Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälän palkinto matematiikan professori Eveliina Peltolalle
Professori Eveliina Peltolan tutkimus pyrkii ymmärtämään matematiikkaa fysiikan teorioiden takana. Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälän palkinto myönnetään vuosittain nuorelle, jo ansioituneelle matemaattis-luonnontieteellisen alan tutkijalle. Palkinto on arvoltaan 15 000 euroa ja jaetaan nyt 25. kerran.
Eveliina Peltola työskentelee professorina Aalto-yliopistossa sekä Bonnin yliopistossa Saksassa. Peltolan tutkimus keskittyy matemaattiseen fysiikkaan ja pyrkii ymmärtämään matematiikkaa fysiikan teorioiden takana. Erityisesti huomion kohteena ovat kaksiulotteiset hilamallit, jotka kuvaavat esimerkiksi aineen rakennetta, sekä kaksiulotteinen kenttäteoria, jota tarvitaan myös universumin rakenteen kuvaamiseen.
”Olen aina ollut kiinnostunut luonnontieteistä. Yliopisto-opintojeni aikana minulle valkeni, että lähinnä sydäntäni on matematiikka. Maailman rakenne hahmottui sen kautta minulle parhaiten”, Peltola kertoo.
”Totesin myös, että matematiikka miellyttää minua esteettisesti eniten: näin siinä kauneutta ja rakennetta, jotain suurempaa kuin muissa aineissa. Sisäinen kauneus ja intuitio tavallaan ohjaavat konkreettisesti muutoin abstraktia matematiikan tutkimusta.”
Peltola valmistui filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2016. Tie Bonnin yliopistoon kulki Geneven kautta, jossa Peltola työskenteli tutkijatohtorina kolmen vuoden ajan.
Tällä hetkellä Peltola johtaa Euroopan tutkimusneuvoston rahoittamaa 1,4 miljoonan euron ERC Starting Grant -hanketta. Hankkeen tavoitteena on luoda uudenlaisia työkaluja satunnaisgeometrian ja matemaattisen fysiikan mallien tutkimukseen sekä yhteyksiä matematiikan eri osa-alueiden välille. Lisäksi Peltola on mukana vastuullisena tutkijana Suomen Akatemian Satunnaisuuden ja rakenteiden huippuyksikössä ja hänellä on Akatemian rahoitus tutkimushankkeelleen Satunnaisgeometrian konformi-invarianssi.
Aktiivista toimintaa ja ahaa-elämyksiä
Peltola on julkaissut useita tutkimusartikkeleita alansa huippulehdissä ja luennoinut lukuisissa kansainvälisissä konferensseissa ja yliopistoissa. Hän toimii aktiivisesti tiedeyhteisössä ja on ollut pääjärjestäjänä merkittävissä konferensseissa. Peltola on myös Nuorten Tiedeakatemian jäsen 2020–2024 ja Julkaisufoorumin matematiikka ja tilastotiede -paneelin jäsen 2025–2028.
Parasta tutkijan työssä ovat hetket, jolloin pitkään askarruttanut kysymys löytää vastauksensa.
”Toisinaan, kun jotain ongelmaa on miettinyt kauan, tulee ahaa-elämys – näinhän se saattaisikin mennä! Nämä ovat suurempia kohokohtia kuin uraan liittyvät asiat.”
”Minulla ei ole varsinaista suosikkiongelmaa, jonka ratkaisusta haaveilisin, mutta toki tiettyjen kysymysten ratkaiseminen ja syvällisempi ymmärtäminen on tavoitteenani. Haluan myös kehittää suomalaista matematiikkaa ja erityisesti matemaattista fysiikkaa Suomessa ja kansainvälisestikin. Lisäksi toivon olevani sopiva esikuva siitä, että kuka tahansa voi olla matemaatikko, eikä sitä varten tarvitse sopia mihinkään tiettyyn muottiin”, Peltola summaa.
*****
Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälän palkinto jaetaan maanantaina 9.12. klo 17.15–19.00 Ritarihuoneella Helsingissä järjestettävässä Ilta tieteelle -tilaisuudessa. Tilaisuudessa kuullaan myös Eveliina Peltolan esitelmästä omasta tutkimuksestaan.
Median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.
Tilaisuuden ohjelma Suomalaisen Tiedeakatemian verkkosivuilla:
https://acadsci.fi/ajankohtaista/tapahtumat/ilta-tieteelle-9-12-2024/
*****
EVELIINA PELTOLA
- Professorina Aalto-yliopistossa ja Bonnin yliopistossa Saksassa
- Pyrkii ratkaisemaan matemaattiseen fysiikkaan liittyviä ongelmia. Yhdistelee tutkimustyössään monia matematiikan aloja.
- Johtaa Euroopan tutkimusneuvoston 1,4 miljoonalla eurolla rahoittamaa ERC Starting Grant -hanketta Interplay of Structures in Conformal and Universal Random Geometry (2022–2027).
SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN PALKINTO
- Myönnetään vuosittain nuorelle, jo ansioituneelle matemaattis-luonnontieteellisen alan tutkijalle.
- Arvoltaan 15 000 euroa.
- Jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2000.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suomalainen Tiedeakatemia
Pääsihteeri Pekka Aula
pekka.aula@acadsci.fi, 040 703 0952
Palkinnonsaaja
Professori Eveliina Peltola
eveliina.peltola@aalto.fi
Kuvat
Linkit
Suomalainen Tiedeakatemia
Suomalainen Tiedeakatemia on vuonna 1908 perustettu yleistieteellinen seura, jonka tehtävänä on edistää tieteellistä tutkimusta ja toimia tutkijoiden yhdyssiteenä. Järjestämme tapahtumia, edistämme tutkittuun tietoon pohjautuvaa päätöksentekoa, kustannamme tieteellisiä julkaisuja ja annamme lausuntoja tiedettä ja tieteenharjoittajia koskevissa kysymyksissä. Jaamme vuosittain yli 2,5 miljoonaa euroa apurahoina ja palkintoina suomalaiselle tieteelle. Tiedeakatemian jäseniksi kutsutaan ansioituneita tieteenharjoittajia Suomesta ja ulkomailta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomalainen Tiedeakatemia ry
Yli 1,6 miljoonaa euroa matemaattis-luonnontieteelliseen tutkimukseen Suomalaiselta Tiedeakatemialta10.12.2024 11:42:41 EET | Tiedote
Suomalainen Tiedeakatemia on jakanut 1 685 000 euroa matemaattis-luonnontieteelliseen tutkimukseen. Apurahan sai 74 tutkijaa, erityisesti apurahoja myönnettiin alkuvaiheessa oleville väitöskirjatutkijoille. Apurahat myönnettiin Tiedeakatemian hallinnoimasta Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän rahastosta.
Yli 600 000 euroa humanistiseen tutkimukseen Suomalaiselta Tiedeakatemialta15.10.2024 11:07:44 EEST | Tiedote
Suomalainen Tiedeakatemia jakoi lokakuussa 630 000 euroa humanistiseen ja yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Apurahan sai 38 tutkijaa, erityisesti apurahoja myönnettiin alkuvaiheessa oleville väitöskirjatutkijoille. Apurahat myönnettiin Tiedeakatemian hallinnoimista Eino Jutikkalan rahastosta, Emil Öhmannin Säätiöstä sekä Hilkka ja Otto Brusiinin Säätiöstä.
Suomalaisen Tiedeakatemian humanistipalkinto 2024 apulaisprofessori Visa Kurjelle14.10.2024 18:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaisen Tiedeakatemian vuoden 2024 humanistipalkinnon saa apulaisprofessori Visa Kurki. 15 000 € arvoinen palkinto myönnetään vuosittain uransa alkuvaiheessa olevalle, jo kansainvälistä mainetta saavuttaneelle humanistisen alan tutkijalle. Palkinto jaetaan Suomalaisen Tiedeakatemian tilaisuudessa Ritarihuoneella 14.10.2024.
Ilta tieteelle -tilaisuudet jatkuvat – upea kattaus huipputiedettä ja yhteiskunnallisia keskusteluja19.8.2024 07:55:00 EEST | Tiedote
Tiedeakatemian avoimet yleisötilaisuudet jatkuvat syksyllä Ritarihuoneella. Pääpuhujina nähdään tieteen akateemikot Kaisa Häkkinen, Martti Koskenniemi ja Riitta Hari sekä Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.
Väisälä-hankeapurahat apulaisprofessori Oscar Kiviselle ja apulaisprofessori Maaria Nordmanille14.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Tutkimusryhmän perustamiseen tarkoitetut tukimuodot ovat Suomessa harvinaisia. Suomalaisen Tiedeakatemian 150 000 euron arvoiset Väisälä-hankeapurahat olivat haettavana kuluvana keväänä toista kertaa. Myönnetyillä apurahoilla tutkitaan algebrallista geometriaa sekä maankuoren liikkeitä Etelämantereella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme