaiset haluavat myös lisää resursseja ja näkyvyyttä poliisille. Eli enemmän poliiseja valvomaan, partioimaan ja pitämään huolta turvallisuudesta niin liikenteessä, maaseuduilla kuin kauppakeskuksissakin.“ Laakso jatkaa.
Näin tutkimme
Julkishallinnon Luottamus&Maine 2024 -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää keskeisten julkishallinnon organisaatioiden luottamusta ja mainetta kansalaisten keskuudessa.
Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 4.10.-6.11.2024.
Kokonaisuutta on toteutettu T-Median toimesta vuosittain vuodesta 2018 lähtien. Tänä vuonna tutkimukseen osallistui 10 561 suomalaista. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15–65-vuotiaat suomalaiset valtakunnallisesti (pois lukien Ahvenanmaa). Otos on painotettu väestöä edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
Organisaatioita arvioitiin T-Median Luottamus&Maine-tutkimusmallilla, jossa organisaation saama mainepistemäärä muodostuu kahdeksan eri osa-alueen keskiarvona. Osa-alueet ovat yrityksen hallinto, talous, johtaminen, innovatiivisuus, vuorovaikutus, tuotteet & palvelut, työpaikka ja vastuullisuus. Tutkimuksessa käytettiin viisiportaista arviointiasteikkoa (1–5).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nina LaaksoVanhempi neuvonantajaT-Media Oy
Nina on eettisen johtamisen sekä vastuullisuuden asiantuntija. Nina on työskennellyt aiemmin tutkijana, SUEK ry:n tutkimuspäällikkönä sekä julkisen hallinnon johtamisen kehittäjänä.
Riku RuokolahtiKehitysjohtajaT-Media Oy
Puh:+358 400 512 200riku.ruokolahti@t-media.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
T-Media on Suomen johtava maineen tutkimiseen sekä strategiseen neuvonantoon keskittynyt yritys. Käytämme liikkeenjohtamisen teoriaan ja tilastotieteeseen perustuvia työkaluja, jotka todentavat maineen liiketoimintavaikutukset. Olemme tehneet yli 2000 Luottamus&Maine-tutkimusta yli 40 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta T-Media Oy
MUUTTUNUT EMBARGOAIKA | Kauppakeskus Mylly maineikkain jo viidettä vuotta putkeen – kauppakeskukset vahvistaneet asemaansa kuluttajien mielikuvissa10.1.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Embargo 10.1. klo 00.01 T-Median toteuttama kauppakeskusten Luottamus&Maine-tutkimus paljastaa, että kauppakeskukset ovat keskimäärin onnistuneet parantamaan mainettaan kansalaisten parissa. Hyvämaineisimmat keskukset ovat Mylly, Jumbo-Flamingo ja Mall of Tripla.
KONE ja Fazer ovat hyvämaineisimmat yritykset – Ponsse palasi kärkikolmikkoon5.11.2024 00:01:00 EET | Tiedote
T-Median toteuttama Luottamus&Maine-tutkimus paljastaa, että hyvämaineisimmat yritykset vuonna 2024 suomalaisten keskuudessa ovat KONE ja Fazer. Ponsse palasi kärkikolmikkoon vuoden tauon jälkeen.
Hyvinvointialueiden maine on heikko – asukkaat käyttävät silti mielellään palveluita29.10.2024 00:01:00 EET | Tiedote
T-Median toteuttamassa hyvinvointialueiden Luottamus&Maine 2024 -tutkimuksessa Etelä-Savon Eloisa on maineikkain hyvinvointialue. Tutkimuksessa selvitettiin kaikkien 21 hyvinvointialueen maine ja sidosryhmätuki alueiden omien asukkaiden keskuudessa.
Olympiakomitean maine ja luottamus ovat pudonneet – Salibandyliitto edelleen hyvämaineisin lajiliitto15.10.2024 00:01:00 EEST | Tiedote
T-Median toteuttamassa urheilujärjestöjen ja -liittojen Luottamus&Maine 2024 -tutkimuksessa hyvään maineeseen ylsivät Paralympiakomitea sekä Salibandyliitto. Suurimman mainenousun teki Voimisteluliitto. Jääkiekkoliiton maine jatkaa laskuaan.
Marimekon Alahuhta-Kasko on paras toimitusjohtaja – Ponsse, KONE, Gofore ja Vaisala maineikkaimmat yritykset yksityissijoittajien keskuudessa23.8.2024 00:01:00 EEST | Uutinen
Teknologiayhtiöt Ponsse, KONE, Gofore ja Vaisala ovat pörssiyhtiöiden maineikkaimpina yksityissijoittajien keskuudessa, selviää T-Median Luottamus&Maine-tutkimuksesta. Parhaaksi toimitusjohtajaksi sijoittajat nostivat Marimekon Tiina Alahuhta-Kaskon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme