Veneelle uusi elämä -kisassa kolme kunnostettua venettä
Vene 25 Båt Helsingin kansainväliset venemessut tuo helmikuussa esille veneiden uutta elämää. Messuilla on vuosittain satojen uusien veneiden lisäksi kunnostettuja mahonki- ja puuveneitä. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa kolme kunnostettua venettä kisaa Veneelle uusi elämä -voitosta Venemestarin Telakalla. Kaikki kolme venettä on kunnostettu lähes käyttökelvottomista upeiksi veneiksi. Venemessut järjestetään 7. – 16.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa.
Veneiden kierrätystä tuodaan esille venemessuilla ensimmäistä kertaa kisan muodossa. Veneiden materiaaleja voidaan uudelleen käyttää, mutta veneitä voi myös kunnostaa ja antaa niille uuden elämän. Veneelle uusi elämä -kisaan osallistuu kolme venettä Marino Mustang, RO Buster ja Tornado. Veneilytoimittajista koostuva raati valitsee voittajan, joka saa 1000 euron lahjakortin. Messujen aikana on myös käynnissä yleisöäänestys, jonka voittaja saa 500 euron lahjakortin. Voittajat julkaistaan venemessujen toisena lauantaina 15.2.2025 Venemestarin Telakalla.
Marino Mustang 1971, "The Other Woman"
Juha Parma (37 v) on harrastanut veneilyä neljä vuotta. Kipinä veneilyyn syttyi mökkiviikonloppuna Päijänteellä ja johti kahden Yamarin-veneen omistuksen jälkeen Marino Mustangin hankintaan. Parma näki vesillä uuden Mustangin ja tiesi heti, että sellaisen haluaa. Parma halusi erityisesti kunnostaa vanhasta Mustangista itselleen veneen. Vene löytyi fb-ryhmän kautta. Marino Mustang ja Parma pääsivät vesille viime kesänä.
”Näin uuden Mustangin kolmisen vuotta sitten vesillä ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Kun mallin historia aukesi ja katselin videot veijareiden Atlantin ylitykseltä vuodelta 1972, oli selvää, että sellainen on saatava. Ja tietysti mitä lahompi, sen parempi. Löysin sopivan raadon ja 600 € köyhempänä, mutta sitäkin onnellisempana kiikutin raadon hallille. Siitä alkoi kolme vuotta kestänyt, yhden talven pimeiden hiljaisten iltojen ratoksi suunniteltu kevyt projekti. Käyttökelpoista purkissa oli käytännössä lasikuitu, suurin osa gelcoateista, keulaknaapi ja majakka. Kaikki muu piti tehdä ja tietysti sillä periaatteella, että kaikki tehdään itse, verhoiluja, maalausta ja kuomua myöten. Kolmen vuoden askartelun jälkeen sain sardiinipurkin viimein vesille loppukesästä 2024. Pari kompromissia tuli loppukiireessä tehtyä ja muutama visio jäi toteuttamatta. Kun kone oli sisäänajettu, kävin tekemässä venholle todellisen testin ja ylitin Suomenlahden Tallinnaan. Yhtä kaljalaatikkoa rikkaampana tuli todettua, että tällä purkilla pystyy mihin vain. Tulevan talven aikana on vielä tarkoitus tehdä ne tekemättä jääneet visiot ja viimeistelyt ja tehdä purkista vieläkin nätimpi.”
RO Buster 1980-luvulta - uusi elämä heittokalastus- ja soutuveneenä
Olli Kattelus (46 v) on harrastanut kalastusta koko ikänsä. Ensimmäisen oman veneensä hän osti vuonna 2013. Tämä vene on Suvi 5700. Kattelus halusi tämän lisäksi pienemmän veneen, jolla pääsisi helposti kiertämään pikkujärviä. Veneen kunnostamisesta Katteluksella ei ollut mitään kokemusta, joten moni asia on tehty useampaan kertaan harjoitellen. Kalareissuille päästiin jo viime kesänä.
Vanha Ro Buster kokee nyt uuden elämän heittokalastus- ja soutuveneenä. Kattelus näki lähellä myynnissä olevan veneen ilmoituksen noin vuosi sitten ja lähti sitä katsomaan. Hinta oli sopiva ja 80 kiloa painava vene ihanteellinen tuleville kalastusreissuille. Runko mahdollisti erilaisten ratkaisujen tekemisen. Vene oli tullut edelliselle omistajalle todennäköisesti kiinteistökaupan yhteydessä ja huonokuntoinen vene oli edelleen mökkikäytössä. Kattelus ajatteli ensin vaihtaa vain lahonneen perälevyn, mutta homma lähti lapasesta ja lopulta kaikki muu paitsi runko oli revitty irti. Veneeseen on rakennettu lattiat alukomposiitista, kunnostettu penkit ja luukut keskelle ja taakse, vedetty sähköt, asennettu keula- ja perämoottorit, akut ja sisä- ja keulavalot, uusittu kaiteet ja asennettu kaksi Garmin näyttöä, livescopen ja viistoanturit. Vene on uudistunut täydellisesti ja työlään projektin jälkeen voi todeta, että homma kannatti. Venettä on kunnostettu tarkasti ja alumiiniprofiilista rakennettu vene on kestävä. Kunnostusprojekti oli Katteluksen ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen, vaikka plänejä uusista projekteista on jo mielessä.
Tornado 1964-65 - hyväntuulen pieni pikavene
Sami Raittola (53 v) päätti pelastaa 1970-luvun suositun pikaveneen Tornadon, kun hänelle sitä tarjottiin neljä vuotta sitten. Raittola oli jo ennen tätä kiinnostunut vanhoista lasikuituveneistä ja erityisesti Tornadoista, joita hänellä oli jo ennestään yksi Sweetie sixteen -veneen lisäksi. Raittola on perehtynyt Tornado-veneiden historiaan ja kerännyt myös mm näiden veneiden mainoksia. Raittola on kunnostamansa veneen toinen omistaja ja on päässyt jo vesille toissa kesänä veneellään.
Kunnostettu Tornado oli nostettu kuiville 1970-luvun alussa. Sitä oli käytetty ennen tätä huviveneenä ja kaikki siinä oli alkuperäisessä kunnossa. Raittola on entisöinyt venettä pitäen huolta siitä, että alkuperäinen tunnelma säilyy – siinä on jopa ensiasennusmoottori Mercury 20hv 65. Veneen sisäpohja on kunnostettu, mutta vielä pitää maalipintaa elvyttää. ”Tämä tornado on hyväntuulen pieni pikavene ja haluan nostaa vanhojen veneiden arvostusta. Miten vanhat veneet voivat olla harrastuskohteita kuten autot ja moottoripyörät. Tornado oli 1960-luvun menestyneimpiä kilpaveneitä. Perämoottorit olivat melko pieniä niin tämä kulki hienosti myös pienemmällä moottorilla. Vene kulki mainoksen mukaan 10hv koneella yli 20 solmua ja soveltui hyvin vesihiihtoon. Tornado oli myös Speden leffassa jettimoottorilla vuonna 1967. Tornado on taas ajankohtainen retrovene, kun sähkömoottorit yleistyvät. Ensi talvena vene täyttää 60 vuotta.”
Helsingin kansainväliset venemessut Vene 25 Båt -messut järjestetään 7.– 16.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Helsingin Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta. Tapahtuman vastuullisuuskumppani on vuonna 2025 John Nurmisen Säätiö. Ensimmäisenä viikonloppuna samanaikaisesti järjestetään ensimmäistä kertaa Helsingin Erämessut 7. – 9.2.2025.
Lisätietoja & kunnostajien yhteystiedot: Helsingin Messukeskus, tiedottaja Teija Armanto, Messukeskus, puh. 050 376 0804
www.venemessut.fi #venemessut
Kuvia kisaveneistä http://mediabank.messukeskus.com
www.messukeskus.com/vastuullisuus
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Vuoden suomalainen elintarvikeinnovaatio 2025 -kilpailu – haussa vastuullisia ja kekseliäitä tulevaisuuden ruokaratkaisuja4.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Suomen elintarvikealan uusin ja merkittävin kilpailu, Vuoden suomalainen elintarvikeinnovaatio, on avautunut. Palkinto jaetaan toista kertaa huhtikuussa 2025 järjestettävillä Ruokamessuilla. Kilpailun tarkoituksena on nostaa esille innovatiivista kehitystyötä ja kannustaa alan toimijoita kehittämään kuluttajien arkea ja juhlaa helpottavia ratkaisuja. Palkintoraadin valitsema voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön myöntämällä 10 000 euron palkintorahalla.
Eeva-Riitta Tuominen palvelu- ja tuotantojohtajaksi Helsingin Messukeskukseen4.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen palvelu- ja tuotantojohtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi on nimitetty eMBA Eeva-Riitta Tuominen. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 13.1.2025.
Kohtaamisia tarvitaan – Messukeskuksessa ennätysten syksy2.12.2024 10:17:23 EET | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen syyskausi on ollut erittäin menestyksekäs. Kävijämäärät ovat syyskaudella kasvaneet kaikissa Messukeskuksen itse järjestämissä tapahtumissa ja asiakaspalaute on ollut positiivista.
Ilmiömäinen hyvinvointitapahtuma I love me teki uuden kävijäennätyksen – lähes 61 000 juhlisti kaamosta Helsingin Messukeskuksessa1.12.2024 19:10:00 EET | Tiedote
Ilmiöksi kohonnut I love me -messut toi viikonloppuna ennätykselliset lähes 61 000 kävijää Helsingin Messukeskukseen. Pohjois-Euroopan suurimmassa hyvinvointitapahtumassa tutustuttiin kauneuden, hyvinvoinnin ja muodin tuoreimpiin ilmiöihin ja trendeihin, juhlistettiin kaamosta, tehtiin ostoksia ja iloittiin kohtaamisista.
Muodin kiertotalouskilpailun palkinnot jaettiin I love me -messuilla – tulevaisuuteen kurkottavilla innovaatioilla kohti kestävämpää muotia29.11.2024 12:00:00 EET | Tiedote
Muodin kiertotalouskilpailun 2024 voittajiksi on valittu Lounais-Suomen Jätehuolto Oy, muotisuunnittelija Sofia Ilmonen ja The Structural Colour Studion kehittämä innovaatio The Shimmering Wood Crystals. I love me -messujen ja Jalotus ry:n järjestämässä kilpailussa etsitään muoti- ja tekstiilialan toimijoita, jotka hyödyntävät ja edistävät kiertotaloutta toiminnassaan. I love me järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 29.11.–1.12.2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme