Miten ja kuka turvaa palvelut? Kelan aluevaalipaneeli 10.12.
Oppositio kohtaa hallituspuolueet Kelan aluevaalipaneelissa. Luvassa tiukkaa keskustelua hyvinvointialueista, sosiaaliturvasta ja sote-palveluista. Ilmoittaudu viimeistään 5.12.
Mitkä palvelut hyvinvointialueen tulee turvata ja miten? Miten harvaan asutuilla alueilla varmistetaan, että kaikki pääsevät lääkäriin? Kuinka sovittaa yhteen etuudet ja palvelut ihmisen tarpeen mukaan? Mikä alueilla toimii ja mikä ei, mitä korjata ja missä toimia esimerkkinä muille?
Näitä kysymyksiä joulukuun Aamu Kelassa -tilaisuudessa ruotivat mm. aluevaaliehdokkaat Bella Forsgrén, Keski-Suomi (vihr), Arja Juvonen, Länsi-Uusimaa (ps), Anna Kontula, Pirkanmaa (vas), Hanna-Leena Mattila, Pohjois-Pohjanmaa (kesk). Panu Peitsaro, Etelä-Savo (Liike Nyt), Tiina Sinkkonen, Itä-Uusimaa (kd), Oskari Valtola, Etelä-Savo (kok) ja Henrik Wickström, Länsi-Uusimaa (rkp). Keskustelun avaa Kelan pääjohtaja Outi Antila, ja tilaisuuden juontaa toimittaja Tiina Merikanto.
Tilaisuuteen on kutsuttu osallistujia eri eduskuntapuolueista. Panelistien nimet täsmentyvät osallistumisen varmistuttua.
Aamu Kelassa -tapahtumat ovat ajankohtaisia keskustelutilaisuuksia Kelan kumppaneille ja sidosryhmille sekä muille aiheesta kiinnostuneille.
Aika: 10.12.2024 klo 8.30–10.30 . Päätalolla aamupuuro klo 8.30–9. Ohjelma ja striimi alkaa klo 9.00.
Paikka: Kelan päätalo, Nordenskiöldinkatu 12, Helsinki. Tilaisuutta on mahdollista seurata myös etänä. Keskustelun tallenne julkaistaan Kelan verkkosivuilla tilaisuuden jälkeen.
Ilmoittaudu tilaisuuteen viimeistään 5.12.2024.
Lämpimästi tervetuloa!
Yhteyshenkilöt
Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Antalet finländare som söker planerad vård utomlands har inte ökat trots ändringen i modellen för ersättning av hälso- och sjukvårdstjänster4.12.2024 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Sedan ingången av 2023 har FPA ersatt kostnader för planerad vård utomlands på kundens eget initiativ högst till det belopp som motsvarande vård skulle ha kostat inom det egna välfärdsområdet i Finland. Ändringarna i modellen för ersättning verkar tills vidare inte ha lett till en ökning av antalet personer som söker planerad vård utomlands.
Suomalaisten hoitoon hakeutuminen ulkomaille ei ole yleistynyt terveydenhuollon palvelujen korvausmallin muutoksen myötä4.12.2024 06:00:00 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Vuoden 2023 alusta Kela on korvannut ulkomaille omatoimisen hoitoon hakeutumisen kustannuksia enintään saman verran, mitä vastaava hoito olisi maksanut potilaan omalla hyvinvointialueella Suomessa. Muuttunut korvausmalli ei näytä toistaiseksi lisänneen hoitoon hakeutumista ulkomaille.
Tilläggsfinansiering tryggar tillgången till FPA:s prövningsbaserade rehabilitering3.12.2024 08:25:05 EET | Pressmeddelande
FPA kommer att få en tilläggsfinansiering på 16,5 miljoner euro, som säkerställer att prövningsbaserade rehabiliteringstjänster kan ordnas under de närmaste åren. I och med tilläggsfinansieringen kan FPA i större utsträckning än planerat erbjuda rehabiliteringstjänster för personer som uppfyller villkoren för rehabilitering.
Lisärahoitus turvaa Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen saatavuutta3.12.2024 08:25:05 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kela on saamassa 16,5 miljoonan euron lisärahoituksen, joka varmistaa harkinnanvaraisen kuntoutuksen palveluiden järjestämisen lähivuosina. Lisärahoituksen myötä Kela voi tarjota kuntoutuspalveluita suunniteltua useammalla asiakkaalle, joka täyttää kuntoutuksen edellytykset.
Studie: Servicesedeln ger den privata sektorn en större roll i småbarnspedagogiken3.12.2024 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Servicesedeln för småbarnspedagogik har minskat de kommunala tjänsternas andel och ökat de privata tjänsternas andel av småbarnspedagogiken i Finland. Servicesedeln har också delvis ersatt stödet för privat vård av barn. Effekterna varierar mellan olika typer av kommuner.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme