Mainettaan parempi teollisuuspolitiikka -raportin julkistamistilaisuus
29.11.2024 13:03:58 EET | Uuden talousajattelun keskus UTAK ry | Kutsu
Teollisuuspolitiikasta on tullut maailmantalouden ja EU-politiikan keskeinen kysymys. Myös Suomella on edessään valintoja siitä, mihin toimialoihin, teknologioihin ja arvoketjuihin panostaa. Antti Alajan tiistaina 3.12. julkistettava raportti tekee selkoa teollisuuspolitiikan paluusta.

Kutsu tiedotusvälineille
Maailmanpolitiikassa on käynnissä teollisuuspoliittinen kilpajuoksu Yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja Kiinan välillä. Kilpajuoksu viittaa siihen, että valtiot ohjaavat yritystukia, pääomasijoituksia, infrastruktuuri-investointeja, tutkimus- ja kehittämisrahoitusta ja julkisia hankintoja ”strategisiin” kohteisiin. Esimerkiksi sähköautoilu, mikrosirut, tekoäly, aseteknologiat ja uusiutuva energia ovat saaneet viime vuosina strategisen merkityksen.
Teollisuuspoliittisen käänteen myötä EU:n valtiotukisääntelyä on löysätty. Tämä on herättänyt Suomessa huolta EU:n sisämarkkinoiden eheydestä ja pienten talouksien asemasta. Keskusteluasetelmat muuttuivat kuitenkin alkuvuodesta 2024, kun Elinkeinoelämän keskusliitto muutti mielensä valtiontukien ja EU:n rahoitusvälineiden tarpeellisuuden suhteen. Sittemmin Suomessa on vahvistunut käsitys teollisuuspolitiikasta maailmantalouden uutena realiteettina.
Myös Suomessa on siirrytty kuluvana vuonna selkeämmin valikoivan teollisuuspolitiikan aikaan. Valtion pääomasijoitusyhtiö Teollisuussijoitus tulee keskittymään aiempaa voimakkaammin suoriin sijoituksiin rahastosijoitusten sijasta. Puhtaan siirtymän teollisille investoinneille on valmisteilla verohyvitys ja investointiavustus. Hallituksen teollisuuspoliittinen strategia julkaistaan lähiaikoina, mistä odotetaan syötteitä hallituksen puoliväliriiheen.
Päivänpoliittisessa julkisuudessa julkinen talous, hyvinvointivaltio, työmarkkinat ja kulttuurisodat kiinnostavat – sinällään ymmärrettävästi – enemmän kuin Mario Draghin raportti EU:n kilpailukyvystä tai pääomasijoitustoiminta. Julkista keskustelua teollisuuspolitiikasta kuitenkin tarvitaan, sillä myös Suomella on edessään lisää valintoja siitä, mihin toimialoihin, teknologioihin ja arvoketjuihin panostaa.
Uuden talousajattelun keskuksen asiantuntijan YTM Antti Alajan 80-sivuinen raportti Mainettaan parempi teollisuuspolitiikka. Miten erikoistua kompleksisempaan ja vihreämpään tuotantoon? on ensimmäinen suomenkielinen teollisuuspolitiikan paluuta käsittelevä laajempi katsaus. Raportissa tarkastellaan teollisuuspolitiikan määritelmiä, teoreettisia perusteluja, historiallisia ajanjaksoja sekä viime vuosien keskeisiä politiikkatoimia Yhdysvalloissa, EU:ssa ja Suomessa.
Raportti julkaistaan tiistaina 3.12. klo 10.00.-11.30. keskustakirjasto Oodin (Töölönlahdenkatu 4, 00100, Helsinki) Kuutio-tilassa. Julkistamistilaisuudessa raporttia ovat lupautuneet kommentoimaan Sitran vanhempi neuvonantaja Timo Hämäläinen ja ammattiliitto Pron yhteiskuntasuhdejohtaja Maria Mäkynen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti AlajaUuden talousajattelun keskus ry
Puh:0401952041antti.alaja@utak.fiUuden talousajattelun keskus
Uuden talousajattelun keskus (UTAK) on progressiivinen ja puoluepoliittisesti sitoutumaton ajatushautomo, jonka pyrkimyksenä on keynesiläisen hyvinvointivaltion päivittäminen 2020-luvulle. UTAKin yhteiskunnallisia tavoitteita ovat demokratia, täystyöllisyys, tasa-arvo, kestävä kehitys sekä pienet varallisuus- ja tuloerot.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uuden talousajattelun keskus UTAK ry
Selvitys: Velkajarrun edellyttämä sopeutus heikentää taloutta arvioitua enemmän – veronkorotuksilla pienimmät kielteiset vaikutukset9.4.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Uuden talousajattelun keskuksen (UTAK) tuoreen ”Talouden turvavyö vai kasvun jarru?” -selvityksen mukaan julkisiin menoihin kohdistuvat leikkaukset heikentävät Suomen taloutta oletettua enemmän ja pidempään. Ensi vaalikaudella finanssipoliittisten sääntöjen edellyttämä sopeutus olisikin järkevintä tehdä pääosin veronkorotusten avulla. Lisäksi sopeutusten vastapainona tarvittaisiin kasvua ja työllisyyttä tukevia investointitoimenpiteitä.
Julkistus: Ensi vaalikauden sopeutusten vaikutukset kasvuun ja julkiseen velkaan7.4.2026 10:38:07 EEST | Kutsu
Seuraavalle hallituskaudelle suunnitellaan historiallisesti poikkeuksellisia 8–11 miljardin euron säästötoimia. Säästöt esitetään julkisuudessa välttämättöminä, mutta niiden seurauksista ei ole toistaiseksi esitetty juuri minkäänlaisia arvioita. Uuden talousajattelun keskuksen 9.4. julkistettavan raportin myötä tilanteeseen tulee muutos.
UTAK: Valtion omaisuutta myytävä miljardeilla, jos finanssipolitiikan sääntöihin ei saada helpotuksia6.3.2026 12:19:14 EET | Tiedote
Uuden talousajattelun keskuksen toiminnanjohtaja Lauri Holappa sekä SAK:n pääekonomisti Patrizio Lainà vaativat uudessa Talous & Yhteiskunta -lehdessä ilmestyneessä artikkelissaan muutoksia Suomen talouspolitiikkaa ohjaavaan säännöstöön.
Otto Kyyrönen UTAKin pääekonomistiksi2.2.2026 11:26:11 EET | Tiedote
Uuden talousajattelun keskuksen uudeksi pääekonomistiksi on valittu Otto Kyyrönen. Kyyrönen siirtyy UTAKiin SOSTEn pääekonomistin paikalta. UTAKissa Kyyrönen vastaa finanssipolitiikan analyysityöstä yhdessä toiminnanjohtaja Lauri Holapan kanssa.
Velkajarrulaki – kohti ikuista talouskuria?3.9.2025 11:46:08 EEST | Kutsu
Uuden talousajattelun keskuksen 4.9. tilaisuudessa velkajarrusta keskustelevat UTAKin toiminnanjohtaja Lauri Holappa, Tampereen yliopiston apulaisprofessori Elina Aaltio ja valtiovarainministeriön finanssineuvos Seppo Orjasniemi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme