Raportti: Teollisuuspolitiikka on tehnyt paluun Suomeen
Antti Alajan raportti vetää yhteen keskustelua teollisuuspolitiikan paluusta Yhdysvalloissa, Euroopan unionissa ja Suomessa.
2020-luvun alun kehitystä Kiinassa, Yhdysvalloissa ja EU-maissa on luonnehtinut kiihtyvä geotaloudellinen kilpajuoksu. Kehitys on johtanut siihen, että yritystukia, pääomasijoituksia, infrastruktuuri-investointeja, tutkimus- ja kehittämisrahoitusta ja julkisia hankintoja ohjataan strategisesti tärkeisiin kohteisiin. Esimerkiksi sähköautoilu, mikrosirut, tekoäly, aseteknologiat ja uusiutuva energia ovat saaneet strategisen merkityksen.
Uuden talousajattelun keskuksen asiantuntijan YTM Antti Alajan tuore raportti Mainettaan parempi teollisuuspolitiikka. Miten erikoistua kompleksisempaan ja vihreämpään tuotantoon? korostaa, että uudenlainen teollisuuspoliittinen orientaatio näkyy myös Suomessa. ”Vaikka poliittisessa puheessa törmää edelleen käsityksiin teollisuuspolitiikan tehottomuudesta, niin tosiasiassa myös Suomessa tehdään tällä hetkellä valintoja strategisesti tärkeistä kohteista”, Alaja toteaa.
”Uudesta teollisuuspolitiikasta käy esimerkkinä se, että valmisteilla olevassa uudistuksessa valtion pääomasijoitusyhtiö Teollisuussijoitus tulee keskittymään voimakkaammin suoriin sijoituksiin. Lisäksi puhtaan siirtymän teollisille investoinneille on valmisteilla erillinen verohyvitys ja investointiavustus”, Alaja jatkaa.
”Vaikka teollisuuspolitiikan harjoittamisen tieltä on kadonnut esteitä, niin julkisten panostusten suhteen kunnianhimon taso ei ole vielä riittävä”, korostaa Alaja. Lisäksi EU:n kilpailukykyrahaston kaltaiselle rahoitusvälineelle olisi tällä hetkellä huutava tarve, sillä EU:n uudet finanssipolitiikan säännöt tekevät investointien merkittävän lisäämisen kansallisella tasolla haastavaksi.
Raportti on ensimmäinen suomenkielinen teollisuuspolitiikan paluuta käsittelevä laajempi katsaus. Raportissa tarkastellaan teollisuuspolitiikan määritelmiä, teoreettisia perusteluja, historiallisia ajanjaksoja sekä viime vuosien keskeisiä politiikkatoimia Yhdysvalloissa, EU:ssa ja Suomessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti AlajaUuden talousajattelun keskus ry
Puh:0401952041antti.alaja@utak.fiLiitteet
Linkit
Uuden talousajattelun keskus
Uuden talousajattelun keskus (UTAK) on progressiivinen ja puoluepoliittisesti sitoutumaton ajatushautomo, jonka pyrkimyksenä on keynesiläisen hyvinvointivaltion päivittäminen 2020-luvulle. UTAKin yhteiskunnallisia tavoitteita ovat demokratia, täystyöllisyys, tasa-arvo, kestävä kehitys sekä pienet varallisuus- ja tuloerot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uuden talousajattelun keskus UTAK ry
Mainettaan parempi teollisuuspolitiikka -raportin julkistamistilaisuus29.11.2024 13:03:58 EET | Kutsu
Teollisuuspolitiikasta on tullut maailmantalouden ja EU-politiikan keskeinen kysymys. Myös Suomella on edessään valintoja siitä, mihin toimialoihin, teknologioihin ja arvoketjuihin panostaa. Antti Alajan tiistaina 3.12. julkistettava raportti tekee selkoa teollisuuspolitiikan paluusta.
Vierailuluento EU:n uusista taloussäännöistä ja niiden vaikutuksesta Suomeen16.9.2024 14:25:16 EEST | Kutsu
Taloustieteen tohtori ja ajatuspaja Bruegelin vanhempi neuvonantaja Zsolt Darvas avaa 18.9. vierailuluennollaan Helsingissä EU:n uusia taloussääntöjä ja niiden vaikutuksia Suomen kannalta. Bruegelin esittämien laskelmien mukaan Suomelta vaaditaan päivitettyjen sääntöjen perusteella kovinta sopeutusta koko EU-alueella.
Eurooppalaisen talouskuripolitiikan haastava asiantuntijaverkosto rantautuu Suomeen6.10.2023 13:00:58 EEST | Tiedote
Suomeen on perustettu uusi aatteellisesti progressiivinen ja puoluepoliittisesti sitoutumaton ajatushautomo Uuden talousajattelun keskus (UTAK). UTAK saa rahoituksensa saksalaiselta Dezernat Zukunft -makrotalousinstituutilta. UTAKin yhteiskunnallisia tavoitteita ovat täystyöllisyys, pienet varallisuus- ja tuloerot, tasa-arvo, kestävä kehitys ja demokratia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme