Tehomaksut uhkaavat nostaa kotitalouksien sähkölaskuja
Omakotiliittoa huolettaa, nähdäänkö lakiuudistuksissa kokonaiskuvaa. Kotitalouksia vaaditaan tällä hetkellä vahvasti siirtymään fossiilisista polttoaineista sähkönkäyttöön, joka lisää sähkön kulutusta. Nyt käsillä oleva uudistus uhkaa nostaa uusilla lisämaksuilla lähes 2,7 miljoonan pientalossa asuvan asumiskustannuksia.
Omakotiliitto herättelee asukkaita tehomaksujen kaavaillusta tulosta sähkönsiirtomaksuihin. Asia on etenemässä eduskuntaan. Yle uutisoi 29.11., että tehomaksujen tulo kuluttajien sähkönsiirtolaskuihin näyttää yhä varmemmalta.
Tehomaksu olisi toteutuessaan uusi elementti sähkön siirto- ja perusmaksun oheen, muistutetaan Omakotiliitosta.
”Asian valmistelu on nyt tärkeää viedä oikeaan suuntaan. Lakiin ei tule säätää liian yksityiskohtaisia rajoja. Edellytämme, että perusmaksu pienenee tai poistuu kokonaan, jos pakettiin lisätään tehomaksu”, toteaa Omakotiliiton puheenjohtaja Ari Rehnfors.
Ostaessaan sähköliittymänsä on asiakas saanut esimerkiksi käyttöönsä jatkuvasti 17 kilowattia, kun liittymän pääsulakekoko on 3 x 25 ampeeria. Tehomaksun myötä sähköverkonomistajat ja sähköverkkoyhtiöt voisivat periä uutta erillistä maksua nyt väläytellyn viiden (5) kilowatin ylittävältä käytöltä.
”Olemme ostaneet liittymässämme tietyn tehomäärän. Pitäisikö enemminkin jakeluverkkoyhtiön korvata kotitalouksille siitä, että suostumme olemaan käyttämättä sopimuksemme mukaista sähkötehoa”, miettii Rehnfors.
Nyt väläytelty teho viisi (5) kilowattia on epärealistinen eikä edes kannusta sähkönsäästöön, koska raja ylittyy arjessa jo sillä, että laittaa esimerkiksi sähkökiukaan päälle.
”Kotitaloudellahan on aina oikeus käyttää liittymäsopimuksensa mukainen teho”, muistuttaa Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander. ”Tehomaksun periminen kuluttajalta olisi nykyisellään kohtuutonta, koska kuluttajilla ei ole tällä hetkellä käytössään helppoja keinoja seurata tehokäyttöään, kuten sähkönkulutusta voi.”
Omakotiliiton näkemyksen mukaan mahdollisen tehomaksun tulee myös pohjautua riittävän laajaan sähkönkulutuksen keskiarvoon, ei vain nyt esimerkiksi esillä olleeseen yhden tunnin huippukulutukseen. Samoin on tärkeää, että mahdollinen huippukulutuksen tehomaksu koskee kuluvaa kuukautta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marju SilanderToiminnanjohtaja
Edunvalvonta, yleisjohto, sidosryhmät, viestintä, median yhteydenotot
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Omakotiliitto edustaa pientalo- ja vapaa-ajan asukkaita, toimii kohderyhmän edunvalvojana ja tarjoaa monipuolisia jäsenpalveluita. Olemme valtakunnallinen, poliittisesti riippumaton ja yleishyödyllinen kansalaisjärjestö, jossa on yli 230 jäsenyhdistystä, joihin kuuluu jo 70 000 jäsentä (kotitaloutta). Suomessa on yhteensä noin 1,2 miljoonaa omakotitaloa, joissa asuu noin 2,7 miljoonaa ihmistä. Lisäksi Suomessa on noin 0,5 miljoonaa vapaa-ajan asuntoa, joita käyttää 2,4–2,9 miljoonaa ihmistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Omakotiliitto ry
Aktiiviset asukkaat onnistuivat pitämään energiayhtiön kunnan omistuksessa24.11.2024 15:42:20 EET | Tiedote
Paikoin pilvissä huitelevat sähkön siirtomaksut voisivat olla vieläkin korkeampia ilman Omakotiliittoa. Lahdessa asukkaat estivät energiayhtiön myynnin ulkomaisille sijoittajille.
Vuoden omakotiasukas Rauni Mononen haluaa lisätä yhteisöllisyyttä17.10.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Omakotiliitto on valinnut vuoden omakotiasukkaaksi Rauni Monosen Vantaalta Vapaalasta. Hän on lisännyt yhteisöllisyyttä alueella järjestämällä aktiivisesti tapahtumia ja tehnyt arvokasta vapaaehtoistyötä toimimalla Vapaalan omakotiyhdistyksen hallituksessa neljätoista vuotta.
Mökin sijainnilla vaikutusta maksuihin5.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Millaisia kustannuksia mökkeily tuo mukanaan kiinteistöveron, sähkön ja jätemaksujen osalta? Tätä tarkasteltiin Omakotiliiton selvityksessä. Kalleimmalla mökkipaikkakunnalla mökkeilevä joutuu maksamaan jopa kaksinkertaisia kunta- ja aluekohtaisia maksuja verrattuna edullisimpaan kuntaan, joten ei ole samantekevää, missä kunnassa oma mökki sijaitsee.
Kuopio ja Tuusula vuoden pientalomyönteisimmät kunnat14.5.2024 13:30:00 EEST | Tiedote
Tämän vuoden pientalomyönteisimmiksi kunniksi on valittu Kuopio ja Tuusula. Molemmissa kunnissa pientaloja rakennetaan runsaasti ja yhteistyöhön kuntalaisten kanssa panostetaan, kiittävät tunnustuksen jakaneet Omakotiliitto, Hirsitaloteollisuus ja Pientaloteollisuus.
Sähkön siirtomaksussa lähes kymmenkertaisia eroja yhtiöiden välillä8.5.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Omakotiliiton vertailussa käy ilmi, että sähkön siirtoyhtiöiden hinnoittelussa on lähes kymmenkertaisia eroja. Siirron perusmaksu on edullisimmillaan 4,70 euroa ja kalleimmillaan 40,66 euroa kuukaudessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme