SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kymäläinen: Maakuntien yhdenvertaiset kehittymismahdollisuudet on turvattava myös toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa

Jaa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut ehdotuksensa toisen asteen ammatillisen koulutuksen tavoitteellisiksi opiskelijavuosiksi. Ehdotuksen mukaan Etelä-Karjalaan kohdistuisi muita maakuntia huomattavasti suurempi vähennys. Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on tänään jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuudesta eri maakunnissa.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

– Hallitus on kertonut koulutuksen olevan sen erityissuojeluksessa. Silti se on toteuttamassa mittavat leikkaukset erityisesti ammatilliseen koulutukseen, jonka rahoitus on ensi vuonna pienenemässä yhteensä 120 miljoonalla eurolla. Tämä tarkoittaa opiskelijavuosien vähennystä kaikkialla Suomessa. Epäoikeudenmukaisinta kuitenkin on, että ministeriön pohjaesityksen mukaan Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän opiskelijavuosia vähennettäisiin vuonna 2025 lähes 15 prosentilla, kun muissa maakunnissa leikkaukset jäisivät noin 5–9 prosentin väliin. Etelä-Karjalassa vähennys on siis keskimäärin kaksinkertainen muihin maakuntiin verrattuna. Näin raju leikkaus Etelä-Karjalassa tarkoittaisi noin 449 opiskelijavuoden vähennystä, Kymäläinen kertoo.

Kymäläinen on huolissaan siitä, mitä vaikutuksia ehdotuksen mukaisilla vähennyksillä olisi Etelä-Karjalan elinvoimalle ja aluetaloudelle tulevina vuosina. Etelä-Karjalassa tilanne on muutenkin vaikea Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman taloudellisen iskun vuoksi.

– Hallitus on puhunut paljon haluavansa tukea itäistä Suomea Venäjän hyökkäyssodan myötä äkillisesti muuttuneessa tilanteessa. Konkretiaa on kuitenkin toistaiseksi näkynyt valitettavan vähän. Päinvastoin esimerkiksi Etelä-Karjalassa nyt esitetyt leikkaukset ammatilliseen koulutukseen heikentävät mahdollisuuksia koulutetun työvoiman saatavuuteen, huomauttaa Kymäläinen.

Kirjallisessa kysymyksessään Kymäläinen kysyy, aikooko hallitus tarkastella ministeriön ehdotusta toisen asteen ammatillisen koulutuksen opiskelijavuosiksi uudelleen. Lisäksi hän tiedustelee, miten hallitus aikoo turvata maakuntien tasaveroisen kohtelun ja väestön yhdenvertaiset koulutusmahdollisuudet toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa.

– Maakunnilla tulisi olla yhdenvertaiset edellytykset elinvoiman kehittämiseen. Kun kuitenkin tarkastellaan opetus- ja kulttuuriministeriön pohjaesitystä niin väestömäärän kuin työllisten määränkin perusteella verrattuna, Etelä-Karjalan tilanne on merkittävästi naapurimaakuntia huonompi. Mikäli maakuntien väestöille haluttaisiin taata yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua, Etelä-Karjalaan suunnattuja opiskelijavuosia tulisi merkittävästi lisätä. Toivonkin todella, että hallitus ja erityisesti opetus- ja kulttuuriministeri Adlercreutz tarkastelevat ministeriön ehdotusta uudelleen, Kymäläinen päättää.

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Ulkoasiainvaliokunnan sd-edustajat: Ulko- ja turvallisuuspolitiikka jatkaa Suomen linjaa vahvalta arvopohjalta4.12.2024 17:17:37 EET | Tiedote

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta. Valiokunnan sosialidemokraattiset jäsenet, kansanedustajat Johannes Koskinen, Kimmo Kiljunen, Tytti Tuppurainen ja Antti Lindtman korostavat Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdonmukaisuuden ja pitkien linjojen merkitystä. Turvallisuusympäristön muutoksessa on olennaista vahvistaa sääntöperustaista ja monenkeskistä kansainvälistä järjestelmää.

SDP:n Juha Viitala: Hallituksen paikallisen sopimisen uudistus uhkaa työntekijöiden turvana olevaa yleissitovuutta4.12.2024 14:44:25 EET | Tiedote

Eduskunta keskustelee keskiviikkona 4.12. täysistunnossa hallituksen esityksestä paikallisen sopimisen laajentamisesta. SDP:n kansanedustaja Juha Viitala pitää hallituksen esitystä liian yksipuolisena ja uhkana työntekijöiden minimiehtoja turvaaville yleissitoville työehtosopimuksille. Viitala vaatii esityksen hylkäämistä ja hallitukselta tasapuolisuuden varmistamiseksi myös työntekijöiden oikeuksia turvaavia toimia.

SDP:n Marko Asell: Hallitus vaikeuttaa rakentamista kunnissa4.12.2024 11:24:04 EET | Tiedote

– Orpon hallitus on laatinut niin kutsutun korjaussarjan viime kaudella uudistettuun rakentamislakiin. Esitys aiheuttanee paljon harmaita hiuksia kunnan viranhaltijoissa ikävästi kuntavaalikeväänä. Hallitus väitti pyrkivänsä sujuvoittamaan sääntelyä, mutta esitetyt muutokset lisäävät kuntien kustannuksia ja hallinnollista taakkaa. Ihmettelemme näitä esityksiä ja toivotamme kuntiin paljon voimia sääntelyn tulkinnassa sekä lisääntyvän byrokratian ja kustannusten kanssa, toteaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Marko Asell (sd).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye